Lähiopetukseen palaamisessa kiinnitetään erityistä huomiota oppilaiden ja henkilöstön turvallisuuteen
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat antaneet ohjeistuksia liittyen koulujen avaamiseen, joiden pohjalta Kouvolan kaupunki on tarkemmin ohjeistanut kouluja. Ohjeet on käyty läpi koulujen rehtoreiden kanssa. Koulut organisoivat ohjeiden pohjalta oman koulunsa toiminnan kiinnittäen erityistä huomiota oppilaiden ja henkilöstön turvallisuuteen.
Toisen asteen koulutuksen jatkotoimet Kouvolassa 13.5.2020 jälkeen
Hallitus on linjannut neuvottelussaan koronapandemian rajoitustoimien vaiheittaisesta purkamisesta. Kouvolan lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus jatkavat etäopetuksessa lukukauden loppuun saakka suosituksen mukaisesti.
Millaista toimintaa ja palvelua tarvitaan nuorille?
Kouvolan nuorisopalvelut kehittää palveluitaan ja kysyy nuorten ja huoltajien mielipiteitä millaisia tapahtumia, vapaa-ajan toimintaa ja palvelua voisi nuorisopalvelut tarjota kouvolalaisille nuorille.
Kouluissa ja päiväkodeissa palataan 14.5. lähiopetukseen hallitusti ja turvallisesti
Hallitus päätti keskiviikkona, että rajoitukset perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa puretaan. Hallituksen linjauksen mukaisesti Kouvolan perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa palataan lähiopetukseen 14. toukokuuta alkaen huolehtien erityisjärjestelyin turvallisuudesta.
Kouvolan vappuvinkit ikimuistoiseen, erilaiseen vappuun
Koronatilanteesta johtuvat kokoontumisrajoitukset koskevat meitä kaikkia, myös vappuna. Kouvolan kaupungin ja Kaakkois-Suomen poliisin ohjeet kaikille juhlijoille ovat: pysy kotona, vietä #virtuaalivappu ja vältä lähikontakteja kodin ulkopuolella.
Kouvolan nuorten vappua juhlitaan kotona virtuaalisesti
Vappu lähenee ja kaikilla on lupa juhlia koronasta huolimatta. Tänä vappuna se kannattaa tehdä kuitenkin turvallisesti kotona.
Vetoomus kouvolalaisille vanhemmille ja nuorille: vietä vappu kotona
Vetoamme kouvolalaisiin kantamaan vastuun toistensa terveydestä ja turvallisuudesta myös vappuna: vietä vappu kotona.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen hyvitykset koronavirustilanteen aikana
Koronavirustilanteesta johtuvien poikkeusolojen aikana (17.3.–13.5.2020) varhaiskasvatuksen asiakasmaksusta hyvitetään lapsen poissaolon ajalta kun: • huoltajat järjestävät lapsensa hoidon itse yhtäjaksoisesti vähintään …
Korialle avataan uusi koululaisten ruokapakettien jakelupiste
Korian koululle avataan uusi ruokajakelupiste maanantaina 27.4.2020. Ruokajakeluun voivat tulla mukaan Elimäen ja Korian koulujen oppilaat, jotka eivät vielä ole jakelussa mukana. Myös nyt jo jakelussa mukana olevat oppilaat, joiden ruoka-annokset haetaan muista jakelupisteistä, voivat muuttaa jakelupisteekseen Korian koulun.
Vuorohoidon järjestäminen hätätyöhön määrättyjen huoltajien lapsille täsmennetty ohjeistus
Kouvolan kaupunki järjestää ilta-, yö- ja viikonloppuhoitoa kriittisten alojen hätätyöhön määrättyjen huoltajien lapsille. Ohjeistusta on päivitetty mm. vaatimus määräämisestä hätätyöhön palvelun saamisen edellytyksenä osalta.
Kevään 2020 ylioppilaille järjestetään juhla syksyllä
Kouvolan lukiokoulutus järjestää yhteisen ylioppilasjuhlan kaikille kevään 2020 ylioppilaille lauantaina 29.8.2020 klo 12.
Koululaisten ruokapakettien jakeluun avataan uusia jakelupisteitä
Koululaisten ruokapakettien jakelun piiriin otetaan mukaan uusia oppilaita 20.4. alkaen ja tarjolle on tulossa myös gluteeniton sekä kasvisvaihtoehto. Uusina jakelupisteinä maanantaina 20.4. aloittavat Inkeroisten yhteiskoulu, Naukion yhtenäiskoulu ja Kaunisnurmen koulu. Yhteensä ruoka-annoksia on ilmoitettu haettavan noin 3300.