Koulukuljetusongelmien selvittäminen käynnissä – Valtaosalla oppilaista kuljetukset sujuvat ongelmitta

Selvitystyö koulukyytien parantamiseksi on tarkoitus saada valmiiksi ensi vuoden suunnittelua varten. Kuljetuksen piirissä on tällä hetkellä 1550 oppilasta. Kaupunki selvittää parhaillaan 30–40 oppilaan kuljetusjärjestelyjä.

Kouvolan koulukyydeissä ilmenneet ongelmat ovat nousseet julkiseen keskusteluun voimakkaasti. Kouvolan kaupungin kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi ymmärtää vanhempien harmistuksen.
– Olen todella pahoillani, että koulupäivän arki ei ole sujunut häiriöttä. Kuitenkin valtaosalla koulukyydit ovat toimineet ja kouluun on päästy.
Kouvolassa koulukuljetuksen piirissä on tällä hetkellä 1550 oppilasta. Kaupunki selvittää parhaillaan 30–40 oppilaan kuljetusjärjestelyjä.

Hakemuksia myöhässä tavallista enemmän

Suurin kuljetusten suunnittelua hankaloittanut asia on ollut se, että kuljetushakemuksia on tullut myöhässä huomattavasti enemmän kuin aikaisempina vuosina.
Tavallisesti hakemuksia tulee myöhässä muutama kymmenen. Tänä vuonna hakemuksia tuli vielä elokuussa 150, Kouvolan kaupungin kasvun tuen päällikkö Pirjo Piiroinen kertoo. Hän arvelee, että selitys löytyy koronan aiheuttamasta etäopetuksesta.
– Koulut eivät ole kyenneet ohjeistamaan huoltajia samalla tavalla kuin normaalisti.
Lisäksi kesäkuussa muutettiin joukkoliikennereittejä. Tämänkin vuoksi kuljetushakemuksia tuli paljon elokuun puolella.

Selvitystyö tarkoitus saada valmiiksi helmikuussa

Kaupunki on aloittanut kyytiongelmien johdosta selvitystyön yhdessä joukkoliikenteen kanssa. Tavoitteena on kuljetustarpeiden ja -reittien parempi suunnittelu ensi syksyksi.
– Tavoitteena on saada homma kuntoon helmikuussa eli ennen kuin koulukuljetusten suunnittelu alkaa seuraavaa lukuvuotta varten, Piiroinen kertoo.
Taksiliikenteen kilpailutus tehdään loppuvuonna.
– Lisäksi tiedottamista pitää lisätä ja aikaistaa ensi keväänä, Niemi sanoo.

Koulukyytien järjestäminen on erittäin haastava tehtävä, jossa on paljon muuttuvia tekijöitä, Veikko Niemi huomauttaa.
– Kyseessä suuri kokonaisuus, joka on perattava koulun tasolta siihen saakka, kun oppilas nousee kyytiin. Nyt työ on käynnistymässä toden teolla ja uskomme, että ensi vuonna asiat hoituvat paremmin, Piiroinen sanoo.

Lisätietoja:
Kasvun tuen päällikkö Pirjo Piiroinen, puh. 020 615 6026, pirjo.piiroinen(a)kouvola.fi
Asiakasvastaava Piia Kesonen, puh. 020 615 9340, piia.kesonen(a)kouvola.fi
Kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi, puh. 020 615 7727, veikko.niemi(a)kouvola.fi