Merkittävä investointiavustus Ankkapurhan kivinavetan saneeraukseen
Nuorisokeskus Anjalan käyttöön tuleva, entisen kivinavetan korjausurakka on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä yli miljoonan euron avustuspäätöksen. Viime vuoden lopussa alkaneet korjaus- ja rakennustyöt saadaan alustavan arvion mukaan valmiiksi lokakuussa.
Kultasuontien ja Tykkimäentien katujen rakentaminen alkaa puuston kaadolla
Kouvolan kaupunki käynnistää ensi viikolla Kullasvaarassa Kultasuontien ja Tykkimäentien katualueiden rakentamisen puuston kaadolla. Vanha, käytöstä poistettu pieneläinten hautausmaa jää osittain rakennusurakan alle. Mahdolliset muistoesineet haudoilta pitää poistaa ennen puiden kaatamista eli viimeistään sunnuntaina 7.4.2019.
Mäntyharjun kemikaalionnetomuus, tilannekatsaus 29.3.2019
Vesistötarkkailuja on jatkettu 25.-26.3.2019: o Sarkavedessä Pajulammen purkuojien edustalla ja ranta-alueilla noin 400-500 metriä purkuojista, MTBE-pitoisuudet ovat koholla ollen 0,0003…0,020 …
Hiekoitushiekan poisto on käynnissä
Tämän kevään osalta hiekoitushiekan poisto on aloitettu taajamien keskustoista, vilkasliikenteisiltä kaduilta ja kevyen liikenteen väyliltä. Työ tulee kestämään olosuhteista riippuen …
Lisävuoroja ja parempia yhteyksiä – Kouvolan junaliikenteen tarjonta vahvistuu
Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR-Yhtymä Oy sopivat ostoliikennesopimuksella toteutettavasta junaliikenteestä vuonna 2020. Uusi sopimus lisää merkittävästi junaliikenteen tarjontaa maakunnissa ja tuo nykyistä tarjontaa täydentäviä lisävuoroja Kouvolan ja Kotkan välille sekä lisäksi myöhäisillan vuoron Helsingistä Kouvolaan.
Voikkaan kevyen liikenteen ristikkosillan korjaustyöt alkavat viikolla 13
Kevytliikenneyhteydet katkaistaan ristikkosillan kohdalta 1.4.2019 ja 31.10.2019 väliseksi ajankohdaksi ja kevytliikenne ohjataan käyttämään kiertotietä. Kuusaantien käyttäjiä ja kevyenliikenteen kulkijoita pyydetään huomioimaan kevyen liikenteen kiertotiejärjestelyt, työmaa-alueella työskentelevät työntekijät ja työkoneet sekä noudattamaan varovaisuutta alueella.
Remontit sulkevat Kuovin ja Puutarhurinkadun perhepuistot kevään ja kesän ajaksi – sulkemisaikana korvaavaa toimintaa lapsiperheille
Kuovin leikkipuiston odotettu remontti alkaa huhtikuussa. Puistoalue suljetaan kesäksi 11.4.–30.9.2019. Remontin myötä Lehtomäessä sijaitseva suosittu leikkipuisto saa ansaitun kasvojen kohotuksen. …
Earth Hour 30.3.2019 – Sammuta valot ilmaston puolesta!
Kouvolan kaupunki osallistuu Earth Hour -ilmastotapahtumaan 30.3.2019 – osallistu sinäkin!
Mäntyharjun kemikaalionnettomuus, tilannekatsaus 22.3.2019:
Vesistötarkkailuja on jatkettu 18.-19.3.2019.
Miehonkankaan kaavasuunnittelu etenee
Kouvolan Miehonkankaan alueen suunnittelu on edennyt kaavaluonnosvaiheeseen. Suunnittelualue sijaitsee KymiRingin alueen eteläpuolella ja Miehonkankaan alueelle suunnitellut toiminnot tukeutuvatkin moottoriurheilualueeseen. Tekninen lautakunta käsittelee kaavaluonnosta kokouksessaan 26.3.2019.
Kymijoen ulkoilureitin tarkempi suunnittelu käynnissä
Suunnitteilla oleva Kymijoen ulkoilureitti tuo valmistuessaan kaivatun kevyen liikenteen yhteyden jokimaisemaan ja luo samalla maisemallisen yhteyden Kouvolan, Kuusankosken ja Korian välille. Ulkoilureitin kunnostus- ja yleisen alueen suunnitelmia esitellään 21.3.2019 Kuusankoskella.
Mäntyharjun ympäristöonnettomuus, tilannekatsaus 15.3.2019
Vesistötarkkailuja on jatkettu 11.-12.3.2019.