Kuusankosken urheilu- ja virkistysalueesta kehitetään matalan kynnyksen aktiivipuisto
Millainen on Kuusankosken urheilupuisto ja sen lähialue vuonna 2030? Miten haluaisit liikkua alueella ja millaista liikuntaa harrastaa? Kouvolan kaupunki kehittää suosittua urheilun ja virkistymisen aluetta ja pyytää näkemyksiä myös asukkailta ja aluetta käyttäviltä. Kaikille avoin kysely on auki vuoden loppuun asti.
Sakaristonmäelle kaavoitetaan uusia asuntoja
Sakaristonmäen asemakaavaa muutetaan, jotta uusien asuntojen rakentaminen alueen koillisosaan olisi mahdollista. Samalla parannetaan kevyen liikenteen kulkuyhteyksiä, sekä turvataan alueen miljöön ja tunnelman säilyminen.
Valtuutetut pääsevät tutustumaan RRT-terminaalin rakennustöihin
RRT:n projektipäällikkö Tero Valtonen kierrättää valtuutettuja terminaalin rakennustyömaalla ja kertoo projektin etenemisestä. Kierrokselle pääsee vielä ensi torstaina.
Kaupungin sähköistä lupa-asiointipalvelua on laajennettu
Kouvolan kaupungilla on useita verkossa toimivia asiointipalvelun kanavia, joista erityisesti rakentamiseen liittyvät luvat hoituvat sujuvasti ePermit-lupapalvelun kautta. Nyt myös poikkeamislupien sekä suunnittelutarveratkaisuiden hakeminen onnistuu lupapalvelun kautta sähköisesti.
Kaupunki kehittää Kalalampi–Utunmäen ulkoilualuetta
Kalalampi–Utunmäen -alueelle ollaan perustamassa uutta luonnonsuojelualuetta sekä laatimassa ulkoilupainotteista metsänhoitosuunnitelmaa syksyn 2020 aikana. Asukkaat voivat osallistua suunnitteluun kertomalla mielipiteensä kaikille avoimella metsäkävelyllä tai vastaamalla verkkokyselyyn.
Projektipäällikkö Tero Valtonen tuo kansainvälistä logistiikkaosaamista Kouvola RRT:hen
Voidaan sanoa, että kouvolalainen Tero Valtonen, 52, on nähnyt maailmaa. Englannissa logistiikasta korkeakoulututkinnon suorittanut, Briteissä ja Espanjassa 35 vuotta työskennellyt Valtonen toi kesäkuun alussa osaamisensa Kouvola RRT:n hyödynnettäväksi. Kouvolaan Valtonen tuli Barcelonasta, missä hän työskenteli merilogistiikan parissa ruotsalaisen Erik Thun Ab:n välimeren toiminnoista vastaavana.
Jaakonpuiston leikkipaikan suunnitelma valmis
Jaakonpuiston leikkialue on tullut kuntonsa puolesta tiensä päähän. Kouvolan keskustassa liikennepuiston vieressä sijaitsevan leikkipaikan välineet, kalusteet, kasvillisuus ja valaistus on tarkoitus uusia tulevan syksynä.
Käyrälammen kehittämissuunnitelma on valmistunut
Käyrälammen-Tykkimäen alue on yksi Kouvolan tärkeimmistä matkailukohteista. Alueen potentiaali nykyistä merkittävämpänä matkailupalvelujen alueena on tunnistettu ja aluetta halutaan kehittää tulevina vuosina niin kaupungin kuin yksityisten yritystenkin toimesta. Toisaalta alueella on myös paljon luonto- ja virkistysarvoja, joiden säilyminen tulee turvata. Tarkemman suunnittelun ja kaavoituksen pohjaksi on laadittu kehittämissuunnitelma, johon myös asukkaat ovat saaneet vaikuttaa.
Tero Valtosesta Railgate Finlandin projektipäällikkö
Railgate Finlandin määräaikaisena projektipäällikkönä kesäkuussa aloittaa Tero Valtonen. Hänellä on ekonomian peruskoulutus ja logistiikka-alan ylempi korkeakoulututkinto sekä pitkä työkokemus kansainväliseltä logistiikan alalta. Valtonen on syntynyt vuonna 1968 ja kotoisin Kouvolasta.
Asemakaavojen hyväksymiskäytännöt sujuvammaksi
Tekniselle lautakunnalle esitetään asemakaavojen hyväksymiskäytäntöjen tarkentamista teknisen lautakunnan ja kaupunginvaltuuston välillä. Tavoitteena on kaavaprosessien sujuvoittaminen sekä nopeuttaminen, jotta rakentaminen olisi Kouvolassa helpompaa.
Muutoksia Tekniikka- ja ympäristötalon asiakaspalveluun 5.5.2020 alkaen
Asuminen ja ympäristö –toimialan asiakkaita palvellaan normaalisti sähköpostitse ja puhelimitse sekä tarvittaessa myös Skype ja Teams -kokousvälineiden avulla. Toimiala palvelee etänä asiakkaita läpi kesän, ja vuoden alussa suunniteltua kolmen viikon katkosta lupien käsittelyssä ei ole.
Sakaristonmäen kaavamuutosta esitellään etäasukastilaisuudessa
Luonnos Sakaristonmäen asemakaavamuutoksesta on nähtävillä kommentointia varten 4.5. asti. Keskiviikkona 29.4. on hyvä mahdollisuus kuulla tarkemmin nähtävillä olevasta suunnitelmaluonnoksesta ja sen taustoista. Etäyhteydellä järjestettävään asukastilaisuuteen voi osallistua verkkoyhteydellä.