Palvelu: Liikunta ja kulttuuri

Uusi uimahalli

Kouvolan keskustan Urheilupuistoon rakentuu hyvää vauhtia uusi uimahalli. Se tarjoaa monipuoliset ja asiakaslähtöiset palvelut sekä runsaasti allaspinta-alaa. Tavoitteena on, että uuteen halliin päästään polskimaan huhtikuussa 2027.

Kouvolan liikennepuisto sai lahjoituksena kaksi uutta polkuautoa

Kouvolan VPK on lahjoittanut liikennepuistoon kaksi palokuntateemaista polkuautoa. Tiistaina luovutetut autot tulivat heti ahkeraan käyttöön ja sopivat painorajoiltaan myös nuorille ja aikuisille. Kouvolan liikennepuistossa liikennesääntöjä ja turvallista liikkumista voi harjoitella 46 autolla ohjaajien opastuksessa.

Padelkentät tuovat kiinnostavan lisän ydinkeskustan liikuntapaikkatarjontaan

Kaupunki suunnittelee vuokraavansa liikuntapaikan Samsantien varrelta yrittäjävetoisia padelkenttiä varten määräaikaisella sopimuksella. Suosiotaan kasvattava pallopeli tuottaa helposti lähestyttävänä lajina liikkumisen iloa laajalle ikäjoukolle asukkaita ja soveltuu hyvin pallokentäksi kaavoitetulle alueelle.

Kymijoen ulkoilureittiä rakennetaan Lamminrannassa

Pääosin Kymijoen rantoja myötäilevä reitti muodostaa maisemallisen yhteyden ydinkeskustan, Kuusankosken keskustan ja Korian välille. Kymijoen ulkoilureitin uusin osa valmistuu kesäkuun loppuun mennessä.

Tule vaalitoimitsijan sijaiseksi

Kouvolan keskusvaalilautakunta etsii vaalitoimitsijan sijaisia kuntavaalien ennakkoäänestysaikana 26.5.- 8.6.2021. Tehtävään järjestetään koulutus ja tehtävästä maksetaan 17 € tuntipalkka. Vaalipäiväksi 13.6.2021 etsitään myös vaalilautakuntiin vaaliavustajia, jotka auttavat äänestäjää. Myös muutamasta vaalilautakunnasta puuttuu varajäsen.

Koronatiedote liikunta- ja urheilutoimijoille 8.4.2021

Rauhallisemman helmikuun jälkeen koronatartuntojen määrä on maaliskuussa kääntynyt meillä kasvuun. Kymenlaakson koronatilanne kääntyi reilusti huonompaan suuntaan pääsiäisenä. Tartuntojen määrä on …

Sivun alkuun