Palvelu: Elinvoima

Suuri Liikkumisen paneeli Kouvolan asuntomessuilla

Kouvolan asuntomessuilla Ville Tolvasen luotsaamassa keskustelussa Petteri Kettunen (pendelöinti), Pekka Möttö (Kyyti Group) , Petteri Portaankorva (Kouvolan kaupunki) ja Juho Hannukainen (VR) pohtivat liikkumisen tulevaisuutta ja merkitystä sekä yhteiskunnan että yksilön kannalta.

Vahvuutena logistiikka

Kouvolan sijainti on logistisesti erinomainen. Maantieverkko ja rautatieverkko yhdistyvät Kouvolassa ainutlaatuisella tavalla: täältä on rautatieyhteydet kaikkiin ilmansuuntiin ja päätieverkkoyhteydet kuuteen suuntaan. Kouvola on raidekuljetusten kannalta keskeisin paikka Suomessa ja tavaraliikenteen valtaväylä.

Konttijunayhteys Kiinaan vakiintunut

Puolitoista vuotta sitten avautunut Uusi Silkkitie eli konttijunayhteys Kouvolasta Kiinaan vetää hyvin. Vain 14 päivää kestävä kuljetus Xi’aniin kiinnostaa.

RRT-alueen 2. vaiheen asemakaavaehdotus hyväksyttäväksi

Logistiikka-alueen 2. vaiheen asemakaavoituksen myötä alueelle on mahdollista sijoittaa tavaraterminaalialuetta tukevia työpaikka- ja liiketoimintoja. Kaavaehdotus on teknisen lautakunnan käsiteltävänä 14.5. ja tulee hyväksymisen jälkeen nähtäville.

Kultasuontien ja Tykkimäentien katujen rakentaminen alkaa puuston kaadolla

Kouvolan kaupunki käynnistää ensi viikolla Kullasvaarassa Kultasuontien ja Tykkimäentien katualueiden rakentamisen puuston kaadolla. Vanha, käytöstä poistettu pieneläinten hautausmaa jää osittain rakennusurakan alle. Mahdolliset muistoesineet haudoilta pitää poistaa ennen puiden kaatamista eli viimeistään sunnuntaina 7.4.2019.

Euroopan komissio esittää 7,8 miljoonan euron CEF-rahoitusta Kouvolan RRT-hankkeelle

Euroopan komissio esittää 7,858 miljoonaa euroa CEF liikenne -tukea Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalin toteuttamiseen. Kouvola RRT -hankkeessa rakennetaan intermodaaliterminaalialue, erikoispitkien junien lastausraiteet sekä terminaalialueelle johtavat katuyhteydet. EU:n rahoitus kohdistuu hankkeen toteuttamiseen kohdistuviin kustannuksiin.

RRT Facebook on avattu

Seuraa Facebookista kuinka luodaan uutta kilpailukykyä kansainväliseen logistiikkaan Kouvolassa! Löydät Railgate Finland RRT:n Facebookista osoitteesta https://www.facebook.com/RailgateFinlandRRT/.

Kimolan kanava kutsuu veneilemään Kouvolassa

Kimolan kanava yhdistää Kymijoen Päijänteelle, ja sitä pitkin Kouvolaan pääsee 400 km päästä Pielavedeltä asti. Toukokuusta lokakuuhun avoinna olevan kanavan erityispiirteitä ovat ainutlaatuinen 70 metriä pitkä kalliotunneli sekä kahdentoista metrin sulutuskorkeus.

Kesätyöpaikat

Kouvolan kaupungin kesätyöpaikkojen haku vuodelta 2025 on päättynyt. Iso kiitos kaikille hakijoille! Hakemuksia saimme yhteensä 790 kappaletta. Kaikkiin hakijoihin on oltu yhteydessä.

Myös kesätyösetelit vuodelle 2025 on tältä kesää jaettu, ja kesäyrittäjyyssetelin hakuaika päättynyt. Kiitämme hakijoita aktiivisuudesta.

Sivun alkuun