Käyrälammen laituria ei ole vielä turvallista käyttää
Käyrälammen uimarannan palveluita kehitetään ja uuden laiturin rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa. Laiturityömaalle meno ei ole kuitenkaan vielä turvallista eikä sallittua. Laituri valmistuu syyskuun aikana ja siitä tiedotetaan heti, kun se on ajankohtaista.
Kuntalaiset pääosassa Kouvolan kulttuuriohjelman laatimisessa
Liikunta- ja kulttuurilautakunta nimettyä ohjelmalle ohjausryhmän, pääsee työ käynnistymään syksyllä järjestettävillä työpajoilla ja keskustelutilaisuuksilla. Työn tavoitteena on hahmottaa Kouvolan kaupungin kulttuurin tulevaisuuskuva ja löytää yhteinen suunta tahtotilan saavuttamiseksi.
Yli rajojen -projekti on Kouvolan Keskustateko 2022
Yleisö sai kesäkuussa ehdottaa suosikkejaan Kouvolan vuoden 2022 Keskustateoksi. Elokuun yleisöäänestyksen voitti kouvolalaisia nuoria ja nuorten kanssa työskenteleviä kulttuuritoimijoita yhdistävä Yli rajojen -projekti.
Urheilupuiston uimahallin hankesuunnittelijaksi valittu arkMILL Oy
Vaativaan hankkeeseen saatiin liikuntapaikkarakentamiseen erikoistuneet arkkitehdit. Aikataulullisena tavoitteena on, että hankesuunnitelma käsitellään liikunta- ja kulttuurilautakunnassa keväällä. Kuntalaisilta kysytään uuden uimahallin palveluja koskevia toiveita verkkokyselyllä syyskuussa.
Taiteiden yö onnistui yli odotusten
Perjantaina 19.8.2022 Kouvolassa vietettiin 31. kerran Taiteiden yötä helteisessä kesäsäässä. Lämmin ilma ja koronavuosien jälkeen saatu lupa nauttia tapahtumista siivittikin tapahtuman ennätyskävijämäärään.
Satoja tekijöitä ja tuhansia osia – Metsänpeitto-yhteisötaideteokset ilahduttavat syksyn ajan Kouvolassa
Ensi viikolla Kouvolatalon puistoalueen puihin ilmestyy metsäaiheisia neulegraffiteista tehtyjä yhteisötaideteoksia. Teokset ovat osa koko Kymenlaakson kattavaa taideprojektia ”Metsänpeitto - yhteisötaidetta neuloen ja virkaten”, jolla kunnioitetaan Kymenlaaakson metsäteollisuuden juhlavuotta. Kouvolan taideteokset kootaan 23.-24.8 ja pidetään esillä lokakuun loppuun saakka. Avajaisia vietetään la 27.8. klo 15.00 Kouvolatalolla.
Musiikkiesitys ”Viaton 50-luku” muistaa ja kunnioittaa Suomen jälleenrakentajia
Tarinallinen ja viihdyttävä musiikkiesitys Tirvan lavalla ke 17.8 on kunnianosoitus Suomen sodanjälkeiselle sukupolvelle ja heidän uskomattomille ponnisteluille maamme hyvinvoinnin rakentamiseksi.
Taiteiden yössä Kouvolatalolla tarjolla tulta, tanssia, sirkusta ja musiikkia monilla sävyillä
Kouvolan kaupunki on mukana Taiteiden yössä pe 19.8.2022 monipuolisella taide- ja kulttuuriohjelmalla. Kulttuuripalveluiden järjestämä osuus toteutuu Kouvolatalolla ja sen lähiympäristössä klo 17-22 välisenä aikana. Lisäksi omaa ohjelmaa tarjoavat Poikilo-museot ja pääkirjasto.
Kouvolan yleisten uimarantojen uimavedenlaatu on hyvä – Sompasessa vähäinen sinilevähavainto
Tällä viikolla otettujen näytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä kaikilla yleisillä uimarannoilla. Sinilevää havaittiin vähäinen määrä ainoastaan Sompasen uimarannalla.
Turvallisuusasiat puntarissa Kouvolan keskustassa
Viranomaistahot ja järjestöt esittäytyvät Kouvolan keskustassa Kouvolan turvallisuus ja Viranomaiset Manskilla -tapahtumissa 1.9. Tapahtumien keskiössä ovat ajankohtaiset turvallisuusaiheet.
Koko perheen Kulttuurista virkistystä -kesätapahtumasarja tarjoaa viihdettä ja elämyksiä
Elokuun ohjelmistosta löytyy muun muassa etnomusiikkia ja poppia, iskelmä- ja viihdemusiikkia, yhteislaulua, kansantanssia sekä flamencoa.
Leikkipaikkaverkkoa päivitetään
Tekniikan ja ympäristön toimiala on todennut tarpeelliseksi päivittää vuonna 2019 hyväksyttyä leikkipaikkaselvitystä seitsemän eri alueen osalta. Toteutuessaan muutos vähentää leikkipaikkojen määrää seitsemällä verrattuna vuoden 2019 päätökseen. Selvityksestä voi antaa palautetta 21.8. asti.