Menestyneille oppilaille jaettiin stipendejä lukukauden lopussa
Kouvolassa opetuksen stipendit saatiin viikonloppuna jaettua menestyneille oppilaille kevään poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta. Suurimpien lahjoittajien Lumon Oy:n, Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiön sekä kaupungin omien stipendirahastojen stipendejä jaettiin yhteensä noin 350 kappaletta.
Kouvola sai ensimmäisen laillisen graffitiseinän
Monen vuoden uurastus on tullut päätökseen, kun Kouvolan ensimmäinen laillinen graffitiseinä valmistuu Lehtomäkeen skeittiparkin viereen. Kyseessä on kouvolalaisten nuorten hankkima merikontti, johon saa laillisesti maalata kukin taitojensa mukaan.
Kouvolan varhaiskasvatukseen kaksi uutta Vihreää lippua
Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi on myöntänyt 18 uudelle toimijalle Vihreän lipun käyttöoikeuden, joista kaksi tuli Kouvolaan, Lehtomäen ja Upseerin päiväkodeille.
Lukioiden virtuaaliset kevätjuhlatervehdykset
Tänä keväänä lukiot julkaisevat omat kevätjuhlatervehdyksensä ylioppilaille virtuaalisesti verkossa.
Perusopetuksen ja esiopetuksen kevätlukukausi päätetään Kymi Sinfoniettan sävelin
Kouvolan perusopetuksessa ja esiopetuksessa saadaan viimeisenä päivänä nauttia Kymi Sinfoniettan musisoinnista. Kouvolan ala-ja yläkouluissa katsotaan lauantaina 31.5. sinfoniaorkesterin erityisesti koulunsa päättäville suuntaamia videoituja musiikkiesityksiä.
Kalalammen ja Myllypuron luontopolkuja kunnostetaan
Poikkeuksellinen kevät on lisännyt ilahduttavasti ulkoilijoiden määrää Kouvolan luontopoluilla. Käytössä kuluneita Kalalammen pitkospuita on korjailtu talkoovoimin aiemmin tänä keväänä ja nyt kaupunki uusii loput rikkoontuneista pitkoksista. Myös Myllypuron luontopolulle on tarkoitus tehdä peruskunnostus myöhemmin tänä vuonna.
Päiväkotien lapset ilahduttavat lauluilla
Kouvolassa päiväkodit järjestävät ohikulkijoiden iloksi laulutuokioita. Lapset laulavat päiväkotien pihoilla aamupäivisin muutamia lauluja.
Paluu lähiopetukseen sujui Kouvolassa hyvin
Eilinen koulujen avaaminen sujui Kouvolassa hyvin, kun lähiopetukseen palasi yli 5700 oppilasta. Vajaa 1500 oppilasta jäi kotiin, mikä vastaa noin 20 % koko perusopetuksen oppilasmäärästä. Suurin syy kotiin jäämiseen oli koronapelko ja oppilaan tai lähipiirin riskiryhmään kuuluminen.
Turvallinen paluu lähiopetukseen erityisjärjestelyillä
Hallituksen päätöksen mukaisesti Kouvolassa perusopetuksessa olevat lapset palaavat lähiopetukseen 14.5. alkaen. Samalla suositus hoitaa varhaiskasvatusikäiset lapset kotona lakkaa. Lasten, oppilaiden ja henkilöstön paluu toteutetaan erityisjärjestelyin turvallisuus edellä.
Koulut avautuvat 14.5. – opettaja Helena Raski summaa kevään tunnelmia videolla
Perusopetuksessa palataan lähiopetukseen 14.5. Äidinkielen opettaja Helena Raski Kouvolan yhteiskoulusta kertoo kokemuksistaan kevään etäopetuksesta ja tunnelmistaan koulujen avautuessa. Katso videolta …
Lasten riskiryhmiä koskeva koronavirus (COVID-19) -ohje lasten palatessa kouluun
Turhaa altistumista koronavirukselle tulee välttää. Osalla potilaista tämä voi tarkoittaa kotiin jäämistä päivähoidosta ja koulusta. Mikäli lapsella ei ole ollut rajoituksia lähiopetuksen tai varhaiskasvatuksen suhteen influenssa- tai RSV-kaudella, ei ole syytä jäädä pois päivähoidosta tai koulusta myöskään koronavirusepidemian aikana.
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palvelut 14.5. lähtien
Valtioneuvoston päätöksellä peruskoulun oppilaat palaavat kouluun 14.5. ja samasta päivästä lähtien kouluterveydenhoitajat ovat tavattavissa peruskouluissa.