Kouluterveydenhuollon toimintaan muutoksia 10.12.2021 saakka
Kymsote supistaa tilapäisesti koulujen kouluterveydenhuollon toimintaa 24.11.–10.12.2021 välisenä aikana, jotta perusterveydenhuollon puhelinpalvelua ja toimintaa rokotuspisteillä voidaan parantaa. Kymenlaakson pahentunut koronavirustilanne ja influenssarokotusten aloitus sekä hoitajavaje ovat ruuhkauttaneet puhelinpalvelua ja rokotuspisteitä.
Varhaiskasvatuksen arkea arvioidaan Kouvolassa säännöllisesti Kehittävän Palautteen avulla
Kouvolan varhaiskasvatuksessa arvioidaan säännöllisesti, mitä varhaiskasvatuksen arjessa oikeasti tapahtuu ja mitkä tekijät kannattelevat laadukasta varhaiskasvatusta. Systemaattinen arviointi tuottaa arvokasta tietoa pedagogiikan kehittämiseen ja johtamiseen. Varhaiskasvatuksen Kehittävä Palaute -aineiston analyysien tuloksia ja kehittämistyötä vuosina 2017–2021 esitellään kasvatus- ja opetuslautakunnalle kokouksessa 18.11.2021
Tuoreimmat kouluterveyskyselyn tulokset herättävät huolta lasten ja nuorten hyvinvoinnista
Tyttöjen hyvinvointi on Kouvolassa selkeästi heikompaa kuin poikien, kertovat tuoreen THL:n kouluterveyskyselyn tulokset. Kyseessä on valtakunnallinen ilmiö. Huolta herättävät myös muut kahden vuoden takaisesta kyselystä heikentyneet tulokset. Tuloksia esitellään Kasvatus- ja opetuslautakunnalle 18.11.2021.
Laatuarviointi määrittelee tulevat kehittämiskohteet perusopetuksessa
Hyvään suuntaan kehittyneen johtamisen kulttuurin vahvistaminen ja oppilaiden hyvinvoinnin lisääminen moniammatillisesti eri toimijoiden kanssa nousivat kehittämiskohteiksi tuoreimmassa laatuarvioinnissa. Kahden vuoden välein tehtävään arviointiin osallistuvat 3.-9.luokkien oppilaat, huoltajat sekä opetushenkilöstö. Seuraavalla arviointijaksolla tullaan seuraamaan tarkemmin koulunkäynnin raskautta ja koulutehtävistä suoriutumista, jotka saavat jatkuvasti matalimmat arviot oppilaiden keskuudessa.
Kaupunginvaltuustossa 15.11.2021 käsiteltäviä asioita
Kouvolan kaupunginvaltuusto käsittelee kokouksessaan 15.11.2021 mm. seuraavia asioita: Laaja Hyvinvointikertomus ja –suunnitelma 2021-2025, Kouvolan kaupungin osallisuussuunnitelma 2021-2025 sekä kunnan tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit vuonna 2022.
Rekkaliikenne lisääntyy 8.11. alkaen Valkealan monitoimitalon työmaan läheisyydessä
Betonielementtikuljetukset työmaalle alkavat maanantaina. Liikenteessä tarvitaan tämän vuoksi nyt erityistä tarkkaavaisuutta.
Ehkäisevän päihdetyön viikolla herätellään nuoria ja aikuisia päihteiden vaaroista
Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään viikolla 45 eli 8.-14. marraskuuta. Valtakunnallisen teemaviikon tavoitteena on tukea ammattilaisia ja järjestökentällä toimivia, vahvistaa puheeksioton käytäntöjä, lisätä päihteisiin liittyvää tietoutta sekä edistää päihteettömiä elintapoja ja päihdeongelmista kärsivien kansalaisten oikeuksia. Kohderyhmänä ovat niin kuntalaiset, kuin ehkäisevän työn parissa työskentelevät ammattilaisetkin.
Luomumaidon käyttöönotto Kouvolan kaupungin ruokapalveluissa
Kaupungin ruokapalvelut tarjoavat tällä hetkellä jo useita luomutuotteita, jotka saavat ensi viikosta lähtien täydennystä rasvattomasta luomumaidosta. Tavoitteena on, että käytettävistä raaka-aineista vuonna 2030 luomutuotteiden osuus on 25 %.
Valkealan monitoimitalon peruskiven muuraustilaisuutta vietettiin perjantaina 5.11.
Valkealan monitoimitalon rakentaminen on edennyt perustustöihin. Elementit alkavat saapua ensi viikolla. Peruskivi muurataan perjantaina 5.11. ja tilaisuutta voi seurata livenä verkossa.
Supernanny Pia Penttalan ilmainen luento Kouvola-talossa ke 3. marraskuuta
Pia Penttala on erityistason psyko- ja perheterapeutti. Hän nousi julkisuuteen Supernanny Suomi -tositelevisio-ohjelman myötä. Kouvolan kaupunki, Kymenlaakson perhekeskukset, Kymenlaakson kesäyliopisto …
Ehkäisevän päihdetyön viikon tapahtumia nuorille ja aikuisille
Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään viikolla 45 eli 8.-14. marraskuuta. Kohderyhmänä ovat kuntalaiset ja ehkäisevän työn parissa työskentelevät ammattilaiset, joille tarjotaan tukea ja materiaalia puheeksioton tueksi.
Huomaa hyvä lapsessa ja nuoressa – huoltajille suunnatussa hyvinvointikirjeessä kannustetaan vahvistamaan myönteisiä tunteita perheessä
Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tuetaan Kouvolassa monin tavoin. Kuluneella viikolla otettiin käyttöön uusi tapa ja jaettiin päiväkoti-ikäisten ja koululaisten huoltajille ensimmäinen hyvinvointikirje. Teemana on hyvän huomaaminen ja myönteiset tunteet.