Asuminen ja ympäristö

Ilmoita ruoppaustöistä ELY-keskukselle

Oletko aikeissa ruopata rantaasi vielä tänä keväänä? Ruoppausta suunnittelevalla alkaa olla kiire, sillä ruoppauksista on tehtävä ilmoitus ELY-keskukselle vähintään 30 vuorokautta ennen töiden aloittamista. Ruopata voi pääsääntöisesti 1.9.–31.5. välisenä aikana.

Öljymäki, Kouvolan uusi asumisen ja kulttuuriluontokohteiden kokonaisuus

Öljymäen alueen asemakaavan muutoksen myötä rakentamattomille kerrostalokorttelien alueelle voi rakentaa erillis- ja asuinpientaloja. Alueen itä- ja pohjoisosaan muodostetaan lisäksi laaja lähivirkistysalue, jossa huomioidaan alueella olevat polku-urat ja arvokkaat luontokohteet.

Haanojanpuiston virkistysalueet täydentyvät

Kouvolan keskustaajaman eteläosassa sijaitsevalla Haanojan alueella on vireillä asemakaavahanke, jossa tällä hetkellä rakentamattomana olevaa alue kaavoitetaan Haanojan urheilualueen palveluja tukevaksi urheilu- ja virkistyspalvelualueeksi.

Asukkailta paljon ideoita Kuusankosken urheilupuiston kehittämiseen

Tulevaisuudessa Kuusankosken urheilupuisto on yksi kaupungin aktiivipuistoista, joissa kaikenikäiset voivat liikkua monipuolisesti myös maksutta. Asukkailta kyselyn kautta saatu tieto auttaa vastaamaan heidän tarpeisiinsa ja kehittämään liikuntapaikkoja sekä virkistysalueita asukaslähtöisesti ja kestävästi.

Kesän päällystyskohteet lautakuntakäsittelyyn

Tekninen lautakunta saa ensi tiistaina päätettäväkseen esityksen asfalttiurakan uudelleenpäällystysohjelmaksi vuodelle 2021. Pääpaino kestopäällysteen uusimisessa kohdistuu kaikkein vilkasliikenteisimpiin kohteisiin.

Sivun alkuun