Kotkan ja Kouvolan kaupunkien ilmasto- ja ympäristötyötä kehitetään ympäristöministeriön tuella

Henkilö soutamassa Kymijoella

Kotkassa ja Kouvolassa aletaan kehittää työkalua, jolla kaupunkien ilmasto- ja ympäristötoimien vaikuttavuutta ja etenemistä voidaan seurata ja kuvata helposti ja havainnollisesti.

Kaupunkien yhteisessä Ilmastoseuranta – Kotkan ja Kouvolan ilmastotoimien seuranta tuloksekkaaksi ja näkyväksi-hankkeessa on tarkoitus ottaa käyttöön alun perin Helsingissä toteutettu Ilmastovahti-palvelu Kotkan ja Kouvolan kaupungeille. Samalla kehitetään kaupunkien mittareita tuloksekkaan ilmasto- ja ympäristötoiminnan edistämiseksi. Kesästä 2021 vuoden 2022 syksyyn kestävälle hankkeelle myönnettiin Ympäristöministeriön Kuntien ilmastoratkaisut 2019-2023 -ohjelmasta avustus.  

”Tavoite on parantaa tilannekuvaa kaupunkien ilmastotoimissa sekä saada kohdennettua ilmastotoimet ja resurssit päästövähennysten kannalta tehokkaisiin toimenpiteisiin”, kertoo Kotkan kaupungin ympäristönsuojelupäällikkö Heli Ojala.

”Kouvolan ympäristöohjelmassa on kolme keskeistä päämäärää, joille on asetettu monia toimenpiteitä. Haluamme parantaa niiden seurantaa ja saada tulokset näkyviin. Hankkeen myötä saamme käyttöömme työkalun, joka mahdollistaa tämän. Järjestelmällinen seuranta edistää sovittujen toimenpiteiden toteuttamista ja näkyvyydellä palvelemme kaupunkilaisia”, sanoo Kouvolan kaupungin ympäristöjohtaja Hannu Friman. Kouvolan ympäristöohjelman kolme päämäärää ovat hiilineutraalisuus sekä luonnon monimuotoisuuden ja kiertotalouden lisääminen.

Hankkeessa kehitettävä palvelu tuo kaupunkien ilmastotoimet näkyväksi ja helposti asukkaiden seurattaviksi. Samalla toimet kytketään osaksi johtamisjärjestelmää. 

Kotkan ja Kouvolan ilmastotyön taustalla ovat kaupunkien Hinku-sitoumukset vuodelta 2019, jonka myötä kaupungit tavoittelevat hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä.  Käytännön ilmastotyötä ohjaavat vuonna 2020 valmistuneet Kotkan kaupungin ilmasto-ohjelma 2021 – 2030 sekä Kouvolan kaupungin ympäristöohjelma Ympäristö 2030.

Lisätietoja

Ympäristöministeriön tiedote avustettavista hankkeista:  https://ym.fi/-/konkreettinen-ilmastotyo-etenee-kunnissa

Ympäristöministeriön Kuntien ilmastoratkaisut 2019-2023 -ohjelma

Kouvolan kaupungin ympäristöohjelma Ympäristö 2030

Kotkan kaupungin ilmastotyö ja ilmasto-ohjelma 2021-2030

Lisätietoja medialle

Kotkan kaupunki

Esa Partanen, kestävän kehityksen asiantuntija, p. 040 624 7948, esa.partanen@kotka.fi

Heli Ojala, ympäristönsuojelupäällikkö, p. 044 702 4805, heli.ojala@kotka.fi

Kouvolan kaupunki

Timo Martikainen, ympäristöasiantuntija, p. 020 615 6755, timo.martikainen@kouvola.fi

Hannu Friman, ympäristöjohtaja, p. 020 615 7900, hannu.friman@kouvola.fi

Sivun alkuun