Anjalan alikulkukäytävän sillankorjaustyöt alkavat maanantaina
Korjaustöillä estetään lisävaurioiden syntyminen alikulkukäytävään sekä parannetaan liikenneturvallisuutta uusimalla kaiteet. Alikulkukäytävän korjaustyöt alkavat 24.8.2020 ja valmistuvat marraskuuhun 2020 mennessä.
Kouvolassa on turvallista asua mutta ilkivalta ja roskaaminen ovat kaupungin havaintojen mukaan kasvussa
Kouvolassa katuturvallisuus on mittareiden mukaan yleisesti keskimääräistä paremmalla tasolla. Esimerkiksi väkivaltatapaukset ovat Kouvolan kaduilla harvinaisia. Ilkivaltaa ja roskaamista Kouvolassa tehdään kuitenkin niin merkittävissä määrin, että se aiheuttaa kaupungille jopa 250 000 euron vuosittaiset kustannukset. Paikkojen hajottaminen esimerkiksi leikkipuistoissa voi aiheuttaa myös vaaraa kaupunkilaisille.
Turvallisesti koulutielle – Turvallisuustempaus koulujen aloituspäivänä 11.8.
Tempauksen osallistujat jalkautuvat alakoulujen lähisuojateille ja muille tienylityspaikoille tarkkailemaan ja tarvittaessa auttamaan koululaiset turvallisesti tien yli.
Projektipäällikkö Tero Valtonen tuo kansainvälistä logistiikkaosaamista Kouvola RRT:hen
Voidaan sanoa, että kouvolalainen Tero Valtonen, 52, on nähnyt maailmaa. Englannissa logistiikasta korkeakoulututkinnon suorittanut, Briteissä ja Espanjassa 35 vuotta työskennellyt Valtonen toi kesäkuun alussa osaamisensa Kouvola RRT:n hyödynnettäväksi. Kouvolaan Valtonen tuli Barcelonasta, missä hän työskenteli merilogistiikan parissa ruotsalaisen Erik Thun Ab:n välimeren toiminnoista vastaavana.
Veneilykausi käynnistynyt Kouvolassa innokkaissa ja odottavissa tunnelmissa
Uudistuvien Hirvelän ja Virtakiven satamien myötä niin paikallisilla kuin vierailevilla veneilijöillä on käytössä uusia veneilypalveluita ja uudet palvelumaksut. Veneiden omistajat odottavat malttamattomina veneiden laskua Pyhäjärvelle sekä veneilyä Kimolan kanavassa ja sen ainutlaatuisessa kalliotunnelissa.
Inkeroisten Marinkylässä aloitettu vesihuollon ja katujen saneeraustyö
Inkeroisissa suoritetaan katujen ja vesihuollon saneerausta. Saneerattaviin katuihin kuuluu Taksvärkkitie, Forstenintie, Viipurojantie, Saalastie, Opistontie ja Havolantie. Samalla parannetaan alueen kuivatusta …
Kulotien perusparannus alkaa – liikennejärjestelyt muuttuvat alueella työn aikana
Kulotien saneerauksesta johtuen Hongistontien, Kelotien ja Mäkikadun risteys suljetaan liikenteeltä torstaina 4.6.2020 alkaen noin 4 viikoksi.
Liikennepuisto aukeaa mahdollisesti kesällä Parik-säätiön pyörittämänä
Kaupunki on sopimassa Parik-säätiön kanssa lasten liikennepuiston avaamisesta tulevana kesänä. Sopimusasiaa käsitellään teknisen lautakunnan kokouksessa tiistaina 2.6.2020. Puisto olisi näin ollen mahdollista avata kesäkuun puolivälissä.
Porvoo-Kouvola kustannustehokkain vaihtoehto uudeksi idän suunnan raidelinjaukseksi ─ yhteiskunnallinen kokonaishyöty ratkaisee
Idän suunnan uudesta ratakäytävästä on tehtävä pikaisesti selkeä päätös Porvoo-Kouvola linjauksen puolesta ja ratayhteyden suunnittelu on aloitettava. Ennen uuden yhteyden rakentamista tarvitaan Savon ja Karjalan ratojen parannustoimenpiteitä.
Jalkakäytävien talvikunnossapito tontinomistajien vastuulle
Tekninen lautakunta saa ensi viikolla käsiteltäväkseen päätösehdotuksen, jossa jalkakäytävien talvikunnossapito siirretään tontinomistajien vastuulle lukuun ottamatta pientalovaltaisia alueita.
Yhdyskuntatekniikan kunnossapidon lomautukset näkyvät liikenne- ja puistoalueiden hoitotasossa
Yhdyskuntatekniikan kunnossapidon lomautusten vaikutukset näkyvät kuntalaisille mm. katujen, puistojen ja leikkipaikkojen hoitotason laskuna. Roskaaminen on kevään aikana lisääntynyt entisestään, eikä …
Sakaristonmäelle kaavoitetaan uusia asuntoja
Sakaristonmäelle laadittavan asemakaavamuutoksen myötä alueen koillisosaan on mahdollista rakentaa uusia asuntoja. Kaavamuutoksella turvataan myös alueen miljöön ja tunnelman säilyminen, sekä edistetään parempien kevyen liikenteen kulkuyhteyksien rakentamista.