Ajankohtaista

Kaupunginhallituksen päätöksiä 21.9.2020

Kouvolan kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 21.9. mm. Kouvola Innovationin markkinointi- ja matkailutoimintojen siirtämistä kaupunkiorganisaatioon ja kulttuuritalojen yhtiöittämisselvityksen väliraporttia.

Asukastiedotuslehti 2/2020 on ilmestynyt

Vuoden 2020 toinen tiedotuslehti on ilmestynyt ja jaetaan Kouvolan kotitalouksiin tällä viikolla. Lehdessä on juttua esimerkiksi jalkakäytävien talvikunnossapidon muutoksista, Kimolan kanavasta ja uusista esi- ja perusopetuksen kasvatustutoreista.

Kouvola RRT kunnallistekniikka rakenteilla

Kouvola RRT:n työmaalla on käynnissä terminaalin maanleikkaustyöt ja painopenkereiden purkaminen. Lisäksi alueelle rakennetaan kunnallistekniikkaa ja murskataan louhepainopenkereistä vapautunutta louhetta. Louheen …

Kaupunginhallituksessa 21.9.2020 käsiteltäviä asioita

Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 21.9. mm. Kouvola Innovationin markkinointi- ja matkailutoimintojen siirtämistä kaupunkiorganisaatioon ja kulttuuritalojen yhtiöittämisselvityksen väliraporttia.

FinSote-tutkimus auttaa kehittämään palveluita kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi

Finsote-tutkimuslomake on tällä viikolla tipahtanut 3000 kouvolalaisen postiluukusta. Tutkimuksessa kysytään asukkaiden terveyteen, hyvinvointiin ja palvelujen käyttöön liittyviä kysymyksiä osana laajempaa valtakunnallista tutkimusta. Vastaaminen on tärkeää, sillä FinSote-tutkimustulokset auttavat päättäjiä niin Kouvolassa kuin valtiotasollakin suuntaamaan toimenpiteitä sinne, missä tarve väestön terveyden ja hyvinvoinnin kannalta on suurin.

Asukkaat tyytyväisiä jätehuoltoon Kouvolassa

Kouvolassa tehdään asukkaiden mielestä Suomen parasta jätehuoltoa. Tämä selvisi tutkimuksessa, jossa selvitettiin kuntalaisten tyytyväisyyttä yhdyskuntateknisiin palveluihin. Myös auraukseen oltiin tyytyväisiä.

Kaupunginhallituksen päätöksiä 14.9.2020

Kouvolan kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 14.9 mm. Kouvolan rakennusjärjestyksen uudistamista, talousarviokehystä vuosille 2021-2024 ja toimielinkohtaista jakoa sekä Perlacon Oy:n jatkotyön ohjausryhmän raporttia.

Metsänistutusta sukupolvien ketjussa, ilmastonmuutosta torjuen

Eläkeliiton Kouvolan yhdistys osallistuu Eläkeliiton metsänistutushaasteeseen sukupolvien ketjussa, ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Yhdistyksen aktiivit jäsenet istuttavat puuntaimia Kouvolassa uuden Marjoniementien varteen, perjantaina 11.9.2020 klo 12 alkaen.

Sivun alkuun