Liikunta- ja kulttuurilautakunnan 15.5.2024 kokouksen pöytäkirjan pykälä 35 nähtävillä 16.5.2024 alkaen
Poikkeuksellisesti julkaisemme erikseen liikunta- ja kulttuurilautakunnan pykälän: § 35 Urheilun markkinointiyhteistyön tuet 2024 (pdf 68 kt) Liite § 35 Urheilumarkkinointiyhteistyö…
Kouvolan kasvihuonepäästöt laskeneet – energiatehokkuudessa onnistuttu
Suomen ympäristökeskuksen mukaan kuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat laskussa. Vuoden 2006 huippuvuodesta päästöt ovat laskeneet 36 prosenttia. Kouvolassa päästöt ovat laskeneet, mutta Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset ovat hidastaneet kehitystä. Energiatehokkuudessa on saatu hyviä tuloksia. Kouvolan kaupungin oma energiankulutus on laskenut vuodesta 2014 lähes 44 %. Kaupunki on mukana hiilineutraalien kuntien verkostossa (HINKU).
Uimarannat ja luistelupaikat ovat kyselyn mukaan koululaisten ja opiskelijoiden käytetyimpiä liikuntapaikkoja
Kouvolassa selvitettiin alkuvuodesta koululaisten ja opiskelijoiden liikuntaan liittyviä asioita laajalla kyselyllä. Liikunnan lisäksi kysyttiin myös ravitsemuksesta ja unesta. Vastauksia saatiin yli 2500. Eniten vastattiin ala- ja yläkouluissa, lukiosta ja ammattiopistosta vastauksia saatiin vähemmän.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston ilmoitus vesilain mukaisesta lupahakemuksesta / Vesialueen ruoppaaminen Haukkajärvellä
Ilmoitus kuulutuksesta Vesilain mukainen lupahakemus Hakijat Suomalainen Seppo ja Salonen Vesa Asia Vesialueen ruoppaaminen Haukkajärvellä, Kouvola Dnro ESAVI/5041/2024 Kuulutuksen ja…
Rakennusvalvonnan lupapäätösten julkipanolista 16.5.2024, sekä myönnetty purkamislupapäätös viikko 20
Päivämäärällä 17.05.2024 annetaan rakennusvalvonnan 15.05.2024 tekemät päätökset seuraaviin lupahakemuksiin: Pykälä Rakennuspaikka ja -hanke Lupanumero 1057 286-444-9-79 Laajennus Rakennushankkeessa tehdään perusparannusluonteinen…
Inkeroisten yhtenäiskoulussa suojauduttiin tänään iltapäivällä sisälle
Kello 13 alkanut tilanne oli ohi koulupäivän kuluessa ja koulupäivä päätettiin normaalissa aikataulussa.
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 §:n mukaisesta ilmoituksesta / Kouvolan Seudun Autourheilijat ry
AsiaKaakkois-Suomen ELY-keskuksen päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 §:nmukaisesta ilmoituksesta Päätöksen yksilöintitiedot ja pääasiallinen sisältöKouvolan Seudun Autourheilijat ry:lle on annettu päätös ympäristönsuojelulain…
Päätös melua ja tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta/GRK Suomi Oy
Ympäristötarkastaja on päätöksellään § 7/2024 15.5.2024 hyväksynyt GRK Suomi Oy:n tekemän ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaisen ilmoituksen melua ja tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta. Ilmoitus koskee vaihteiden vaihto- ja päällysrakennetöitä Muokkaajanmutka – Kullasvaarantie 100, Kouvolassa, 17.5. – 22.5.2024 välisenä aikana.
EU-vaalit käsillä – suuri vaikutus kuntiin
Europarlamenttivaaleilla on kunnille suuri merkitys. Lainsäädäntöä luodaan EU:ssa pitkälti kunnille ja sitä kautta kunnissa asuville ihmisille. Kunnissa toimeenpannaan myös merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. Käytä siis ääntäsi. Ennakkoäänestys käynnistyy 29.5.2024.
Maa-ainesten ottamislupapäätös / Destia Oy
Kouvolan kaupungin teknisen lautakunnan lupajaosto on 8.5.2024 käsitellyt Destia Oy:n maa-ainesten ottamislupahakemuksen ja myöntänyt sen johdosta maa-aineslain (555/1981) mukaisen maa-ainesten ottamisluvan kalliokiviaineksen sekä sora- ja hiekkamaa-aineksen ottamiseen Vieristönmäen sora- ja kallioalueella kiinteistöillä Pamppu 286-409-6-32 ja Risula 286-409-6-74.
Teknisen lautakunnan lupajaoston suunnittelutarveratkaisupäätösten julkipanolista 15.5.2024
Päivämäärällä 16.5.2024 annetaan teknisen lautakunnan lupajaoston 8.5.2024 tekemät seuraavat suunnittelutarveratkaisupäätökset: § 24 Suunnittelutarveratkaisupäätös (MRL 137 §), 286-425-24-1, 286-425-25-1, Hatin aurinkovoimala,…
Ilmoitus maisematyölupahakemuksen vireilletulosta naapurien kuulemiseksi
Kouvolan rakennusvalvonnassa on vireillä maisematyölupahakemus puiden kaatamisesta rantakaava-alueella Jaalassa Nisuksen alueella. MRL 133 §:n mukaisesti ilmoitetaan jätetystä maisematyölupahakemuksesta, joka koskee…