Syyslomaviikko on Kouvolassa toimintaa ja tapahtumia täynnä
Syyslomaa viettäville lapsiperheille, koululaisille ja opiskelijoille on viikolla 43 tarjolla kattaus valotaide-elämyksiä, kädentaitoja, musiikkia, pelejä ja sykettä nostattavia aktiviteetteja niin sisällä kuin ulkonakin.
Loistava opiskelija käyttää heijastinta Kouvolassa
Kouvolassa välkkyy syys-lokakuun taitteessa erityisesti toisen asteen oppilaitosten läheisyydessä, kun opiskelijoille suunnattu heijastintempaus alkaa.
Kouvolan uusi ammattiopisto saa jatkuvaan oppimiseen panostavan toimitusjohtajan
Vuoden alusta käynnistyvän Kouvolan ammattiopiston toimitusjohtajaksi ja rehtoriksi on valittu terveystieteiden maisteri, MBA Petri Tani. Anjalassa asuva Tani aloittaa tehtävässä marraskuun alussa.
Koko kylä kasvattaa Koria-Elimäki -alueella
Korian ja Elimäen alueen lasten ja nuorten parissa työskentelevät haluavat kutsua kokoon kaikki, joita nuorten hyvinvointi ja alueen viihtyvyys kiinnostavat. Tule keskustelemaan aiheesta Korian NuortenTalolla 13.9.2021 klo 17-18.
Syksyn ylioppilaskirjoituksiin valmistaudutaan Kouvolassa samoilla järjestelyillä kuin keväällä
Ylioppilaskirjoituksissa noudatetaan turvavälejä ja osallistujille suositellaan vahvasti maskin käyttöä.
Niinistön koulussa korona-altistus
Niinistön koulussa Valkealassa on todettu Kymsoten toimesta korona-altistus, jossa koronavirukseen sairastunut henkilö on altistanut muita tartunnalle. Altistuneita on 28 oppilasta sekä kolme henkilökunnan jäsentä.
Kouluvuosi käynnistyy Kouvolassa
Koulujen syyslukukausi on Kouvolassa pyörähtänyt jälleen käyntiin. Peruskoulut ja lukiot aloittavat lukuvuotensa tiistaina 10. elokuuta, KSAO:n lukuvuosi käynnistyi jo maanantaina 2.8. Toisen asteen opiskelijat ovat nyt ensimmäistä kertaa oppivelvollisuuden piirissä.
Oppivelvollisuus laajenee
Lukukautensa kesäkuussa päättäneet ysit saavat syksyllä maksuttomat kirjat ja bussikyydit, mutta myös velvollisuuden opiskella. Jos opiskelupaikkaa ei yhteishaussa tullut, nuoren tulee olla yhteydessä yläkoulunsa opoon. Ohjaamossa Nupa-talolla on myöhemmin kesällä tavattavissa kesämaanantaisin päivystävä opo.
Kouvolan lukiokoulutuksen opetussuunnitelmat 1.8.2021 alkaen
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi lukiokoulutuksen uudet opetussuunnitelmat kokouksessaan 9.6.2021. Uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön 1.8.2021. Lukioiden opetussuunnitelmatyö on edennyt aikataulun mukaisesti pääasiallisesti lukiolain toimeenpanoon liittyvän hankeavustuksen turvin.
Ammatillisen koulutuksen yhtiö on Kouvolan Ammattiopisto Oy
Kouvolan ammatillinen koulutus siirtyy ensi vuoden alusta yhteen yhtiöön, jonka nimeksi tulee Kouvolan Ammattiopisto Oy. Kouvolan kaupunki omistaa yhtiöstä 60 % ja Kouvolan aikuiskoulutussäätiö 40%. Kouvolan opetus- ja kasvatuslautakunta päätti 26.5. kokouksessaan esittää ministeriölle koulutuksen järjestämisluvan peruuttamista ja siirtämistä uudelle yhtiölle. Myös Kouvolan Aikuiskoulutussäätiön hallitus on tehnyt vastaavan päätöksen.
LUT-yliopisto aloittaa tuotantotalouden DI-koulutuksen Kouvolassa
Diplomi-insinöörin tutkintoon johtava maisteriohjelma käynnistyy syksyllä 2022. Ohjelman sisältöjen keskiössä ovat innovaatiot ja logistiikka, ja sillä vastataan erityisesti Kouvolan alueella toimivien yritysten osaamistarpeisiin.
Kaupunginhallituksen päätökset eivät tue talouden tasapainotusta pitkällä tähtäimellä
Kouvolan kaupunginhallitus jatkoi palveluverkkoselvitysten ja useiden säästöehdotusten käsittelyä 4.11. Kokouksessa hyväksyttiin varhaiskasvatuksen, nuorisopalvelujen, lukioiden, liikunnan, leikkipaikkojen, venepaikkojen sekä puistojen hoitoluokituksista tehdyt, lautakunnissa hyväksytyt palveluverkkoselvitykset. Perusopetuksessa päätettiin edetä syksyllä 2018 valtuustossa hyväksytyn kehittämisohjelman mukaisesti. Suurin osa kaupunginjohtajan tarkennetuista säästöehdotuksista etenkin kouluverkon osalta jäi hyväksymättä. Kaupunginhallituksen päätösehdotukset etenevät kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi 11.11.2019.