Ammatillisen koulutuksen yhtiö on Kouvolan Ammattiopisto Oy

Tyttö hioo puupalaa hiomakoneella kuulosuojaimet päässä

Kouvolan ammatillinen koulutus siirtyy ensi vuoden alusta yhteen yhtiöön, jonka nimeksi tulee Kouvolan Ammattiopisto Oy. Kouvolan kaupunki omistaa yhtiöstä 60 % ja Kouvolan aikuiskoulutussäätiö 40%. Kouvolan opetus- ja kasvatuslautakunta päätti 26.5. kokouksessaan esittää ministeriölle koulutuksen järjestämisluvan peruuttamista ja siirtämistä uudelle yhtiölle. Myös Kouvolan Aikuiskoulutussäätiön hallitus on tehnyt vastaavan päätöksen.

Kouvolan Ammattiopisto Oy:n toiminta on yleishyödyllistä tutkintoon tai osatutkintoon johtavaa koulutusta, opiskelijoiden tuottamaa palvelua ja hanketoimintaa. Yhtiö tarjoaa ja järjestää pääosin omana toimintanaan toisen asteen koulutusta, aikuiskoulutusta ja muuta koulutusta sekä työelämän kehitystä palvelevaa toimintaa. Uuteen yhtiöön siirtyy Kouvolan seudun ammattiopiston sekä Aikuiskoulutus Taitajan valtionosuusrahoitteinen koulutus.

Kouvolan kaupunginhallitus päätti 26.4.2021 ammatillisen koulutuksen yleishyödyllisen yhtiön, Kouvolan Ammattiopisto Oy:n perustamisesta. Yhtiön toiminimi englanniksi on Kouvola Vocational Institute Ltd. Yhtiön kotipaikka on Kouvola. Yhtiön aputoiminimet ovat KSAO ja Aikuiskoulutus Taitaja.

Yhtiön väliaikaisen hallituksen varsinaiset jäsenet:
Veikko Niemi varsinainen jäsen
Leena Kaivola varsinainen jäsen
Mikko Jokinen varsinainen jäsen
Päivi Sandås varsinainen jäsen
Karoliina Kanerva varsinainen jäsen

Lisätiedot:
Veikko Niemi, kasvatus- ja opetusjohtaja, Kouvolan kaupunki, puh. 020 615 7727
Leena Kaivola, toimitusjohtaja, rehtori, Aikuiskoulutus Taitaja, puh. 0400 930 475

Kouvolan Ammattiopisto Oy:n tavoitteena on vastata mahdollisimman hyvin Kouvolan seudun elinkeinoelämän koulutustarpeisiin. Koulutuksen yhtiöittäminen vahvistaa Kouvolan elinvoimaa ja vetovoimaa sekä parantaa alueen kilpailukykyä. Tavoitteena on myös laadukkaan ammattityövoiman saatavuuden ja riittävyyden varmistaminen ja ammatillisen koulutuksen tehokkuuden ja taloudellisuuden varmistaminen hyödyntämällä olemassa olevat tilat ja henkilöstö. Yhtiöittämisen kautta vastataan myös ulkopäin tulevaan kilpailuun työvoimakoulutuksessa.

Sivun alkuun