Palvelu: Sujuvan arjen tarinoita

”Aloin suurin piirtein itkemään, kun näin nykyisen kotini Sippolassa”

”Tänne on ollut hämmentävän helppoa asettua. Ihmettelin ensimmäiset viikot, että miten voi olla näin kotoisa olo ihan vieraassa paikassa. En ole koskaan tuntenut näin vahvaa kiintymystä rakennuksiin, metsään ja jokeen. Sippolassa on myös ihanaa kyläpöhinää.”, puolisen vuotta Sippolassa asunut Milla Paloniemi kertoo.

”Vanhasta mummolasta tuli perheemme koti Korialla”

”Minusta Kouvola on hyvä paikka asua etenkin lapsiperheille. Jos ajatellaan ihan vain järkisyitä, niin onhan asumisenkustannukset täällä paljon edullisemmat kuin isommissa kaupungeissa.”, korialainen Jani Juvankoski sanoo.

”Olen tehnyt koko työurani Inkeroisissa”

”Inkeroisissa on tietynlainen maalaishenkisyys tallella. Sanonkin usein, että Inkeroinen on etenkin lapsiperheille hyvä paikka asua”, parturi-kampaaja yrittäjä Sarianne Auvinen, 53, kertoo.

”Verla vetää luonnostaan puoleensa”

"Lapset ovat juurtuneet tänne. He käyvät Jaalassa koulua, ja heillä on omat kaverit. Onneksi Verlassakin asuu meidän lisäksemme muutama lapsiperhe, jotta lapsilla on ystäviä lähellä.", Riina Liski sanoo.

Sivun alkuun