Kouvolan viime vuoden menestyneiden urheilijoiden, joukkueiden ja toimihenkilöiden palkitsemistilaisuus siirtyy
Tammikuun lopussa järjestettäväksi aiotun Kouvolan kaupungin menestyneiden urheilijoiden, joukkueiden ja toimihenkilöiden palkitsemistilaisuus siirtyy vaikean pandemiatilanteen vuoksi myöhäisempään ajankohtaan keväälle.
Kesä- ja talvikauden vakiovuorojen haku Kouvolan kaupungin liikuntatiloihin sekä koulujen liikuntasaleihin
Kouvolan kaupungin liikuntatilojen vakiovuorot ovat haettavina seuraavasti Kesäkaudelle 2022 Sisäliikuntatiloihin (pois lukien Kouvolan jäähallin sisäliikuntatilat) harjoitusvuorot myönnetään kesäkuun alusta elokuun …
Kouvolaa koskevat koronarajoitukset pähkinänkuoressa 29. joulukuuta 2021
Kaupungin palveluihin on tullut kysymyksiä tämänhetkisistä koronarajoituksista. Suurin osa rajoituksista koskee ravintoloita. Tässä kaupungin palveluja koskevat rajoitukset lyhyesti.
Koululaisille ja muille joululomalaisille riittää tekemistä Kouvolassa
Joululomalla on aikaa ulkoilla, urheilla, tavata kavereita, lukea tai tutustua vaikkapa kaupungin kulttuuritarjontaa – koronasuositukset ja -rajoitukset tietysti huomioiden. Joululomaa viettäville lapsille, nuorille ja lapsiperheille on Kouvolassa tarjolla paljon tekemistä.
Kouvolan kaupunki ottaa käyttöön koronapassin – Kymsote kehottaa noudattamaan kaikkia suosituksia ja rajoituksia jouluajan turvaamiseksi
Kouvolan kaupunki ottaa välittömästi koronapassin käyttöön yleisötilaisuuksissa. Viikkoja jatkuneessa vakavassa koronatilanteessa on pieni aavistus parempaan suuntaan, Kymsote tiedottaa.
Kouvolan kaupunki tarjoaa tukea koronapassin hankintaan ympäri Kouvolaa
Kaupunki on julkaissut listan toimipisteistä, joista saa tarvittaessa apua ja tukea koronapassin hankkimiseen. Tukipisteissä koronapassin saaminen vaatii vahvan sähköisen tunnistautumisen eli esimerkiksi verkkopankkitunnukset.
Kouvolassa kielletään sisätiloissa olevat yleisötilaisuudet, joihin osallistuu yli 50 henkilöä – Koronapassilla rajoitukset voi välttää
Yleisötilaisuuksia eivät ole jatkuvasti toistuvat tapahtumat, kuten vaikka viikoittaiset harrastustilaisuudet tai työpaikkojen normaali toiminta. Kaupunki järjestää tukea koronapassin hankkimiseen.
Utin luistelukaukalon sähkönsyöttöön liittyvä ongelma on nyt korjattu – Ensi vuonna sähköt siirretään otettavaksi Utin liikuntahallista
Utin luistelukaukalon sähköjen kanssa on ollut ongelmia tänä talvena. Kaupunki on selvittänyt asiaa KSS Energian kanssa, ja ongelma on nyt korjattu.
Yli 50 henkilön yleisötilaisuuksissa suositellaan varautumaan koronapassin käyttöön ensi viikosta alkaen
Kouvolan kaupunki suosittelee yleisötilaisuuksien järjestäjiä varautumaan koronapassin käyttöön. Passin voi ottaa käyttöön siitä päivästä alkaen, jolloin AVIn rajoituspäätös yli 50 henkilön yleisötilaisuuksista astuu voimaan.
Koronatiedote urheilu- ja liikuntatoimijoille 30.11.2021
Koronatilanne on Kymenlaaksossa vakava ja erityisesti lapsissa todetaan nyt paljon koronatartuntoja.Mikäli lapsi (tai aikuinen) altistuu lievästi koulussa, päiväkodissa tai harrastuksessa …
Kuusankosken urheilupuistossa pääsee jo luistelemaan!
Muiden kuin tykkilumilatujen osalta odotetaan lumisadetta. Kaupunki pyrkii saamaan luistelualueita luistelukuntoon loppuviikoksi.
Valkealan uimahalli saadaan auki jälleen perjantaiaamuksi
Valkealan uimahalli jouduttiin torstaina iltapäivällä sulkemaan vedenjakeluhäiriön vuoksi. Valkealan uimahallin vedenjakeluhäiriön ongelma on löydetty ja asia saadaan ratkottua torstaina. Uimahalli …