Lehtomäen tenniskentille uusi tekonurmi
Talveksi Lehtomäen kentälle tulee uusi kaukalo ja valaistus.
Kouvolan yleisten uimarantojen uimavedenlaatu on hyvä
Tällä viikolla otettujen näytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä kaikilla Kouvolan kaupungin 11 yleisellä uimarannalla. Sinilevää on havaittu ainoastaan Särkkien uimarannalla.
Sompasen uimaranta on avattu remontin jälkeen
Sompasen uimarantaa Voikkaalla on kunnostettu kevään ja kesän aikana. Uutta on muun muassa laituri, leikkipaikka ja rantalentopallokenttä. Vanha grillipaikka on siistitty, vessat ja jäävä pukukoppi kunnostettu. Alueelle on asennettu uusia penkkejä ja roskiksia. Viimeistelytöitä tehdään vielä mutta rannalla pääsee jälleen uimaan luvan kanssa.
Inkeroisten uimahallin kantavia rakenteita vaihdetaan
Inkeroisten uimahallin remontin aikataulu venyy. Vuosihuollon yhteydessä havaitun lahovaurion vuoksi uimahalli aukeaa käyttäjille elokuun sijaan lokakuussa. Uimahalli on ollut suljettu …
Käyrälammen ja Jokelan uimarannoilla järvisyyhyä
Osa Käyrälammen ja Jokelan uimarannoilla uineista on saanut viime päivinä järvisyyhyyn viittaavia iho-oireita eli kutiavaa, näppyläistä ihottumaa. Järvisyyhy on ikävältä kuulostavasta nimestään huolimatta vaaraton ja paranee itsestään.
Jazzin huippunimet nousevat jälleen estradille Kymijoen upeissa rantamaisemissa
Kansainvälisesti ja kansallisesti tunnettuja artisteja estradille tuova InkJazz-konsertti järjestään tänä vuonna18 kerran. Yleisö pääsee uppoutumaan jazz-musiikin lumoon Ankkapurhan teollisuusmuseolla pe 26.8. klo19, kun nimekkäät jazzmuusikot valtaavat estradin uniikissa ympäristössä.
Kouvolan kuvataiteilijapalkinnon 2023–2025 haku käynnissä
Oletko Kouvolassa asuva tai Kouvolasta lähtöisin oleva kuvataiteilija? Hae Kouvolan kuvataiteilijapalkintoa vuosille 2023–2025! Palkintona on 2000 € sekä tuettu näyttelymahdollisuus Kouvolan taidemuseo Poikilossa vuonna 2024.
Tapahtumarikas Elovalkeat juhlistaa jälleen kotiseutua
Rakastettua kotiseututapahtumaa Elovalkeita on järjestetty jo 49 vuoden ajan Valkealan alueella. Vuodesta 1973 elävöittänyt tapahtumasarja tarjoaa tänä vuonna hauskaa tekemistä ja monipuolista kulttuuriantia. Ohjelmassa on mm. konsertteja, teatteria, markkinat ja pappamopo-ajoa. Tapahtumasarja päättyy perinteikkääseen Soihtujen yöhön ja Hautausmaajuhlaan.
Koko perheen juhannusjuhlaa vietetään Kuusankoskella tänä vuonna ilman kokkoa
Kymenlaaksossa voimaassa olevan metsäpalovaroituksen vuoksi juhannuskokkoja ei saa tänä juhannuksena sytyttää. Musiikki ja tanssi ilahduttavat silti keskikesän juhlijoita Kuusankoskitalon puistossa.
Kouvolan yleisten uimarantojen uimavedenlaatu on hyvä
Kesäkuussa otettujen näytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä kaikilla yleisillä uimarannoilla. Sinilevästä ei tehty havaintoja.
Kaupunginvaltuuston kokous 13.6.2022
Kouvolan kaupunginvaltuusto käsittelee kokouksessaan 13.6.2022 mm. kaupungin tilinpäätöstä ja henkilöstökertomusta vuodelta 2021, hyvinvointikertomuksen vuosiraporttia 2022 ja hyvinvointisuunnitelmaa vuodelle 2023 sekä stipendirahaston sääntöjä.
Kulttuurikyselyyn vastanneet toivovat lisää väriä, valoa ja kulttuurista hyvinvointia Kouvolaan
Kouvolan kulttuuripalvelut kartoitti asukkaiden tarpeita, toiveita ja odotuksia kaupungin kulttuuritoiminnasta kevään aikana. Vastaukset antavat arvokasta tietoa syksyllä laadittavaan Kouvolan kaupungin kulttuuriohjelmaan. Tuloksista keskustellaan 13.6. klo 14 Porukkatalolla. Tilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteydellä.