Kouvolan kaupunki

Kaupunginhallituksen päätöksiä 16.12.2019

Kouvolan kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 16.12. mm. Kouvolan RRT-alueen 2. vaiheen asemakaavaa, työvoiman vähentämistä koskevan yhteistoimintamenettelyn neuvottelutulosta ja henkilöstön lomauttamista vuonna 2020 sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhteistyö- ja rahoitussopimusta.

RRT-alueen 2. vaiheen asemakaava hyväksymiskäsittelyyn

Kullasvaaran logistiikka-aluetta asemakaavoitetaan vaiheittain. Toisen vaiheen asemakaavan myötä alueelta on mahdollista tarjota isoja tontteja logistiikkaan ja logistiikkaan nojautuvaan tuotannolliseen toimintaan erikoistuneille toimijoille. Toisen vaiheen asemakaava on valmis hyväksymiskäsittelyyn.

Kaupunginhallituksessa käsiteltäviä asioita 16.12.2019

Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 16.12. mm. Kouvolan RRT-alueen 2. vaiheen asemakaavaa, työvoiman vähentämistä koskevan yhteistoimintamenettelyn neuvottelutulosta ja henkilöstön lomauttamista vuonna 2020 sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhteistyö- ja rahoitussopimusta.

Valtuusto hyväksyi niukkuuden talousarvion vuodelle 2020

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensi vuodelle 5,4 miljoonaa euroa ylijäämäisen talousarvion. Talous saadaan tasapainoon taloussuunnitelmakaudella juuri ja juuri, mutta lisäsopeutuskeinoja tarvitaan. Niitä haetaan ohjausryhmissä ensi keväänä.

Kouvola RRT laajentaa Kouvolan logistiikka-aluetta ja mahdollistaa toimialan kasvun

Kouvolan rakenteilla oleva pitkien junien rautatie- ja maantieterminaali (Kouvola RRT) on elinvoimainvestointi, jolla Kouvola varautuu tavaraliikenteen kasvuun sekä kotimaisissa että kansainvälisissä, etenkin Venäjän liikenteen kuljetuksissa. Jo nyt olisi tarvetta uusille pitkille lastausraiteille, jotka valmistuvat loppuvuodesta 2022. Kouvolassa on pulaa etenkin yritysalueista, joihin on raideyhteys. Kouvola on raidekuljetusten kannalta keskeisin paikka Suomessa ja tavaraliikenteen valtaväylä. Kouvola RRT-hanke on osin EU:n rahoittama ja Suomen valtio osallistuu hankkeeseen.

Kaupunginvaltuustossa 9.12.2019 käsiteltäviä asioita

Kouvolan kaupunginvaltuusto käsittelee kokouksessaan 9.12.2019 kokouksessaan mm. hallintosääntöä, talousarviota 2020 ja taloussuunnitelmaa 2020-2022 sekä henkilöstösuunnitelmaa vuosille 2020-2022. Voit seurata kokousta suorana lähetyksenä verkossa tai katsoa kokouksen jälkikäteen.

Muistelu yhdessä on Vuoden vanhusteko

Kymijoen Hoivan hanke ” Muistoissa taikaa – mennyttä aikaa” on saanut Kouvolan Vuoden Vanhusteko 2019 –palkinnon. Hanketta toteutetaan Kymijoen Hoiva ry:n Hyvinvointiasema Sarastuksessa Inkeroisissa. Palkinnon vastaanotti hankkeen edustajana palveluohjaaja Emma Kujala.

Itsenäisyyspäivän juhla 6.12.

Kouvolan kaupungin Itsenäisyyspäivän juhla 6.12.2019 alkaa Jumalanpalveluksella, kunniavartiolla ja seppeleenlaskulla. Juhlakahvit ja -tilaisuus ovat kaupungintalolla.

Kouvola RRT laajentaa Kouvolan logistiikka-aluetta ja mahdollistaa toimialan kasvun

Kouvolan rakenteilla oleva pitkien junien rautatie- ja maantieterminaali (Kouvola RRT) on elinvoimainvestointi, jolla Kouvola varautuu tavaraliikenteen kasvuun sekä kotimaisissa että kansainvälisissä, etenkin Venäjän liikenteen kuljetuksissa. Jo nyt olisi tarvetta uusille pitkille lastausraiteille, jotka valmistuvat loppuvuodesta 2022. Kouvolassa on pulaa etenkin yritysalueista, joihin on raideyhteys. Kouvola on raidekuljetusten kannalta keskeisin paikka Suomessa ja tavaraliikenteen valtaväylä. Kouvola RRT-hanke on osin EU:n rahoittama ja Suomen valtio osallistuu hankkeeseen.

Päivitetty talousarvioehdotus etenee seuraavaksi valtuuston käsittelyyn

Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina kokouksessaan kaupunginjohtaja Marita Toikan esittämän päivitetyn 5,4 miljoonaa euroa ylijäämäisen ensi vuoden talousarvion. Talousarvioon ja –suunnitelmaan sisältyvien säästöjen toteutuessa talous tasapainottuu vuoden 2022 aikana. Seuraavaksi talousarvioehdotus etenee kaupunginvaltuuston käsittelyyn 9.12.2019. Kokousta voi silloin seurata suorana lähetyksenä verkossa.

Sivun alkuun