Kaupunginhallituksessa 2.3.2020 käsiteltäviä asioita
Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 2.3.2020 mm. Kouvolan ydinkeskustan osayleiskaava sekä tapahtumayhteistyön tuen hakemuksia koskien uusia ja kiertäviä yksittäisiä tapahtumia.
Kouvola tarttuu kaupungistumisen haasteisiin viherryttämällä
Kaupunkiluonnosta pitää tehdä monimuotoisempaa ja helpommin saavutettavaa. Kouvolassa viherryttäminen aiotaan aloittaa päiväkotien ja koulujen pihoista, joissa luontosuhdetta vahvistetaan ympäristökasvatuksen, kaupunkiviljelyn avulla sekä lasten ja nuorten osallisuuden kautta. Sitra Lab:in koulutusohjelman myötä Kouvolan tulevaisuuslaboratoriotiimi pääsee kokeilemaan luontopohjaisia ratkaisuja kaupungistumisen haasteisiin.
Asukastiedotuslehti 1/2020 on ilmestynyt
Vuoden 2020 ensimmäinen tiedotuslehti on ilmestynyt ja jaetaan Kouvolan kotitalouksiin tällä viikolla. Tiesitkö, että nuorisotyöntekijät työskentelevät nykyisin kouluissa? Lehti kertoo myös Kimolan kanavasta sekä Voikkaan satamista ja venepaikoista. Lue paljon puhetta herättäneestä RRT-alueesta eli rakenteilla olevasta konttijunaterminaalista.
Kaupunginhallituksen päätöksiä 17.2.2020
Kouvolan kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 17.2.2020 mm. toimialojen lomautussuunnitelmia, Kouvolan ydinkeskustan osayleiskaavaa, Kouvolan kaupungin lausuntoa Perheniemen tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta sekä Kuninkuusraveja 2022.
Kaupunki edistää hankinnoillaan Kouvolan elinvoimaa
Yhteistyötä yrittäjien kanssa tiivistetään uudella työryhmällä.
Itäradan vaikuttajaseminaarissa vahvistui itäisen Suomen yhteinen tahtotila
Helsingissä järjestettiin 12. helmikuuta Itärata-vaikuttajaseminaari, jossa eri alojen vaikuttajat pääsivät puhumaan Itäradasta omasta näkökulmastaan. Itäisessä Suomessa on laaja yhteinen näkemys siitä, että nopea Itärata Helsingistä lentoaseman ja Porvoon kautta Kouvolaan tarvitaan palvelemaan puolen Suomen tarpeita.
Niivermäen laajennusta ehdotetaan METSO-ohjelman mukaiseksi luonnonsuojelualueeksi
Kouvolaan voi syntyä reilut 15 hehtaaria uutta luonnonsuojelualuetta, jos tekninen lautakunta hyväksyy tarjouksen alueen perustamiseksi. Uusi alue rajoittuisi kaupungin ennestään omistamaan Niivermäen luonnonsuojelualueeseen, jonka luontopolku on suosittu lähiretkeilykohde.
Kaupunginhallituksessa 17.2.2020 käsiteltäviä asioita
Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 17.2.2020 mm. toimialojen lomautussuunnitelmia, Kouvolan ydinkeskustan osayleiskaavaa, Kouvolan kaupungin lausuntoa Perheniemen tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta sekä Kuninkuusraveja 2022.
Konsernipalvelujen lomautukset keskitetään kesään
Kaupunginhallitus käsittelee konsernipalvelujen lomautussuunnitelmaa kokouksessaan 17.2.2020.
Kujalla teemaillassa yhdistyksien ja aluetoimikunnan yhteisvoimaa
Teemaillan aloituspuheenvuorossa Kuusankoski-Jaala aluetoimikunnan puheenjohtaja Leena Elojärvi totesi, että jokainen voi vaikuttaa siihen, mitä Kujalla tapahtuu. Eteenpäin katsominen on kehittämistä ja vaikuttamista. Aluetoimikunta on keskus, johon kehittämisideoita voi lähettää.
Kouvola Alvar Aalto kaupunkien yhteistyöverkoston puheenjohtajaksi vuonna 2021
Kouvola on nimitetty Alvar Aalto -kaupunkien yhteistyöverkoston puheenjohtajaksi vuonna 2021. Puheenjohtajuus on tunnustus Aallon työn esiin nostamisesta ja Kouvolan Aalto-rakennuskannan merkityksestä.
Kaupunginvaltuustossa 10.2.2020 käsiteltäviä asioita
Kouvolan kaupunginvaltuusto käsittelee kokouksessaan 10.2.2020 mm. Kaavoituskatsausta ja -ohjelmaa 2020, Kullasvaaran logistiikka-alueen vaiheen 2 toteuttamista sekä Ympäristö 2030 - Kouvolan kaupungin ympäristöohjelmaa.