Korona-altistuminen Valkealan yläkoulussa – Yksi luokka karanteeniin
Valkealan yläkoulussa on ollut tartuttavana koronaan sairastunut henkilö. Kymsote on tehnyt tartunnanjäljityksen ja yhden luokan oppilaat (lisäksi muutama muu henkilö) …
Syksyn ylioppilaskirjoituksiin valmistaudutaan Kouvolassa samoilla järjestelyillä kuin keväällä
Ylioppilaskirjoituksissa noudatetaan turvavälejä ja osallistujille suositellaan vahvasti maskin käyttöä.
Sarkolan uuden koulun julkisivuun etsitään taideteosta kaikille avoimen ideakilpailun kautta
Kouvolan kaupunki etsii ideakilpailulla teosta Sarkolan koulun julkisivuseinälle. Kaikille kouvolalaisille avoimen kilpailun voittaja pääsee työstämään ideasta myös logoa koululle. Taideteos toteutetaan rakentamisen yhteydessä loppuvuoden aikana.
Kymintehtaan päiväkodissa korona-altistus – yksi lapsiryhmä karanteeniin
Kymintehtaan päiväkodin yhdessä lapsiryhmässä on Kymsoten toimesta todettu covid19-virukselle altistuminen 19.-20.8.2021. Kymsote asettaa tästä syystä 19-20.8 kyseisessä ryhmässä hoidossa olleet lapset tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin 10 vuorokaudeksi. Altistus koskee 10 henkeä.
Perhevapaalta työelämään
Oletko perhevapaalla? Onko työhön paluu tai työpaikan etsiminen ajankohtaista? Työn ja perheen yhteensovittamiseen on saatavissa tukea.
Niinistön koulussa korona-altistus
Niinistön koulussa Valkealassa on todettu Kymsoten toimesta korona-altistus, jossa koronavirukseen sairastunut henkilö on altistanut muita tartunnalle. Altistuneita on 28 oppilasta sekä kolme henkilökunnan jäsentä.
Yksi luokka karanteeniin Naukion yhtenäiskoulussa
Naukion yhtenäiskoulussa on todettu Kymsoten toimesta korona-altistus, jossa koronavirukseen sairastunut henkilö on altistanut muita tartunnalle. Altistus koskee yhtä luokkaa. Altistuneet on määrätty …
Aktivistimummojen Pelargonia-palkinto Kouvolan kaupungille
Vuosittain jaettavalla Pelargonia-palkinnolla Aktivistimummot nostavat esiin edelläkävijöitä, jotka tekevät töitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, monimuotoisen luonnon puolesta. Kuntavaalikevät innoitti mummoja valitsemaan tämän vuoden palkinnonsaajan Suomen kuntien joukosta. Pelargonia-palkinnon saajaksi valikoitui Kouvolan kaupunki. Palkinnon vastaanotti apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell 12. elokuuta 2021.
Kouvolan aluetoimikuntiin etsitään jäseniksi aktiivisia kouvolalaisia
Satutko olemaan niitä, jotka ryhtyvät sanoista tekoihin? Koet intoa kehittää oman alueesi viihtyisyyttä ja yhteistä kaupunkiamme Kouvolan eri toimijoiden kanssa …
Kouluvuosi käynnistyy Kouvolassa
Koulujen syyslukukausi on Kouvolassa pyörähtänyt jälleen käyntiin. Peruskoulut ja lukiot aloittavat lukuvuotensa tiistaina 10. elokuuta, KSAO:n lukuvuosi käynnistyi jo maanantaina 2.8. Toisen asteen opiskelijat ovat nyt ensimmäistä kertaa oppivelvollisuuden piirissä.
Taiteen perusopetus levittäytyy Kouvolan päiväkoteihin uudessa pilottikokeilussa
Kouvolan kansalaisopisto ja Kouvolan kaupunki kokeilevat uudenlaista yhteistyötä. Yhteistyö on konkreettinen osoitus siitä, että Kouvolassa uskotaan taiteen voimaan, ja että täällä halutaan panostaa lasten hyvinvointiin.
Kouvolan kaupunki muistuttaa vanhempia liikenneturvallisuudesta kouluvuoden alkaessa – Turvallisin vaihtoehto on saattaa lapsi kävellen tai pyöräillen kouluun
Autoliikenne aiheuttaa helposti vaaratilanteita koulun alueella, Sarkolan koulun rehtori sanoo. Moni koulu aloittaa vuotensa rakennustöiden vuoksi poikkeusoloissa.