Valmiuslailla isoja vaikutuksia kaupungin palveluihin
Hallitus on todennut yhdessä tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsee koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot. Hallituksen 16.3.2020 tekemät linjaukset aiheuttavat muutoksia Kouvola kaupungin palveluissa. Linjaukset ovat voimassa 13.4.2020 asti.
Ensimmäinen koronavirustartunta todettu Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä
Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueella on todettu koronavirustartunta työikäisellä henkilöllä. Tartunta varmistui lauantaina 14.3.2020. Tartunta on saatu Pohjois-Italiasta.
Kymsote varautuu epidemiaan
Kymsote varautuu koronaviruksen aiheuttamaan epidemiaan. Alueilla, joissa ei vielä ole sairastuneita, keskitytään toimenpiteisiin epidemian hidastamiseksi. 13.3.2020 tilannekuvan mukaan Kymenlaakso kuuluu näihin alueisiin.
Sairasta lievät oireet kotona – terveydenhuolto auttaa vakavista oireista kärsiviä
Jos sinulla on lievän hengitystieinfektion oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, lihassärkyä tai kuumetta, lepää ja sairasta rauhassa kotona. Pysyttele kotona, kunnes oireet loppuvat.
Aluehallintovirasto kieltää yli 500 hengen yleisötilaisuudet Manner-Suomessa
Aluehallintovirastot ovat 13.3.2020 antaneet määräykset, joiden mukaan yli 500 hengen yleisötilaisuudet sekä sisä- että ulkotiloissa kielletään uuden koronaviruksen aiheuttaman infektion (covid-19) leviämisen ehkäisemiseksi. Määräykset koskevat kaikkia Manner-Suomen kuntia ja ovat voimassa tartuntatautilain mukaisesti yhden kuukauden eli 12.4.2020 klo 24 asti. Määräys astuu voimaan välittömästi.
Kymsote peruu kaikki hammashoidon kiireettömät ajanvaraukset 16.3.–12.4. koronaviruksen takia – kiireellinen hoito turvataan
Kymsote on päättänyt perua kaikki omien suun terveydenhuollon yksikköjen kiireettömät tutkimukset ja hoitotoimenpiteet 16.3.–12.4.2020. Ajanjaksolla huolehditaan kuitenkin kiireellisestä ja päivystyksellisestä toiminnasta.
Yleistä tietoa koronaviruksesta p. 0295 535 535, Kymsoten päivystysapu vain sairastuneille p. 116 117
Kymsoten päivystysapu 116 117 -numeron puhelinmäärät ovat lisääntyneet huomattavasti tänään 12.3.2020 ja palvelu on ruuhkautunut.
Soita päivystysapu 116 117 -palveluun ainoastaan silloin, jos harkitset lähtöä päivystykseen tai epäilet sairastuneesi koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. 116 117 ei anna ohjeita esimerkiksi koronaviruksen vaikutuksesta yleisötilaisuuksien järjestämiseen tai niihin osallistumiseen.
Kouvolan kaupunki varautuu koronavirustartuntoihin yhdessä Kymsoten kanssa
Kouvolan kaupunki varautuu osaltaan mahdollisiin koronavirustartuntoihin. Kaupungin johtoryhmä seuraa koronavirustilannetta sekä koordinoi ja johtaa varautumistoimenpiteitä. Käytännössä linjauksia tekee johtoryhmän jäsenistä ja kiinteistöpalvelujohtajasta 9. maaliskuuta muodostettu koronavirustyöryhmä. Kaupungin vastuutahot tekevät yhteistyötä Kymsoten infektio- ja tartuntatautilääkäreiden sekä hygieniakoordinaattoreiden kanssa.
Kymsoten puhelinnumeroihin muutoksia
Kymsoten Kouvolan alueen puhelinnumeroihin muutoksia tulee 3.3. ja 10.3.2020.
Elintarvikkeen pääainesosan alkuperämaa on ilmoitettava
Ruuan alkuperätiedot entistä laajemmin kuluttajien nähtäville.
Kouvola tarttuu kaupungistumisen haasteisiin viherryttämällä
Kaupunkiluonnosta pitää tehdä monimuotoisempaa ja helpommin saavutettavaa. Kouvolassa viherryttäminen aiotaan aloittaa päiväkotien ja koulujen pihoista, joissa luontosuhdetta vahvistetaan ympäristökasvatuksen, kaupunkiviljelyn avulla sekä lasten ja nuorten osallisuuden kautta. Sitra Lab:in koulutusohjelman myötä Kouvolan tulevaisuuslaboratoriotiimi pääsee kokeilemaan luontopohjaisia ratkaisuja kaupungistumisen haasteisiin.
Ilmoittaudu mukaan maksuttomaan Muutos lautasella -virtuaalivalmennuksen tutkimukseen!
Tutkimuksessa selvitetään älypuhelinsovelluksella annetun elämäntapamuutosryhmäohjauksen vaikutusta painonpudotukseen ja elämänlaatuun.