Kymijoen pohjoisosan ja Lappalanjärven rantojen kaavoittaminen alkaa
Kouvolan kaupunki aloittaa Pyhäjärven ja Lappalanjärven välisen alueen rantojen käytön suunnittelun. Suunnittelun tarkoituksena on ohjata alueen rantarakentamista. Kaavassa osoitettaville rakennuspaikoille voidaan myöntää kaavan perusteella rakennuslupia. Kaavatyö kestää useita vuosia. Tekninen lautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan 12.3.2019 ja päättää kaavatyön aloittamisesta ja kaavan mitoituksesta.
Kouvolan kaupunki etsii yhteistyökumppania päiväkodin palvelusetelituottajaksi Valkealan alueelle
Yksityinen päiväkotitoiminta monipuolistaa Valkealan alueen varhaiskasvatus palveluja tuomalla uuden vaihtoehdon perheille lapsen varhaiskasvatuksen järjestämiseksi. Lisäksi yksityisen palvelun myötä voidaan luopua osasta huonokuntoisista tai väistötiloissa toimivista päiväkotien tiloista Valkealassa. Palveluntuottajan haku päättyy 15.3.2019.
Sakaristonmäen ideakilpailu on ratkaistu
Sakaristonmäen ideakilpailuun saatiin 22 hyvin erilaista ehdotusta, joiden pohjalta jatkosuunnittelu on mahdollista käynnistää. Kilpailu on ratkaistu ja tulos julkistetaan perjantaina 15.3.2019. Jatkosuunnittelua varten kootaan kiinnostuneista asukkaista raati, joka pääsee vaikuttamaan suunnitelmien laadintaan. Asukasraatiin ilmoittautuminen on käynnissä maaliskuun ajan.
Rakennuskannan tietojen päivitys jatkuu – muutoksia näkyy jo kiinteistöveropäätöksissä
Erityisesti teollisuus- ja kerrostalokiinteistöjen kiinteistöveroon on voinut jo tulla muutoksia. Kiinteistönomistajille nämä muutokset saattavat näkyä tällä viikolla postitettavissa kiinteistöverotuspäätöksissä.
Kaupunkipyörät Kouvolassa
Iloisen oranssit kaupunkipyörät ilmestyivät Kouvolan ja Kotkan katukuvaan Meripäivien alla 27.7.2018 ja Kouvolan ja Kotkan kaupunkien osittain rahoittama kokeilu päättyi lokakuun loppuun. Molemmissa kaupungeissa oli yhteensä 35 kaupunkipyörää.
Kaakau Oy:n operoima kokeilu oli antoisa, sillä lyhyestä kaudesta huolimatta käyttäjiä oli lähes 1400. Etenkin elo- ja syyskuun pyöräilijämäärät antoivat positiivista signaalia kokeilun onnistumisesta.
Talvipysäköintikiellot ovat voimassa
Katujen talvikunnossapito aiheuttaa pysäköintikieltoja monien katujen varsille.