Pyöräpysäköinnin kehittäminen Kouvolassa jatkuu – nyt vuorossa katujen ja muiden yleisten alueiden pyöräpysäköinnin suunnittelu
Kouvolalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa pyöräpysäköinnin kehittämisohjelman sisältöön vastaamalla lyhyeen kyselyyn, jossa kysytään toiveita pyöräpysäköinnin kehittämispaikoista, havaintoja toimivista nykyisistä pyöräparkeista sekä näkemyksiä sähköavusteisten polkupyörien yleistymisen huomiointiin pyöräpysäköintiratkaisuissa.
Kimolan kanavan avaamisajankohta siirtyy jäätilanteen vuoksi
Kimolan kanavan oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus avautua perjantaina 6.5.2022. Kanavan ja järven jäätilanteesta johtuen avaamisajankohtaa joudutaan kuitenkin siirtämään ainakin viikolla. Uudeksi ajankohdaksi on sovittu perjantai 13.5.2022.
Kesän päällystyskohteet lautakuntakäsittelyyn
Tekninen lautakunta saa ensi tiistaina päätettäväkseen esityksen asfalttiurakan uudelleenpäällystysohjelmaksi vuodelle 2022. Pääpaino kestopäällysteen uusimisessa kohdistuu kaikkein vilkasliikenteisimpiin kohteisiin.
Oikokadulla kokeillaan jaettua tilaa jalankulkijoille, pyöräilijöille ja autoilijoille
Suunnitelmassa katu jäsennellään eri liikennemuotojen (jalankulku, polkupyöräily, autoliikenne) yhteiseksi tilaksi kadun kalustamisen keinoin. Kokeilun tavoitteena on tehdä Oikokadusta nykyistä miellyttävämpi ja viihtyisämpi tila, joka yhdistää Keskuspuiston, Keskikadun ja Kouvolankadun parempana läpikulun ja oleskelun alueena. Katusuunnitelma on teknisen lautakunnan hyväksyttävänä ensi tiistaina.
Kevään pölyt – hiekka ja siitepöly huonontavat ilmanlaatua
Keväisten säiden koittaessa on päästy vihdoin myös hiekoitushiekkoja puhdistamaan pois. Katupöly yhdessä siitepölyn kanssa huonontaa ilmanlaatua. Lehtipuhaltimien käyttö hiekkojen poistossa on kielletty.
Asukaskysely kouvolalaisille kaupungin teknisistä palveluista – vastata voi 6.6. asti
Kouvolan kaupunki on avannut verkkokyselyn asukkaille kaupungin yhdyskuntateknisistä palveluista. Kyselyssä on mukana myös kysymyksiä vesihuollosta ja pelastustoimen palveluista. Vastausaikaa on 6.6.2022 asti.
Hiekoitushiekan poisto aloitetaan ensi viikolla
Kevät on myöhässä. Hiekoitushiekan poisto päästään aloittamaan Kouvolan kaduilta viikolla 15.
Taidepömpelit tulevat taas!
Töhryjen peittämisestä taiteella on tullut jo perinne Kouvolassa. Uusia taiteen sijoituspaikkoja kartoitetaan huhtikuun aikana asukkaille suunnatulla karttakyselyllä. Vastaamalla kyselyyn voi vaikuttaa oman arkiympäristöönsä viihtyisyyteen.
Hiekoitushiekan poisto kaduilta aloitetaan heti sääolosuhteiden salliessa
Tämän kevään osalta hiekoitushiekan poisto voidaan aloittaa vasta kovien yöpakkasten hellitettyä.
Kymijoenranta II ja Opistontien saneeraustyöt alkavat Inkeroisissa
Työt alueella alkavat huhtikuun alkupuolella 2022. Alueella liikkuvia pyydetään huomioimaan muuttuvat yleisen liikenteen järjestelyt sekä noudattamaan erityistä varovaisuutta työmaata ohitettaessa.
Sepäntielle suunnitteilla peruskorjaus sekä uusi kevyen liikenteen väylä
Suunnitelma sisältää myös meluvallin rakentamisen uusien omakotitalotonttien suojaksi Lassilanpellontieltä leviävää melua vastaan.
Jäätyneet sadevesikaivot työllistävät katujen kunnossapitoa
Talven runsaiden lumisateiden jälkien siivousta tehdään kaduilta kaiken aikaa. Vaihtelevat olosuhteet aiheuttavat mm. sadevesikaivojen jäätymistä ja vesien tulvimista kaduilla. Valppautta ja varovaisuutta kaduilla liikkuessa tarvitaan edelleen.