Asukaskysely kouvolalaisille kaupungin teknisistä palveluista – vastata voi 6.6. asti

Kouvolan kaupunki on avannut verkkokyselyn asukkaille kaupungin yhdyskuntateknisistä palveluista. Kyselyssä on mukana myös kysymyksiä vesihuollosta ja pelastustoimen palveluista. Vastausaikaa on 6.6.2022 asti.

Kuorma-auto suihkuttaa vettä kadulle hiekan poistoa varten

Kouvolan kaupungin yhdyskuntatekniikka hakee kyselyssä asukkaiden mielipiteitä muun muassa jätehuollosta sekä katujen ja pyöräteiden kunnosta, niiden katuvalaistuksesta ja kunnossapidosta (ml. talvihoito) sekä puistojen ja leikkipaikkojen hoidosta. Samalla voi vastata myös liikuntapaikkojen hoitoon liittyviin kysymyksiin.

Aiemmista kyselyistä poiketen kyselyssä voi myös vastata, millä toimenpiteillä katuympäristön tai puistojen viihtyisyys kuntalaisen mielestä paranisi. Lisäksi kysytään, mihin tai minkälaisiin viheralueisiin kaupungin kannattaisi jatkossa panostaa.

Kouvolan kysely on osa FCG Konsultointi Oy:n toteuttamaa valtakunnallista kyselyä, joka toteutetaan 25 kaupungissa ja kunnassa. Eri paikkakuntien tuloksista laaditaan vertailutaulukko, joka julkaistaan elokuussa.

Kouvolan yhdyskuntateknisistä palveluista on tehty kysely useana vuonna aikaisemminkin. Silloin kysely on tehty kirjeitse, mutta tänä vuonna toteutamme kyselyn verkossa.

– Haluamme seurata säännöllisesti asukkaiden mielipiteitä, siksi kyselyitä toistetaan tiheästi, kaupungininsinööri Anne Ahtiainen sanoo.

Kyselyn järjestäjä (FCG) arpoo kaikkien vastanneiden kesken 3 x 50 euron lahjakortteja. Kouvolalaisten vastaajien kesken arvotaan lisäksi 5 kpl Kouvola-aiheisia palkintoja.

Kyselyyn voi vastata verkkosivuilla www.kouvola.fi/kyselyt olevasta linkistä.

Lisätietoja:

Kouvolan kaupunki
kaupungininsinööri Anne Ahtiainen
p. 020 615 8574, anne.ahtiainen(at)kouvola.fi

FCG Konsultointi Oy
tutkimuspäällikkö Heikki Miettinen
puh. 0500 762 675, heikki.miettinen(at)fcg.fi

Sivun alkuun