Ajankohtaista

Kotihoidon tuki jatkuu normaalisti mutta kuntalisä lakkaa marraskuussa

Kotihoidon tuen kuntalisän eli Kouvola-lisän maksaminen alle 2-vuotiaista lapsista loppuu Kouvolassa 1.11.2019 alkaen. Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti asiasta 21.8.2019 osana kaupungin talouden tasapainottamista. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kasvatus- ja opetustoimialaa koskevan säätötoimenpide-esityksen yhteydessä ensi tiistaina.

Kaupunginhallituksessa käsiteltäviä asioita 16.9.2019

Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 16.9. mm. säästöesityksiä ja muita talousarviomuutoksia sekä talousarviokehyksen 2019 tarkistamista sekä toimielinkohtaista jakoa. Lisäksi käsiteltävänä on maatalousyrittäjien eläkelaitoksen tiedustelu kiinnostuksesta lomituspalvelujen toimeksiantosopimuksen alueen laajentamiseen.

Kouvola RRT etenee aikataulusta edellä

Kouvola RRT:n ykkösvaiheen urakka etenee hyvin, jopa hieman suunniteltua aikataulua edellä.– Maanrakennustyöt Kullasvaarassa ovat edenneet suunniteltua paremmin. Kesäkuussa oltiin vielä …

Kouvolan turvallisuusareena tuo turvallisuusaiheet katukuvaan

Kouvolan turvallisuusareena tuo puolustusvoimat, poliisin, pelastuslaitoksen ja muut toimijat ja turvallisuusaiheet ensi lauantaina Kouvolan keskustaan. Luvassa on yleisöluentoja, toimintanäytöksiä ja kalustoesittelyjä sekä Utin jääkärirykmentin NH-90 helikopterin ylilento. Päivä huipentuu sopraano Angelika Klasin tähdittämään Maanpuolustuskoulutusyhdistys Etelä-Suomen Soittokunnan konserttiin.

Ruokahävikkiviikko 9-15.9.19

Tänä vuonna ruokahävikkiviikkoa vietetään 9-15.9.19. Viikon teemana on erityisesti ruokahävikin ilmastovaikutukset. Kaikki voivat osallistua ruokahävikin vähentämiseen pienillä teoilla.

Laske ilmastovaikutuksesi ja aloita Ilmastodieetti!

Jokainen voi vaikuttaa kasvihuonekaasupäästöihin omalla arjen toiminnallaan. Laske oma hiilijalanjälkesi! Hinku-kunnat ovat mukana Nollapäästöpäivässä (Zero Emissions Day) 21.9.2019.
Nollapäästöpäiväin tarkoituksena on kannustaa ihmisiä tekemään ilmastoystävällisempiä valintoja arkielämässään.

Kimolan kanavan tunneli valmis

Kouvolaan rakenteilla olevan Kimolan kanavan erikoisuus, Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen kalliotunneli on valmis. Peräti 70 m pitkän tunnelin tervajaisia vietetään 6.9.2019. Kimolan kanava yhdistää Kymijoen Päijänteelle ja edelleen Vesijärven sekä Keiteleen ja Kansallisveden vesistöihin.

Syksyn yhteishaku alkoi 4.9.

Korkeakoulujen syksyn yhteishaku käynnistyi 4.9. ja päättyy 18.9. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkissa on tarjolla 21 hakukohdetta. Koulutusta on kaikilla kampuksilla: Kotkassa, Kouvolassa, Mikkelissä ja Savonlinnassa. Yhteensä aloituspaikkoja Xamkissa on syksyn haussa 517.

Sivun alkuun