Kaupunginhallituksen päätökset eivät tue talouden tasapainotusta pitkällä tähtäimellä
Kouvolan kaupunginhallitus jatkoi palveluverkkoselvitysten ja useiden säästöehdotusten käsittelyä 4.11. Kokouksessa hyväksyttiin varhaiskasvatuksen, nuorisopalvelujen, lukioiden, liikunnan, leikkipaikkojen, venepaikkojen sekä puistojen hoitoluokituksista tehdyt, lautakunnissa hyväksytyt palveluverkkoselvitykset. Perusopetuksessa päätettiin edetä syksyllä 2018 valtuustossa hyväksytyn kehittämisohjelman mukaisesti. Suurin osa kaupunginjohtajan tarkennetuista säästöehdotuksista etenkin kouluverkon osalta jäi hyväksymättä. Kaupunginhallituksen päätösehdotukset etenevät kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi 11.11.2019.
Kaupunginhallituksen päätöksiä 4.11.2019
Kouvolan kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 4.11. mm. Talousarviota 2020 ja taloussuunnitelmaa 2020–2022, kunnan tuloveroprosenttia ja kiinteistöveroprosentteja vuonna 2020 sekä Ympäristö 2030 - Kouvolan kaupungin ympäristöohjelmaa. Lisäksi edellisessä kokouksessa pyödälle jääneiden toimialojen palveluverkkoesityksien sekä Perlacon Oy:n raportti Kouvolan kaupungin sopeutustyöstä käsittely jatkui.
Nuorisovaltuustovaalit – hae mukaan kaudelle 2020–2021
Haluatko vaikuttaa? Haluatko nuorten äänen kuuluviin? Oletko 13-20-vuotias kouvolalainen nuori? Nyt on aika valita Kouvolan nuorisovaltuusto 2020-2021!
Kehitysjohtaja Petteri Portaankorvan esitys Railforum 2019:ssä
Railforum 2019 keräsi runsaasti kansainvälisiä osallistujia Kouvolaan syyskuussa. Petteri Portaankorva alusti Kouvola RRT:n tämänhetkistä tilannetta. Tutustu esitykseen tästä Large potential …
Ehkäisevän päihdetyön viikon tapahtumat Kouvolassa
Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään 4.-10.11.2019. Viikon teemana on kannabis. Kouvolassa järjestetään teemaviikon aikana kaksi tapahtumaa. Kannabisilta on tarkoitettu nuorten vanhemmille …
Kaupunginhallituksessa käsiteltäviä asioita 4.11.2019
Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 4.11. mm. Talousarviota 2020 ja taloussuunnitelmaa 2020–2022, kunnan tuloveroprosenttia ja kiinteistöveroprosentteja vuonna 2020 sekä Ympäristö 2030 - Kouvolan kaupungin ympäristöohjelmaa. Lisäksi edellisessä kokouksessa pyödälle jääneiden toimialojen palveluverkkoesityksien sekä Perlacon Oy:n raportti Kouvolan kaupungin sopeutustyöstä käsittely jatkuu.
Marjoniementien jatke avataan liikenteelle torstaina 31.10.2019
Marjoniementien jatke avataan ajoneuvo- ja kevyelle liikenteelle tänään torstaina 31.10.2019. Kauppalankadun, Marjoniementien ja Saumaväylän risteyksen liikennevalot kytketään toimintaan viimeistään perjantaina …
Talouden tasapainottaminen edellyttää rakenteellisia ratkaisuja
Keskiviikon valtuustoseminaarissa olivat esillä tulevien vuosien reunaehdot. Talouden tasapainottamiseksi käytetään koko keinovalikoimaa ja tarkastellaan niin palveluverkkoja, henkilöstöä kuin omaisuuttakin. Kaupunginjohtajan esitys vuoden 2020 talousarvioksi on 6,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen, sisältäen 0,5 prosenttiyksikön korotuksen kunnallisveroon.
Käytännön toimenpiteiden aika on kouluverkkopäätösten jälkeen
Kouvolan perusopetuksen uudistus ja palveluverkkoselvitys on kaupunginhallituksen käsittelyssä. Vasta päätösten jälkeen asiat konkretisoituvat käytännön tasolla. Tehtaanmäen ja Anjalan koulut on esitetty lakkautettaviksi 1.8.2020 alkaen. Anjalan koulun investointihanke on esitetty poistettavaksi, koska oppilasmäärien lasku Inkeroinen-Anjala –alueella jatkuu voimakkaana.
Kaupunginhallituksen päätöksiä 28.10.2019
Kouvolan kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 28.10. mm. kaupungin palveluverkkokonaisuuden päivittämistä, eri toimialojen palveluverkkoesityksiä sekä Perlacon Oy:n raporttia Kouvolan kaupungin sopeutustyöstä.a
Koripalloa Kouvolassa maksutta – Lainaa Kouvojen ja Kouvottarien kausikortteja kirjastokortilla
Kouvojen ja Kouvottarien kotiotteluihin voi lainata kausikortteja kirjastokortilla. Kaksi miesten ja kaksi naisten korispelien istumakausikorttia ovat lainattavissa Kouvolan pääkirjastosta. Kouvolan kaupunki ja Kouvot ry tarjoavat kausikortit kaupunkilaisille.
Keskustojen kausivalot syttyvät jälleen
Kouvolan ydinkeskustan kausivalaistus täydentyy tulevana talvena. Myös Korialle ja Inkeroisiin tulee uusia valaisimia tuomaan valoa pimeään vuodenaikaan.