Koripalloa Kouvolassa maksutta – Lainaa Kouvojen ja Kouvottarien kausikortteja kirjastokortilla

Kouvojen ja Kouvottarien kotiotteluihin voi lainata kausikortteja kirjastokortilla. Kaksi miesten ja kaksi naisten korispelien istumakausikorttia ovat lainattavissa Kouvolan pääkirjastosta. Kouvolan kaupunki ja Kouvot ry tarjoavat kausikortit kaupunkilaisille.

– Tervetuloa lainaamaan kausareita! Nämä ovat valonpisaroita kaupungin säästötalkoiden keskellä. Olemme kirjastossa iloisia tästä yhteistyöstä, toteaa kirjastonjohtaja Selja Kunttu.

– Kirjastosta on aidosti matala kynnys käydä lainaamassa kausikortti. Nämä kausarit tuovat meille jokaiselle kouvolalaiselle, varallisuuteen katsomatta, mahdollisuuden päästä seuraamaan laadukasta koripalloa. Lainattavalla kausarilla on myös helppo mennä tutustumaan peleihin, vaikka ensimmäistä kertaa, jatkaa Kunttu.


– Haluamme Kouvoissa omalta osaltamme tuoda iloa ja valoa myös kaupunkilaisten arkeen. Olemme jo aikaisemmin mm. kaupungin kanssa seurakunnan avustuksella jakaneet Tykkimäkiturnauksen yli jäänet ruuat kodittomille, sekä kutsuneet vähävaraisia perheitä playoff -peleihimme jäähalliin viime kaudella, toteaa Kouvot ry:n toiminnanjohtaja Jari Hautala

– Toivon, että nämä antamamme kausikortit toisivat iloa joillekin, joilla ei muuten ole mahdollisuutta syystä tai toisesta ostaa lippua peliimme, hän jatkaa.

– Kouvola on vahvasti urheilukaupunki ja kansallisella tasolla pelaavat kärkiseuramme tuottavat paljon huipputapahtumia kaupungissa ympäri vuoden. Kaikkien kärkiseurojen pelit saavat liikkeelle paljon katsojia, ja pelkästään Kouvot useita tuhansia yhteensä yli 30 kertaa talvessa. Tapahtumat ovat yksi tärkeä osa Kouvolan kaupungin strategiaa. Urheilutapahtumat tuottavat elämyksiä kaupunkilaisille sekä vahvistavat yhteisöllisyyttä asukkaiden kesken. Toivottavasti lainattavien kausikorttien myötä urheilutapahtumissa innostuu käymään myös sellaisia kouvolalaisia, jotka eivät muuten tulisi lähteneeksi katsomaan korista, sanoo yhteyspäällikkö Anne Käki Kouvolan kaupungilta.

– Pyrimme saamaan myös muihin urheilu- ja kulttuuritapahtumiin kausikortteja lainattavaksi. Tämä oli hieno avaus Kouvoilta, Käki näkee.

Ohjeet lainaukseen:
Kausikortit tulevat lainattavaksi kirjastokortilla Kouvolan pääkirjaston lainaustiskiltä torstaina 31.10.2019. Kausikortin laina-aika on yksi viikko.

Asiakkaalla voi olla lainassa yksi kausikortti kerrallaan. Jos lainaaja ei palauta kausikorttia, kortti mitätöidään.

Mikäli kirjastokorttia ei vielä kukkarosta löydy, sen saamiseen tarvitaan henkilöllisyystodistus.

Kausikortteja ei voi uusia eikä varata, mutta niiden saatavuuden voi tarkistaa verkkokirjastosta kyyti.finna.fi.

Kausikortit ovat lainattavissa kirjastolta koko runkosarjan ajan eli huhtikuun alkuun 2020 asti.

Pääkirjastolle tulee lainattavaksi kaksi miesten ja kaksi naisten kausikorttia.

Lisätiedot:
Selja Kunttu, kirjastotoimenjohtaja, puh. 020 615 7262, selja.kunttu(at)kouvola.fi
Anne Käki, yhteyspäällikkö, puh. 020 615 8173, anne.kaki(at)kouvola.fi

Sivun alkuun