Ajankohtaista

Kaupunginhallituksen päätöksiä 11.4.2022

Kouvolan kaupunginhallituksen kokouksessa 11.4.2022 käsiteltiin mm. seuraavat asiat: Kouvolan uuden virkistysuimalan sijaintipäätös, Aiesopimus kiinteistöjen myynnistä ja takaisinvuokrausjärjestelystä, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun hakemus rahoituksesta uuden insinööritutkinnon toteuttamiseen sekä Kouvolan kaupungin ja Lahti Events Oy:n yhteistyösopimus MotoGP-tapahtumassa 2022.

MAHA-raha haettavissa 29.4.2022 mennessä

Maaseudun ja muiden haasteellisten alueiden kehittämisrahoitusta vuodelle 2022 voi hakea 29.4.2022 klo 15.00 mennessä. Rahoitusta myönnetään vain entisen Anjalankosken, Kuusankosken ja Kouvolan alueille.

Liikunta- ja urheiluseuroihin palkataan nuoria kesäksi

Kymenlaakson Liikunta on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän 98000 euron erityisavustuksen jaettavaksi nuorten kesäsetelirahana. Rahalla tullaan palkkaamaan Kymenlaakson liikunta- ja urheiluseuroihin yhteensä 140 nuorta töihin.

Sivun alkuun