Kullasvaaran yleiskaavassa suunnitellaan vt6 liikenneyhteyksiä ja alueen maankäyttöä
Tekninen lautakunta käsittelee kokouksessaan 14.5.2019 Kullasvaara-Tykkimäki alueen osayleisyleiskaavan muutosta. Kaavamuutoksessa tarkastellaan uudelleen Kullasvaaran ja Tykkimäen ympäristössä valtatie 6 rajautuvaa maankäyttöä ja liikennejärjestelyjä. Muutokset liittyvät Kullasvaaran logistiikka-alueen kehittämiseen.
Kultasuontien ja Tykkimäentien katujen rakentaminen alkaa puuston kaadolla
Kouvolan kaupunki käynnistää ensi viikolla Kullasvaarassa Kultasuontien ja Tykkimäentien katualueiden rakentamisen puuston kaadolla. Vanha, käytöstä poistettu pieneläinten hautausmaa jää osittain rakennusurakan alle. Mahdolliset muistoesineet haudoilta pitää poistaa ennen puiden kaatamista eli viimeistään sunnuntaina 7.4.2019.
Euroopan komissio esittää 7,8 miljoonan euron CEF-rahoitusta Kouvolan RRT-hankkeelle
Euroopan komissio esittää 7,858 miljoonaa euroa CEF liikenne -tukea Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalin toteuttamiseen. Kouvola RRT -hankkeessa rakennetaan intermodaaliterminaalialue, erikoispitkien junien lastausraiteet sekä terminaalialueelle johtavat katuyhteydet. EU:n rahoitus kohdistuu hankkeen toteuttamiseen kohdistuviin kustannuksiin.
RRT Facebook on avattu
Seuraa Facebookista kuinka luodaan uutta kilpailukykyä kansainväliseen logistiikkaan Kouvolassa! Löydät Railgate Finland RRT:n Facebookista osoitteesta https://www.facebook.com/RailgateFinlandRRT/.
Kimolan kanava kutsuu veneilemään Kouvolassa
Kimolan kanava yhdistää Kymijoen Päijänteelle, ja sitä pitkin Kouvolaan pääsee 400 km päästä Pielavedeltä asti. Toukokuusta lokakuuhun avoinna olevan kanavan erityispiirteitä ovat ainutlaatuinen 70 metriä pitkä kalliotunneli sekä kahdentoista metrin sulutuskorkeus.
Kesätyöpaikat
Kouvolan kaupungin kesätyöpaikkojen haku vuodelta 2025 on päättynyt. Iso kiitos kaikille hakijoille! Hakemuksia saimme yhteensä 790 kappaletta. Kaikkiin hakijoihin on oltu yhteydessä.
Myös kesätyösetelit vuodelle 2025 on tältä kesää jaettu, ja kesäyrittäjyyssetelin hakuaika päättynyt. Kiitämme hakijoita aktiivisuudesta.
Suomen ensimmäinen kuivasatama Kouvola RRT
Rautatie- ja maantieterminaali Kouvola RRT:n erikoisuutena on kilometrin pituiset lastausraiteet, jotka tuovat tehokkuutta tavarajunien käsittelyyn.
Kaupunkistrategia 2032 ”Kouvola – Kaakkois-Suomen keskus”
Kouvola – Kaakkois-Suomen keskus; aktiivisten kaupunki keskel kaikkee -visio asemoi Kouvolaa Kaakkois-Suomen suurimpana kaupunkina sekä logistisesti helposti saavutettavana ja erinomaisten yhteyksien päässä olevana kaupunkina. Kouvola on aktiivisten kaupunki keskellä kaikkea. Meillä on hyvät yhteydet – ihmisiin, luontoon, maailmalle ja mahdollisuuksiin.