Vapaa-aika

Luistelukenttien ja latujen hoito

Kouvolan kaupungin luistelukenttien ja latujen hoito on lopetettu tältä vuodelta sääolojen vuoksi. Hiihtolomaviikolla pääsee luistelemaan maksuttomille yleisövuoroille kaikissa kaupungin jäähalleissa.  …

Asukastiedotuslehti 1/2020 on ilmestynyt

Vuoden 2020 ensimmäinen tiedotuslehti on ilmestynyt ja jaetaan Kouvolan kotitalouksiin tällä viikolla. Tiesitkö, että nuorisotyöntekijät työskentelevät nykyisin kouluissa? Lehti kertoo myös Kimolan kanavasta sekä Voikkaan satamista ja venepaikoista. Lue paljon puhetta herättäneestä RRT-alueesta eli rakenteilla olevasta konttijunaterminaalista.

NuPa NuortenPaikan talvilomaviikko

Kouvolan nuorisopalvelut tarjoaa nuorille monipuolisen kattauksen NuPa NuortenPaikassa (Kouvolankatu 28) talvilomaviikolla. Keskustan NuortenPaikan lisäksi NuortenTalot alueilla tarjoavat mahdollisuuden oleskeluun sekä …

Ehdota kulttuuripalkinnon 2020 saajaa!

Kenelle sinun mielestäsi tulisi antaa Kouvolan kulttuuripalkinto 2020? Anna ehdotuksesi 28.2.2020 mennessä vastaamalla kulttuuripalkintokyselyyn.

Kujalla teemaillassa yhdistyksien ja aluetoimikunnan yhteisvoimaa

Teemaillan aloituspuheenvuorossa Kuusankoski-Jaala aluetoimikunnan puheenjohtaja Leena Elojärvi totesi, että jokainen voi vaikuttaa siihen, mitä Kujalla tapahtuu. Eteenpäin katsominen on kehittämistä ja vaikuttamista. Aluetoimikunta on keskus, johon kehittämisideoita voi lähettää.

Ulkojäille luistelemaan

Ulkokenttiä on päästy jäädyttämään ja ensimmäisinä ovat valmistuneet Kouvolan urheilupuiston pesäpallostadionin kenttä sekä Kuusankosken sekä Saviniemen kentät.

Sivun alkuun