Miten sinä voit? Vastaa hyvinvointikyselyyn
Millainen on ollut hyvinvointisi kuluneen vuoden aikana? Mitä myönteistä tai kielteistä korona on tuonut elämääsi? Kouvolan kaupunki haluaa vahvistaa asukkaidensa hyvinvointia ja kuulla kuntalaisten kokemuksia omasta hyvinvoinnista. Kaiken ikäisille asukkaille avoin hyvinvointikysely on auki 16.11.-29.11.2020 kaupungin verkkosivuilla.
Pääkirjastosta syntyy pikkuhiljaa uudenlainen yhteisöllinen tila
Suunnittelussa ovat mukana myös yhteisöt ja kuntalaiset. Syksyn aikana kirjastoon etsitään uutta, yhteisöllisyyteen panostavaa kahvilanpitäjää.
Liikuntatoimisto palvelee etänä
Maanantaista 9.11.2020 alkaen liikuntatoimisto palvelee toistaiseksi etänä.
Kuudesluokkalaisten Alvar Aalto -kierrokset käyntiin
Kouvolan kuudesluokkalaiset pääsevät syksyn ja kevään aikana tutustumaan Aallon elämäntyöhön. Ensimmäisenä kierrokselle lähti Korian koulun 6b.
Kaupunki luovuttaa käytettyjä leikkivälineitä
Kouvolan kaupunki luovuttaa käytöstä poistettuja leikkivälineitä yksityiskäyttöön. Jousikiikkujen, liukumäkien, keinujen, kiipeilytelineiden ja tasapainopuomien uudet omistajat arvotaan kiinnostuneiden joukosta.
Kimolanlahden silta suljetaan väliaikaisesti
Ramboll Finland Oy suorittaa tiellä 362 Kimolanlahden sillalla erikoistutkimuksia 3.-5.11 päivittäin klo 8-18.
Erityislasten ja -nuorten musiikkikerho, bändikerho ja teatteri tuovat iloa ja yhdessäoloa arkeen
Erityislasten musiikkikerhoissa koetaan riemun hetkiä, teatterikerhossa syntyy uudenlainen videoprojekti. Toimivien kulttuurituotteiden takana on pitkä kehitystyö ja hyvät verkostot.
Vuoden 2021 äitienpäiväkunniamerkit haettavissa
Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää ehdotuksia äitienpäiväkunniamerkkien saajiksi 6.11.2020 mennessä. Äitienpäiväkunniamerkkiehdotukset toimitetaan ehdokkaan kotikunnan aluehallintovirastoon.
Emma Rönnholmin 8-osainen valoteos ”Serve sombody” ihastuttaa Kouvolatalon aulassa 24.10.-8.11.
Valoteos on nähtävillä Kouvolatalon aulassa talon aukioloaikoina ma-la klo 8.00-20.00 ja su 11.00-19.00. Vapaa pääsy.
Tapahtumia ja tekemistä -esite päivitetty ja käytettävissä
Tapahtumia ja tekemistä -esitteeseen on koottu kattava listaus vinkkejä Kouvolan kaupungin tarjoamista mahdollisuuksista virkistäytymiseen ja itsensä kehittämiseen. Tapahtumat ja toiminta ovat pääosin maksuttomia.
Kiinnostaako katutaide? Kouvolassa sitä voi harrastaa monin eri tavoin
Kouvolan ensimmäinen luvallinen graffitiseinä on ehtinyt saada jo monta maalikerrosta pintaan. Katutaidetta voi Kouvolassa harrastaa myös katutaideklubilla, jossa maalataan yhdessä. Katutaiteelle on oma paikkansa Kouvolan kaupunkikulttuurissa, eivätkä siihen kuulu tagit, töhryt tai muu sotkeminen.
Nuorisopalvelut Syyslomaviikko 19.-25.10.
NuortenTalojen aukiolot ja toiminnot