Kirjastot avautuvat 8.6.2020
Kouvolan kaupunginkirjaston toimipisteet avataan 8. kesäkuuta kesäaukioloaikojen mukaan. Omatoimiaukioloajat eivät ole toistaiseksi käytössä. Tilannetta tarkastellaan kesäkuun aikana. Valkealan kirjasto avautuu väistötiloissa osoitteessa Kustaa III tie 1 Valkeala.
Virkistystä ikääntyneille – Kouvolan kesä 2020
Eloa ja iloa kouvolalaisille ikäihmisille sekä koko perheelle! Ilmoittaudu ja tule mukaan esiintymään kulttuuritalojen ulkolavoille sekä lähipuistoon esimerkiksi laulaen, musisoiden, runoillen tai tanssien. Kouvolan kaupungin kulttuuripalvelut haastaa kaikki kaupungin kulttuurijärjestöt, kulttuuriryhmät ja taiteilijat mukaan.
Ympäristö 2030 on koko Kouvolan ohjelma
Kouvolan uusi ympäristöohjelma voi paitsi parantaa ympäristön tilaa myös edistää kaupungin elinvoimaa. Se kannustaa uusiin toimintatapoihin, kehittämään uudenlaista yritystoimintaa sekä asukkaiden väliseen yhteisöllisyyteen. Laaja-alaisesti valmisteltu ohjelma heijastaa alueella vallitsevaa näkemystä siitä, miten voimme vastata keskeisiin ympäristöhaasteisiin.
Käyrälammen kehittämissuunnitelma on valmistunut
Käyrälammen-Tykkimäen alue on yksi Kouvolan tärkeimmistä matkailukohteista. Alueen potentiaali nykyistä merkittävämpänä matkailupalvelujen alueena on tunnistettu ja aluetta halutaan kehittää tulevina vuosina niin kaupungin kuin yksityisten yritystenkin toimesta. Toisaalta alueella on myös paljon luonto- ja virkistysarvoja, joiden säilyminen tulee turvata. Tarkemman suunnittelun ja kaavoituksen pohjaksi on laadittu kehittämissuunnitelma, johon myös asukkaat ovat saaneet vaikuttaa.
Kouvola sai ensimmäisen laillisen graffitiseinän
Monen vuoden uurastus on tullut päätökseen, kun Kouvolan ensimmäinen laillinen graffitiseinä valmistuu Lehtomäkeen skeittiparkin viereen. Kyseessä on kouvolalaisten nuorten hankkima merikontti, johon saa laillisesti maalata kukin taitojensa mukaan.
Kouvolan liikuntapaikkojen avaaminen kesällä 2020
Kouvolan sisäliikuntapaikat avataan poikkeusaukioloja huomioiden 1.6.2020 jälkeen, käyttäjien toivotaan toimivan vastuullisesti ja noudattavan voimassa olevia ohjeistuksia etäisyyksistä ja hygieniasta. Ulkoliikuntapaikkojen yhteydessä olevat WC-, huolto-, pukuhuone- ja muut sisätilojen ovet avataan 1.6.2020 alkaen.
Liikennepuisto aukeaa mahdollisesti kesällä Parik-säätiön pyörittämänä
Kaupunki on sopimassa Parik-säätiön kanssa lasten liikennepuiston avaamisesta tulevana kesänä. Sopimusasiaa käsitellään teknisen lautakunnan kokouksessa tiistaina 2.6.2020. Puisto olisi näin ollen mahdollista avata kesäkuun puolivälissä.
Kalalammen ja Myllypuron luontopolkuja kunnostetaan
Poikkeuksellinen kevät on lisännyt ilahduttavasti ulkoilijoiden määrää Kouvolan luontopoluilla. Käytössä kuluneita Kalalammen pitkospuita on korjailtu talkoovoimin aiemmin tänä keväänä ja nyt kaupunki uusii loput rikkoontuneista pitkoksista. Myös Myllypuron luontopolulle on tarkoitus tehdä peruskunnostus myöhemmin tänä vuonna.
Päiväkotien lapset ilahduttavat lauluilla
Kouvolassa päiväkodit järjestävät ohikulkijoiden iloksi laulutuokioita. Lapset laulavat päiväkotien pihoilla aamupäivisin muutamia lauluja.
Siisti Siti ottaa vastaan Siisti Biitsi –haasteen
Kouvolan Siisti Siti ottaa osaa Siisti Biitsi –kampanjaan ja kiinnittää huomiota roskien keräämiseen vesistöjen varsilta.
Golf-osakkeita myytävänä
Kuusankosken Golfkeskus Oy:n B-sarjan osakkeet myydään hintaan 2 800 € osakkeelta.
Kouvolan kaupungin yleiset uimarannat ja -paikat
Kouvolan kaupunki kuuluttaa yleisistä uimarannoista sosiaali- ja terveysministeriön antamien yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksia ja valvontaa koskevien asetusten (177/2008 ja 354/2008) …