Maatalousyrittäjien lomituspalvelujen järjestämisvastuu siirtyy Kouvolan kaupungilta Sysmän kunnalle 1.1.2022 alkaen
Kaupungin palveluksessa oleva lomituspalvelujen henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksella Sysmän kunnan palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä, kun uusi Etelä-Suomen lomituspalvelujen yksikkö aloittaa ensi vuoden alussa. Kouvolan lomituspalveluissa on tällä hetkellä henkilöstöä 69, joista vakinaisia 63.
Koronatartuntoja paljon myös Kouvolassa – rokotuksiin hakeutuminen nyt erittäin tärkeää
Kouvolan kaupungin turvallisuuspäällikkö Johanna Franzén kertoo, että myös Kouvolassa on nyt erittäin paljon koronatartuntoja. – Emme tiedä tartuntojen tarkkaa määrää, …
Kulttuurikapinaviikkoa tähdittää Robin Packalen
29.11. – 5.12.21 vietetään nuorisopalveluiden kulttuurikapinaviikkoa. Ohjelmassa on mm. nuorisovaltuuston gaala striimattuna, taidekilpailu aiheesta Kuusankoski 100v. sekä ”Global light to Local Life” –kiertue NuortenTaloilla. Teemaviikon tavoitteena on madaltaa nuorten kynnystä lähteä mukaan erilaisiin kulttuuritoimintoihin - sekä tekijänä, että kokijana.
Mitä mieltä olet kaupungin arvoista?
Kiteytämme kaupungin arvoja. Anna palautetta kaupunginvaltuuston arvokeskustelua varten. Kyselyyn vastaaminen vie pari minuuttia. Vastaa arvokyselyyn 6.12. mennessä.
Kouvolan kauppaoppilaitoksen suunnitelmat etenevät hyväksymisvaiheeseen
Jos tekninen lautakunta hyväksyy kokouksessaan 30.11. kaavan ja hyväksymispäätöksestä ei valiteta, niin kauppaoppilaitoksen muutostyöt on mahdollista aloittaa jo heti vuoden 2022 alussa.
Kymenlaakson erittäin vaikea koronatilanne jatkuu, terveydenhuolto kuormittunut, alueelliset suositukset otettava tosissaan
Koronatilanne Kymenlaaksossa on edelleen vaikea ja tartuntamäärät ovat pysyneet korkeina. Kymenlaakso on koronaviruksen leviämisalue. Kahden viikon aikana ajalla 8.-21.11.2021 Kymenlaaksossa …
Kouluterveydenhuollon toimintaan muutoksia 10.12.2021 saakka
Kymsote supistaa tilapäisesti koulujen kouluterveydenhuollon toimintaa 24.11.–10.12.2021 välisenä aikana, jotta perusterveydenhuollon puhelinpalvelua ja toimintaa rokotuspisteillä voidaan parantaa. Kymenlaakson pahentunut koronavirustilanne ja influenssarokotusten aloitus sekä hoitajavaje ovat ruuhkauttaneet puhelinpalvelua ja rokotuspisteitä.
Koulujen ja varhaiskasvatuksen karanteenimääräyksissä käytetään aiempaa enemmän tapauskohtaista harkintaa
Koulujen ja päiväkotien karanteenikäytännöt ovat muuttuneet syksyn aikana. Mikäli lapsi tai nuori on saanut koronavirustartunnan, koko koululuokkaa tai päiväkotiryhmää ei …
Talousveden keittokehotus päättyy myös Väliväylän vesiosuuskunnan alueella
Varotoimenpiteenä annettu talousveden keittokehotus puretaan myös Väliväylän vesiosuuskunnan alueelta. Väliväylän vesiosuuskunnasta eilen 22.11. otetut uusintanäytteet valmistuivat tänään tiistaina 23.11. ja …
Aluevaaleissa sinä valitset ketkä päättävät sote-palveluistasi
Historian ensimmäiset aluevaalit järjestetään tammikuussa 2022. Niissä valitaan Kymenlaaksoon aluevaltuusto johtamaan uuden hyvinvointialueen toimintaa ja päätöksentekoa. Äänestämällä voi vaikuttaa miten sosiaali- ja terveyspalvelut, pelastustoimi sekä oppilashuollon koulukuraattori- ja koulupsykologipalvelut toteutuvat jatkossa Kymenlaaksossa.
Kaupunginhallituksen päätöksiä 22.11.2021
Kouvolan kaupunginhallituksen kokouksessa 22.11.2021 käsiteltäviä asioita olivat mm. talousarvion 2022 ja taloussuunnitelman 2022–2025 päivitykset, henkilöstösuunnitelma vuosille 2022–2025 ja edunvalvontasuunnitelma 2022–2025. Kaupunginhallitus käsitteli myös uusia urheiluseurojen markkinointiyhteistyön arviointi- ja määräytymisperusteita. Kaupunginhallitus päätti myös Kouvolan aluetoimikuntien jäsenten nimeämisestä toimikaudeksi 2021-2025.
Seniorikuntoilupisteet koetaan kyselyn mukaan tarpeellisiksi
Kouvolan kaupunki haluaa edistää kaupunkilaisten hyvinvointia ja lisätä omatoimista liikkumista kehittämällä vapaasti käytössä olevia liikuntapaikkoja. Syksyn 2021 aikana kaupunki on kartoittanut yli 65-vuotiaiden kouvolalaisten liikuntatottumuksia sekä mielipiteitä kaupungin liikuntapalveluista ja -paikoista. Selvityksen tulokset auttavat kaupunkia liikuntaan liittyvässä suunnittelussa ja päätöksenteossa. Laajan liikuntakyselyn lisäksi toteutettiin 27.9.-17.10.2021 erillinen kysely koskien erityisesti ikääntyville kohdennettuja ulkokuntoilupisteitä. Kyselyyn saatiin 90 vastaustausta.