Kouvolan uusi ammattiopisto saa jatkuvaan oppimiseen panostavan toimitusjohtajan
Vuoden alusta käynnistyvän Kouvolan ammattiopiston toimitusjohtajaksi ja rehtoriksi on valittu terveystieteiden maisteri, MBA Petri Tani. Anjalassa asuva Tani aloittaa tehtävässä marraskuun alussa.
Lääkärihelikopterin sijoittuminen Uttiin on yhdenvertaisuusasia
Lääkärihelikopterien tukikohdan sijoittaminen Uttiin parantaa ensihoitopalvelujen kattavuutta. Kouvolan kaupunki korostaa, että tehdyt päätökset sijoittumisesta perustuvat perusteellisiin selvityksiin ja palvelujen saatavuuteen yhdenvertaisemmin.
Lautakunnalle esitetään, että maksuttoman opiskelun piiriä ei laajenneta
Kouvolan kaupunki tukee oppivelvollisuuslain ulkopuolelle jääviä maksuttomalla joukkoliikenteellä. Viranomaisesityksen mukaan maksutonta oppivelvollisuutta ei kuitenkaan laajenneta koskemaan toiselle asteelle valmistavien koulutuksen opiskelijoita.
Teknisen lautakunnan 7.9.2021 kokouksen pöytäkirjan §:t 157 ja 166 nähtävillä 8.9.2021 lähtien
Poikkeuksellisesti julkaisemme erikseen Tekninen lautakunta 7.9.2021 §157 Teknisen lautakunnan toimivallan siirtäminen viranhaltijoille ja § 166 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Gasum Oy:n …
Kaupunginhallituksen päätöksiä 6.9.2021
Kouvolan kaupunginhallituksen kokouksessa 6.9.2021 käsiteltäviä asioita olivat mm. Talouden ja henkilöstön kuukausikatsaus 1-7/2021 sekä Naukion uuden päiväkodin rakennusurakoitsijan ja rakennusinvestoinnin rahoittajan valinnat.
Kaupunginhallituksessa 6.9.2021 käsiteltäviä asioita
Kouvolan kaupunginhallituksen kokouksessa 6.9.2021 käsiteltäviä asioita ovat mm. Talouden ja henkilöstön kuukausikatsaus 1-7/2021 sekä Naukion uuden päiväkodin rakennusurakoitsijan ja rakennusinvestoinnin rahoittajan valinnat.
Koronatartuntojen määrä ei ole vieläkään taittunut, Kymenlaakso jatkaa edelleen leviämisvaiheessa
Koronatartuntoja on nyt etenkin nuorilla, joukkoaltistumisia runsaasti. Kymenlaakson alueellinen koronakoordinaatioryhmä suosittelee Etelä-Suomen aluehallintovirastolle yleisötilaisuuksia koskevia rajoituksia käsittelevän pykälän kumoamista.
Syksyn ylioppilaskirjoituksiin valmistaudutaan Kouvolassa samoilla järjestelyillä kuin keväällä
Ylioppilaskirjoituksissa noudatetaan turvavälejä ja osallistujille suositellaan vahvasti maskin käyttöä.
Kaupunginhallituksen päätöksiä 23.8.2021
Kouvolan kaupunginhallituksen kokouksessa 23.8.2021 käsiteltäviä asioita olivat mm. kaupunginhallituksen elinvoimajaoston valitseminen sekä vammais- ja vanhusneuvostojen asettaminen valtuustokaudelle 2021 - 2025.
Perhevapaalta työelämään
Oletko perhevapaalla? Onko työhön paluu tai työpaikan etsiminen ajankohtaista? Työn ja perheen yhteensovittamiseen on saatavissa tukea.
Niinistön koulussa korona-altistus
Niinistön koulussa Valkealassa on todettu Kymsoten toimesta korona-altistus, jossa koronavirukseen sairastunut henkilö on altistanut muita tartunnalle. Altistuneita on 28 oppilasta sekä kolme henkilökunnan jäsentä.
Kaupunginhallituksessa 23.8.2021 käsiteltäviä asioita
Kouvolan kaupunginhallituksen kokouksessa 23.8.2021 käsiteltäviä asioita ovat mm. kaupunginhallituksen elinvoimajaoston valitseminen sekä vammais- ja vanhusneuvostojen asettaminen valtuustokaudelle 2021 - 2025.