Uimahallihanke etenee kaavamuutoksen myötä
Urheilupuiston uimahallin laajentaminen nykyaikaiseksi laajasti kuntalaisia palvelevaksi liikuntapaikaksi on edennyt hankesuunnitteluvaiheeseen. Uimahallin laajentaminen on mahdollista vireillä olevan asemakaavan muutoksen hyväksynnän jälkeen.
Kouvolan kaupunki valitsi vuoden 2022 esihenkilön, työntekijän ja työyhteisön
Kouvolan kaupungilla valittiin nyt 13. kerran vuoden esihenkilö, työntekijä ja työyhteisö. Kaupungin yhteistyöryhmä päätti valinnoista 19.12.2022. Vuoden 2022 esihenkilöksi valittiin puhtauspalveluesimies Jaana Tikkanen, työntekijäksi perusopetuksen luokanopettaja Marko Ursin ja työyhteisöksi Keskustan päiväkoti.
Kaupunki jatkaa energiansäästötoimien järjestelmällistä toteuttamista
Kouvolan kaupunki on jatkanut lukuisten energiansäästötoimien toteuttamista vastatakseen energian räjähdysmäiseen hinnannousuun. Tilatehokkuudesta, lämpötilojen alentamisesta ja valaistuksesta saatava energiansäästö on alkanut realisoitua ja säästöä on kertynyt jo lähes 770 000 euroa.
Kaupungin joulukorttivarat Kouvolan vastaanottokeskukselle
Kouvolan kaupungin vuoden 2022 joulukorttivarat on lahjoitettu Suomen Punaisen Ristin (SPR) Kouvolan vastaanottokeskukselle. Lahjoituksella haluttiin tänä vuonna tukea erityisesti ukrainalaisia, joista moni on joutunut jättämään kotimaansa siellä käytävän sodan vuoksi.
Kouvolan kaupunginhallitus kokoontuu 19.12. – tutustu esityslistaan
Kouvolan kaupunginhallitus kokoontuu maanantaina. Esityslistalla ovat muun muassa: Talousarvion 2023 täytäntöönpano-ohjeet Kouvolan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2022 hyväksynyt Kouvolan kaupungin talousarvion …
Kaupungin puhelinvaihde suljettu pe 16.12.2022
Kouvolan kaupungin puhelinvaihde on suljettu perjantaina 16.12.2022 koulutuksen vuoksi.Kaupungin yhteystiedot löydät yhteystiedot -sivulta tai Fonecta Totaalista.
Vuoden 2023 talousarvio hyväksyttiin valtuustossa
Kouvolan kaupunginvaltuusto vuoden käsitteli kokouksessaan 12.12. vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023–2026 taloussuunnitelmaa ja hyväksyi sen viiden äänestyksen jälkeen. Pisimmät keskustelut valtuusto kävi kaupungin investoinneista.
Kouvolan kaupunki varautuu palveluissaan sähköpulaan
Koulut ja päiväkodit pidetään toiminnassa sähkökatkojen aikanakin.
Kouvolasta Palloliiton kaupunkikumppani
Suomen Palloliitto ja Kouvolan kaupunki allekirjoittivat perjantaina 9.12. kaupunkikumppanuuden aiesopimuksen.
Menestyneiden urheilijoiden palkitseminen
Kuka on Kouvolan menestynein urheilija, joukkue, valmentaja tai toimihenkilö vuonna 2022? Ehdotuksia otetaan vastaan 21.12.2022 asti.
C21 kaupunkien kaupunginjohtajien hallitusohjelmatavoitteet: Kestävä tulevaisuus luodaan kaupungeissa
Suomen 21 suurimman kaupungin kaupunginjohtajat haluavat toteuttaa tuloksekasta yhteistyötä tulevan hallituksen kanssa ja toimia yhdessä koko Suomen parhaaksi. C21-verkoston hallitusohjelmatavoitteissa painottuvat luottamus kaupunkeihin ja aito kumppanuus, huoli resurssien riittävyydestä maailmanluokan haasteiden ratkaisemiseen sekä ilmastonmuutoksen torjunta. Seuraavalla hallituskaudella tulee olla kaupunkien ja vaikuttavan kaupunkipolitiikan aika.
Kouvolan kaupungin kävelyreitit ja luontopolut on Kouvolan vuoden 2022 vanhusteko
Vanhusneuvosto valitsi vuoden 2022 vanhusteon kohteeksi kaupungin kävelyreitit ja luontopolut. Palkinnon vastaanotti Kouvolan kaupungin puolesta reittien ja polkujen suunnitteluun, kehittämiseen ja rakentamiseen osallistuneet ympäristötarkastaja Marleena Kuitikka, kaavoitusarkkitehti Kaisa Niilo-Rämä ja metsäinsinööri Kirsi Hokkanen.