Monitoimiareenan toteutus kiinnostaa – useita kumppanivaihtoehtoja

Kouvolaan suunnitellusta monitoimiareenasta on järjestetty alkuvuoden aikana useita markkinavuoropuheluja. Koska mielenkiintoa esiintyi markkinavuoropuhelussa runsaasti, ja löytyi useita halukkaita kumppaneita, edetään kumppanikilpailutukseen. Asia viedään kaupunginhallitukselle tiedoksi 15.5.

Monitoimiareenaa on suunniteltu vuodesta 2019. Hankkeen ohjausryhmä näki tuolloin, että tapahtuma-, urheilu- ja liikuntaolosuhteiden turvaamiseksi Kouvolaan tarvittaisiin uusi monitoimihalli vuoteen 2026 mennessä. Kaupungista puuttuu tällä hetkellä vähintään kansalliset, mielellään kansainväliset olosuhdevaatimukset täyttävä monitoimiareena, jossa pystyy järjestämään myös konsertteja, messuja, urheiluleirejä ja isoja koulutustapahtumia. 

Kaupungin suurempien liikuntahallien käyttöaste jo nyt noin 76%. Alhainen päiväkäyttö laskee käyttöastetta, iltakäyttö on erittäin aktiivista. Selvityksen mukaan 67% urheiluseuroista on tyytymättömiä tilojen käytettävyyteen ja saatavuuteen. Lähivuosina Kouvolan keskusta-alueelta on poistumassa käytöstä 5-8 koulujen liikuntasalia ja 1-2 suurta liikuntahallia. Korvaavia liikuntatiloja tarvitaan väistämättä.

Markkinavuoropuhelut kiinnostivat

Alkuvuoden markkinavuoropuhelut ovat kiinnostaneet rahoittajia, konsulttitoimistoja ja rakennusliikkeitä.. Urheiluseuroja on kannustettu vuoropuheluun, jotta areenan tilatarpeet saataisiin arvioitua jo tässä vaiheessa mahdollisimman hyvin. Areenan kaavailtu koko on nyt karkeasti n. 8000-9000 brm2.

Markkinavuoropuhelussa tuli esiin monia erilaisia etenemistapoja. Usea toimija luotti siihen, että elokuu 2026 on realistinen aikataulu. Kaupungin toimitilajohtaja Katja Ahola on tyytyväinen kiinnostuksesta monitoimiareenaa kohtaan. – Areena herätti runsaasti mielenkiintoa ja useita halukkaita kumppaneita tuntuu olevan. Kaupunki lähtee ensisijaisesti hakemaan kokonaispakettia, jossa kaupunki on areenan käyttäjä lähinnä arkisin. Kaikki muu mahdollistetaan yksityisen toimijan kautta, hän avaa.

Kilpailutus käyntiin

Koska mielenkiintoa esiintyi markkinavuoropuhelussa runsaasti, ja löytyi useita halukkaita kumppaneita, edetään kumppanikilpailutukseen. Kumppanien kilpailutus on tarkoitus saada avattua ennen kesälomakautta ja elokuun alkupuolella olisi tiedossa keiden kanssa lähdetään hanketta viemään eteenpäin.

Ensisijaisesti etsitään kokonaispaketin tarjoajaa, jossa toimittaja/ryhmittymä tarjoaa rahoituksen, suunnittelun, rakentamisen ja elinkaaren aikaisen operoinnin. Kaupunki sitoutuu vain areenan arkipäiväkäyttöön pitkällä aikavälillä. Tällöin kustannusten pitää olla merkittävästi edullisemmat kuin ratkaisussa, jossa kaupunki itse rakentaisi areenan ja vastaisi ylläpitokuluista.

Eteneminen kilpailutusvaiheeseen ei vielä sido kaupunkia. Kaupunki haluaa säilyttää myös option pääomavuokrasopimusmallille, vaikkakaan tämä ei ole ensisijainen vaihtoehto.

Monitoimiareena nostaisi kaupungin kilpaurheiluolosuhteet uudelle tasolle ja tuo monipuoliset liikuntapalvelut osaksi koululaisten, urheiluseurojen kuin kaupunkilaisten arkea. Monitoimiareena tukee kaupungin strategiaa kokonaisvaltaisesti sekä toimisi keskeisen sijaintinsa johdosta koko kaupungin käyntikorttina. Monitoimiareenaa esiteltiin kaupunginhallitukselle loppuvuoden aikana. Kaupunginhallitus tuki markkinavuoropuhelun aloittamista eri toimijoiden kanssa.

Asia kaupunginhallituksen esityslistalla 15.5.2023

Lisätietoja:
sivistysjohtaja Veikko Niemi, puh. 020 615 7727
liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen, puh. 020 615 8228
toimitilajohtaja Katja Ahola, puh 020 615 9013
rakennuttajapäällikkö Pia Rajala, puh 020 6155 1068
talousjohtaja Hellevi Kunnas, puh 020 615 5054
sähköposti etunimi.sukunimi@kouvola.fi

Sivun alkuun