Lapinsalmen sillan rakentaminen käynnistyi
Lapinsalmen sillan rakentaminen käynnistyi 21.8.2019 Repoveden kansallispuistossa. Sillan rakentaminen alkoi valmistelevilla töillä iltapäivällä. Työmaa-alue rajataan lippusiimalla ja aidoilla. Siltatyömaalle pääsy on ulkopuolisilta kielletty.
Leikkipaikat, venepaikat ja puistojen hoitoluokitus teknisen lautakunnan käsittelyssä
Tekninen lautakunta saa käsiteltäväkseen ensi viikon tiistaina palveluverkkoselvitykset, jotka koskevat leikkipaikkoja, venepaikkoja sekä rakennettujen puistojen hoitoluokitusta. Selvitysten perusteella palveluja keskitetään jatkossa eniten käytetyille alueille.
Vireää ympäristökasvatusta, ekotukitoimintaa ja väheneviä jätemääriä – tehostamisen tarvetta energiansäästössä ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä
Kouvolan kaupungin ympäristöohjelman vuosiraportti 2018 kertoo: Kaupungissa on vireää ympäristökasvatusta, ekotukitoimintaa ja väheneviä jätemääriä, mutta myös tehostamisen tarvetta energiansäästössä ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä.
Jättipalsamitalkoot Vahteronmäessä 26.7. ja Lehtomäessä 31.7.2019
Kouvolan kaupunki järjestää vielä kahdet kaikille avoimet jättipalsamin kitkemistalkoot heinäkuun lopussa: Vahteronmäessä perjantaina 26.7. kello 13–16 ja Lehtomäessä keskiviikkona 31.7. …
Repoveden kansallispuiston Lapinsalmen riippusillan rakennustyöt alkavat pian
Metsähallituksen tiedote: Repoveden kansallispuistossa Lapinsalmen uuden riippusillan valmistelut ovat edenneet siihen pisteeseen, että rakennustyöt voidaan aloittaa. Kilpailutuksen perusteella urakan toteuttaa Remoti Holding Oü. Sillan osien rakentaminen alkaa tehtaalla heti, mutta Repovedellä rakennustyöt näkyvät vasta myöhemmin loppukesällä. Silta on tarkoitus saada valmiiksi ja käyttöön syys-lokakuussa.
Palomäen hyppyrimäelle rakennetaan uudet kuntoportaat
Palomäen hyppyrimäelle rakennetaan syksyyn mennessä uudet, leveämmät kuntoportaat. Rakennustyön ajan vanhat portaat ovat poissa käytöstä ma-pe klo 6.30–15.30.
Jättipalsamitalkoot Valimontiellä 11.7. klo 15–18
Kouvolan kaupunki järjestää kaikelle kansalle avoimet jättipalsamin kitkemistalkoot Ratamon työmaa-alueen takana Valimontiellä. Aloituspaikka Valimontie 22 ja 24:n välissä. Mukaan omat …
Ota kantaa Kouvolan ympäristötavoitteisiin!
Ympäristö 2030 - Kouvolan kaupungin ympäristötavoitteet -suunnitelmalla ohjataan kaupunkiorganisaation ja muiden osapuolten toimintaa kohti hiilineutraaliutta, kiertotaloutta ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitoa. Kommentoi suunnitelmaa 24.7.2019 mennessä!
Pioneeripuiston asuntomessualue on suljettu yleiseltä liikenteeltä
Asuntomessujen tapahtuma-alue on aidattu ja suljettu ulkopuoliselta liikenteeltä. Messualueella saa kulkea vain asianmukaisilla kulkuluvilla elokuun puoleenväliin saakka. Messualueella on ympärivuorokautinen vartiointi.
Yleisten uimarantojen uimaveden laatu
Kesäkuussa otettujen näytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä kaikilla Kouvolan ja Iitin yleisillä uimarannoilla. Sinilevästä on tehty havaintoja Kouvolassa Sompasen uimarannalla sekä Lappalanjärvellä Särkkien ja Valkealan kirkonkylän uimarannoilla.
Asuntomessualueelle ympäristöystävällistä asfalttia
Kouvolan asuntomessualueelle levitetään noin 1 000 tonnia NCC Green Asphalt -menetelmällä valmistettua asfalttimassaa. NCC Green Asphaltissa asfalttimassa valmistetaan perinteistä asfalttia matalammassa lämpötilassa. Tämä vähentää hiilidioksidipäästöjä 15–25 prosenttia perinteisen asfaltin valmistukseen verrattuna sekä pienentää eri oksidien ja savukaasujen pääsyä ympäristöön. Uuden asfaltin valmistamisessa käytetään raaka-aineena kierrätysasfalttia, mikä vähentää bitumin ja neitseellisen kiviaineksen tarvetta.
Jättipalsamitalkoot
Vahteronmäessä tiistaina 18.6. kello 17–19 Kouvolan kaupunki järjestää yhdessä Kymenlaakson Marttojen kanssa kaikelle kansalle avoimet jättipalsamin kitkemistalkoot Muuntajanpuiston-Kaskipuiston viheralueella. Kokoontuminen …