Hyvinvointityö on muutoksessa entistä tärkeämpää
Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee maanantaina Hyvinvoinnin kasvu -ohjelmaa. Kyseessä on dokumentti, joka kertoo, miten yhtä kaupunkistrategiassa valittua tavoitetta, hyvinvoinnin kasvua, lähdetään …
Lautakunta hyväksyi varhaiskasvatuksen suuntaviivat
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi eilen Kouvolan varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvityksen sekä jatkotyön käynnistämisen siihen sisältyville toimenpiteille. Palveluverkon suunnittelussa otetaan huomioon esimerkiksi päiväkotirakennusten kunto, edellytykset joustavan esi- ja alkuopetuksen järjestämiseen sekä varaudutaan hallitusohjelmasta aiheutuviin lisätarpeisiin.
Nuorisotyötä kohdennetaan sinne missä nuoret ovat
Kouvolan kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi eilen suuntaviivat kaupungin nuorisotyölle. Tulevaisuuden nuorisotyö ei ole sidottu seiniin vaan on joustavaa ja elää ajassa. Muutoksiin reagoidaan nopeasti ja nuorisotyö viedään sinne missä nuoret ovat.
Kaupunginhallituksessa käsiteltäviä asioita 2.9.2019
Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 2.9. mm. talouden ja henkilöstön kuukausikatsausta 1–7/2019 sekä selvityksiä tarkastuslautakunnan vuoden 2018 arviointikertomuksen johdosta.
Kaupunginhallituksen päätöksiä 26.8.2019
Kouvolan kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 26.8. mm. Kouvolan kaupungin digitaalisen turvallisuuden politiikkaa ja tietosuojapolitiikka sekä kaupunginhallituksen alaisten toimintojen säästöesityksiä 2019.
Kouvola liputtaa sateenkaarenvärein Priden kunniaksi
Erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhtäläisiä ihmisoikeuksia puolustava Kouvolan Pride-viikko huipentuu lauantaina 24.8. järjestettävään kulkueeseen ja sen jälkeiseen puistojuhlaan. Kouvolan kaupunki tukee tapahtumaa ja liputtaa sen kunniaksi lauantaina nostamalla kaupungintalon lippusalkoon sateenkaarilipun.
Lisää asumisen mahdollisuuksia Kuusankoskelle
Kuusankosken entinen kunnantalo saattaa saada tulevaisuudessa seurakseen kerrostaloja.
Korian kuntorata suljetaan peruskorjauksen vuoksi
Korian kuntoradalla tehdään perusparannustöitä kuluvana syksynä 26.8.–13.10. välisenä aikana. Kuntoradan käyttö ei ole sallittua remontin aikana.
Yhdelle Kuusankosken suurjännitepylväälle esitetään purkuluvan hakemista – muut pylväät tarkoitus edelleen kunnostaa
Tekniselle lautakunnalle esitetään ensi tiistain kokouksessa, että Kuusankosken Rantapuiston suurjännitepylväälle nro 7 haetaan purkulupaa sen kohonneiden korjauskustannusten vuoksi. Muut kolme pylvästä on tarkoitus kunnostaa.
Lapinsalmen sillan rakentaminen käynnistyi
Lapinsalmen sillan rakentaminen käynnistyi 21.8.2019 Repoveden kansallispuistossa. Sillan rakentaminen alkoi valmistelevilla töillä iltapäivällä. Työmaa-alue rajataan lippusiimalla ja aidoilla. Siltatyömaalle pääsy on ulkopuolisilta kielletty.
Marita Toikka Kuntalehdessä: Kymsoten perussopimusta ei tarvitse muuttaa
Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikan mukaan Kymenlaakson sote-kuntayhtymän perussopimusta ei ole tarpeen muuttaa eikä se sisällä perustuslaillista ongelmaa. Toikka toteaa Kuntalehden jutussa, että Maakunnassa pitäisi kääriä ripeästi hihat varsinaisten ongelmien äärellä.
Kaupunginhallituksessa käsiteltäviä asioita 26.8.2019
Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 26.8. mm. Kouvolan kaupungin digitaalisen turvallisuuden politiikkaa ja tietosuojapolitiikka sekä kaupunginhallituksen alaisten toimintojen säästöesityksiä 2019.