Kymenlaakson koronatilanteen kokonaiskuva on edelleen rauhallinen
Kymsoten kokonaiskuvan mukaan koronaepidemian tilanne on Kymenlaaksossa edelleen rauhallinen. Viime viikkojen yksittäinen tartuntarypäs nosti Kymenlaakson kiihtymisvaiheen maakunnaksi tuoreessa THL:n luokituksessa. Kymsote muistuttaa perusohjeiden erityisen huolellisesta noudattamisesta.
Kaupunginhallituksessa 28.9.2020 käsiteltäviä asioita
Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 28.9 mm. toimiala- ja toimielinrakenteen muutosselvityksen ohjausryhmän raporttia sekä kaupungin toimiala- ja toimielinrakenteen uudistamista. Käsittelyssä on myös aiemmin pöydälle jätetty talousarviokehys vuosille 2021-2024 ja toimielinkohtainen jako.
Valtion tukitoimet tuovat lisärahaa kuntatalouteen vuosille 2020 ja 2021 ─ eivät kuitenkaan poista rakenteellisia säästötarpeita
Valtion kunnille myöntämät tukitoimenpiteet vaikuttavat Kouvolan kaupungin 2020 tulokseen positiivisesti ja tuovat lisärahaa 2021 talousarviokehykseen, mutta eivät vahvista taloutta pidemmällä aikavälillä. Kaupunginhallitus jatkaa edellisessä kokouksessa pöydälle jääneen Kouvolan kaupungin talousarviokehyksen 2021─2024 käsittelyä kokouksessaan 28.9.2020.
Lumon Areenan käyttöä rajoitetaan koronaviruksen vuoksi
Kaupungin valmiusjohtoryhmä on päättänyt parantaa Lumon Areenan käytön ohjausta.
Seuraavilla rajoituksilla pyritään ennakoimaan ja ennaltaehkäisemään koronaviruksen leviämistä.
Kouvolaan uusi luonnonsuojelualue
Kouvolan kaupungin luonnonsuojelualueiden määrä kasvaa, kun tekninen lautakunta hyväksyi uusimman ehdotuksen noin 2,4 hehtaarin alueen suojelemisesta. Uuden alueen myötä kaupungin omistamista metsistä on suojeltu kuusi prosenttia.
Pesäpallo-ottelun katsojalla, jolla on todettu koronavirustartunta, oli käytössään Koronavilkku
Mikäli ottelussa paikalla olleella henkilöllä on Koronavilkku, hän saa sovelluksen kautta ilmoituksen mahdollisesta altistumisestaan koronavirustartunnalle.
Kouvola tekee verkkopalveluistaan saavutettavia
Tänään ovat astuneet voimaan digipalvelulain määrittelemät julkisten verkkosivujen saavutettavuusvaatimukset, joilla varmistetaan julkisten verkkopalveluiden esteetön käyttö kaikille kansalaisille.
Kouvolan kestävän kehityksen sitoumus huomioitu valtakunnallisesti
Kouvolan kaupungin Sitoumus 2050 on valittu yhdeksi Suomen kolmesta parhaasta toimenpidesitoumuksesta YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseksi. Ympäristöohjelmansa myötä kaupunki on sitoutunut edistämään kunnassa hiilineutraalisuutta, luonnon monimuotoisuutta ja kiertotaloutta.
Hulevesikustannusten kattaminen investointimäärärahasiirroin
Tekniselle lautakunnalle esitetään investointimäärärahojen siirtoja RR-terminaalin rakentamisen määrärahoista hulevesikustannusten kattamiseen
Yleisötilaisuuksien ja tapahtumien järjestäminen Kouvolassa 1.-31.10.2020
Koronavirustilanne ei ole laantunut - lokakuussakin täytyy varmistaa yli 50 hengen tapahtumien turvallisuus.
Ehdota Kouvolan valovoimainen vapaaehtoinen -palkinnon saajaa 8.10.2020 mennessä
Kaupunki pyytää ehdotuksia Kouvolan valovoimainen vapaaehtoinen -palkinnon saajaksi. Palkinto voidaan myöntää yhdelle tai useammalle henkilölle tai ryhmälle, yhteisölle tai yhdistykselle …
Kouvolassa 20.9.2020 järjestetyn pesäpallo-ottelun katsojalla todettu koronavirustartunta
KSS Energia Areenalla järjestetyn Kouvolan Pallonlyöjät - Sotkamon Jymy -ottelun yleisöä kehotetaan seuraamaan mahdollisia oireita ja hakeutumaan herkästi koronavirustestiin.