Siisti Siti kannustaa yhteisiin siivoustalkoisiin tänäkin keväänä

Ylen Miljoona roskapussia -kampanja jatkaa huhtikuussa koko Suomen yhteisiä siivoustalkoita. Viime vuonna kampanjassa kerättiin yli 210 000 pussillista roskaa. Tänä vuonna pottia on tarkoitus kasvattaa reilusti, ja samalla kisata leikkimielisesti kuntien välillä isoimmasta roskasaaliista. Kouvolan kaupunki ja Siisti Siti on mukana kampanjassa, joka alkaa 15. huhtikuuta ja huipentuu maailman ympäristöpäivänä 5. kesäkuuta.

Mukaan on lupautunut jo 148 kuntaa ja kaupunkia, joista Kouvola on yksi. Lisäksi mukana tietoa välittämässä ja osallistumaan kannustamassa ovat Opetushallitus, Suomi liikkeelle -ohjelma sekä joukko järjestöjä ja yhteisöjä. Kampanja näkyy kevään mittaan Kouvolan kaupungin ja Ylen verkkosivuilla sekä sosiaalisen median kanavilla erilaisina sisältöinä.

Mikä kunta on vertailun ykkönen tänä vuonna?

Vuoden 2023 Miljoona roskapussia -kampanjassa kerättiin laskurin mukaan yhteensä noin viisi miljoonaa litraa roskaa, eli 210 372 roskapussillista. Kouvolasta laskurin kirjattiin 2247 pussia eli 28 pussia tuhatta asukasta kohden. Verrokkikunnissa Kotkassa pusseja kerättiin 49 kpl/1000 as., Lappeenrannassa 27, Mikkelissä 26, Porissa 32 ja Lahdessa 31. Ahkerimmat roskankerääjät suhteessa kunnan väkilukuun löytyivät Pelkosenniemeltä ja Isojoelta, joissa kerättiin useampi sata pussia jätettä tuhatta asukasta kohden.

“Viime vuoden upeasta tuloksesta on hyvä jatkaa toimia kohti puhtaampaa ympäristöä. Kampanjalle toivottiin jatkoa ja meillä on jälleen mukana upea joukko kumppaneita, joiden kanssa yhdessä kannustamme suomalaisia talkoisiin. Samalla jatkamme kevään mittaan roskaamisen haittojen esillä pitämistä ja pyrimme havahduttamaan ihmiset ymmärtämään ja näkemään roskien määrä”, kertoo kampanjan projektituottaja Pia Louhivuori Ylen tiedotteessa.

Opetushallitus on yksi kampanjan kumppaneista, jonka kautta kampanja tavoittaa yli puoli miljoonaa koululaista ja heidän opettajiaan.

”Miljoona roskapussia -kampanja tukee opetussuunnitelmien mukaista työtä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toimipaikoissa ja kouluissa. Kampanja vahvistaa laaja-alaisen osaamisen toteutumista ryhmien ja luokkahuoneiden ulkopuolella: yhdessä tehden, vastuuta lähiympäristöstä kantaen, osallisuutta edistäen sekä lisäten liikkumista ja vahvistaen siten myös hyvinvointia”, sanoo opetusneuvos Hanna Pohjonen Opetushallituksesta.

Kampanjaan voi osallistua keräämällä roskia ja lisäämällä keräämiensä roskapussien määrän 15.4. alkaen oman kaupungin kohdalle Ylen verkkosivuilla yle.fi/miljoonaroskapussia tai Yle-sovelluksessa. Kerättyjen roskien lisäämiseen tarvitaan Yle Tunnus.

Ympäristön siisteydestä huolehtiminen on kaikkien vastuulla

Kouvolan kaupunki on jo vuosia edistänyt ympäristön siistimistä oman Siisti Siti -kampanjoinnin kautta, ja on mukana tänäkin vuonna Miljoonan roskapussin haasteessa. Siisti Siti -työryhmä mm. organisoi vuosittain kampanjatiedotusta organisaation sisällä, sekä viestii roskateemasta ja roskienkeruusta kaupungin somekanavissa kannustaen ihmisiä osallistumaan. Kaupungin palveluista keväisiin roskienkeruutalkoisiin ovat perinteisesti osallistuneet ahkerasti mm. koulut, päiväkodit ja nuorisotilat. Työryhmä myös osallistuu tai organisoi mahdollisuuksien mukaan eri tapahtumia Siisti Siti -teemalla.

Hyvän mielen ja siistimmän elinympäristön lisäksi houkuttimena ovat vuosittain Siisti Siti -työryhmän arpomat roskapihdit. Arvontaan osallistuminen edellyttää ilmoittautumista Siisti Siti -talkoisiin kaupungin verkkosivulla tai jakamalla kampanja-aikana Siisti Siti -aiheisia kuvia somessa aihetunnisteella #SiistiSitiKouvola.

Vastuullinen Kouvola -verkkosivusto tuo näkyväksi Kouvolan kaupungin vastuullisia tekoja ympäristön siistimisen lisäksi myös esimerkiksi rakentamisessa, ympäristönsuojelussa, ympäristökasvatuksessa, energiatehokkuudessa, yhdenvertaisuudessa sekä taloudellisessa kestävyydessä. Myös ohjaavien periaatteiden merkitys eri ohjelmissa on nostettu näkyväksi.

Lisätietoa:

Vastuullinen Kouvola – Kouvolan kaupunki

Siisti Siti – Kouvolan kaupunki 

Miljoona roskapussia – yle.fi SiistiSiti ja Miljoona roskapussia -kampanja: Ympäristöasiantuntija Timo Martikainen, p. 020 615 6755, timo.martikainen@kouvola.fi

Sivun alkuun