Savonkadun pohjoispään asemakaavoitus on käynnistynyt

Asemakaavahankkeessa ratkaistaan Savonkadun pohjoispään liikennejärjestelyt, laaditaan Ruskeasuolle alueen ensimmäinen asemakaava ja tuetaan luonnon- ja rakennetun kulttuuriympäristön arvojen säilymistä.  Nähtävillä on kolme vaihtoehtoista kaavaluonnosta, joista voi antaa palautetta 16.11.2026 saakka.

Vireille tullut Savonkadun pohjoispään asemakaava ja asemakaavan muutos linkittyvät Ruskeasuota ympäröivien alueiden maankäytön muutoksiin, jotka on ratkaistu erillisissä kaavahankkeissa. Niitä ovat muun muassa Tanttarin eritasoliittymän toteuttaminen ja rakenteilla oleva Marjoniemen yhtenäiskoulu.

Kolme vaihtoehtoista kaavaluonnosta

Kaavaluonnokset eroavat toisistaan erityisesti Savonkadun katualueen pituuden ja sitä reunustavien alueiden maankäytön osalta. Vaihtoehtojen avulla pyritään tukemaan osallisten, kuten alueen asukkaiden, yritysten ja viranomaisten kanssa käytävää keskustelua sekä vertailemaan erilaisten kaavaratkaisujen vaikutuksia ja hyväksyttävyyttä.

Alueen pohjoispäässä sijaitsevan Kotiharjun osalta kaavaluonnos säilyttää pääosin nykytilanteen ja päivittää voimassa olevaa asemakaavaa. Tavoitteena on samalla säilyttää alueen omintakeinen miljöö.

Ruskeasuon virkistysalueella ei ole ennestään asemakaavaa. Kaavoitus ei muuta alueen maankäyttöä, mutta sen myötä arvokkaat luontokohteet voidaan ottaa nykyistä paremmin huomioon. Savonkadun pohjoispäätä reunustavien korttelialueiden maankäyttö perustuu voimassa olevaan osayleiskaavaan ja kaupungin omiin tarpeisiin. Liikennejärjestelyjä koskevat ratkaisut perustuvat osayleiskaavaan sekä valtatie 6:n parantamista koskeviin suunnitelmiin.

Kaavaluonnoksista voi antaa palautetta

Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kolme kaavaluonnosta liitteineen ovat nähtävillä 14.10.–16.11.2026. Aineistoon voi tutustua kaavan verkkosivuilla osoitteessa kouvola.fi/savonkadunpohjoispaa sekä kaupungintalon infopisteessä sen aukioloaikoina. Aineistosta voi antaa palautetta nähtävillä oloaikana.

Kaavahanketta esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa Porukkatalolla 27.10.2026 klo 17 alkaen.

Valmisteluvaiheen jälkeen laaditaan kaavaehdotus, joka asetetaan nähtäville arviolta keväällä 2027. Kaavamuutoksen arvioidaan etenevän hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2027 aikana.

Lisätietoja:

www.kouvola.fi/savonkadunpohjoispaa

Kaisa Niilo-Rämä, kaavoitusarkkitehti, Kouvolan kaupunki, puh. 020 615 7404, kaisa.niilo-rama@kouvola.fi

Sivun alkuun