Kouvolan ja Kiinan yhdistävät raiteet

Kouvolan kaupunki osallistui keskiviikkona 17. heinäkuuta Porin SuomiAreena-tapahtumassa C21-kaupunkien Kiina-aiheiseen keskusteluun.

Keskustelu jakautui kahteen osaan, joista ensimmäinen käsitteli Kiinan ja Suomen koulutusyhteistyötä ja erityisesti sitä, miten saada kiinalaiset opiskelijat jäämään Suomeen.

Salon, Kuopion, Vantaan ja Helsingin edustajat kertoivat kaupunkiensa opiskelijaystävällisistä puolista, kuten runsaasta työpaikkatarjonnasta, hyvistä perhepalveluista, kaksikielisestä suomi-kiina-perusopetuksesta, maahantulijoille tarjottavista kielikursseista, muuttajien tutkintojen tunnistamisen käytännöistä, suomalaisen kulttuurin aitoudesta sekä luonnosta.

Slush Sanghain toimitusjohtaja Zhen Wang kehotti suomalaisia luopumaan turhasta vaatimattomuudesta ja sujuvoittamaan hallinnollisia käytäntöjään.

– Kiinalaiset arvostavat Suomen koulutusjärjestelmää sekä maan turvallisuutta, puhtautta ja kauneutta. Kunhan kansainvälisiä opiskelijoita koskevia lupakäytäntöjä yksinkertaistetaan, tulijoita on.

Kontti matkaa Xi’aniin vain 10–12 päivässä

Keskustelun toiseen, Suomen ja Kiinan välisiä investointeja käsitelleeseen osioon osallistuivat Oulun, Espoon, Kouvolan ja Rovaniemn kaupungit. Kaupunginjohtaja Marita Toikka kiteytti Kouvolan suhteen Kiinaan yhteen sanaan: raide.

– Kouvolasta avautui Kiinan Xi’aniin kaksi vuotta sitten Venäjän ja Kazakstanin kautta kulkeva konttijunayhteys. Olemmekin tehneet paljon Suomen Kiinan-viennin kasvattamiseksi. Kouvolasta lähteneet kontit ovat olleet täynnä ja Kiinastakin tulee Suomeen tavaraa, Toikka kuvasi.
Hän muistutti, että Kouvola-Xi’an-yhteys on kuljetusajoiltaan kilpailukykyinen: kontit saadaan raiteitse perille 10–12 päivässä, mikä on vähän merikuljetuksiin verrattuna.

– Kun rakenteilla oleva intermodaali-alue valmistuu, Kouvolan logistinen painoarvo kasvaa entisestään: uusi terminaali mahdollistaa tulevaisuudessa yli kilometrin mittaisten junien lastaamisen.
Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä korosti Kiina-yhteistyön onnistumisessa yritysten ja yliopistojen välistä yhteistyötä, toimitusjohtaja Juha Seppälä Rovaniemen Kehitys Oy:sta taas matkailun puitteita.

C21 Pori Suomiareena 2019
Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka, elokuvaohjaaja Renny Harlin, opetuspeliyhtiö Lightneerin brändijohtaja Peter Vesterbacka ja Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä SuomiAreena-tapahtumassa Porissa C21-kaupunkien keskiviikkoisen keskustelun jälkimainingeissa.

Aktiivinen ote tarpeen yhteistyösuhteita luotaessa

Keskustelussa sivuttiin myös Kiina-buumin riskejä. Maassa työskennellyt elokuvaohjaaja Renny Harlin kannusti suomalaisia yrittäjiä ikiaikaisen maan markkinoille. Myös keskusteluun osallistuneet kaupunginjohtajat korostivat aktiivisen otteen merkitystä.

– Suomalaisten kuntien tulee tehdä töitä kiinalaisten investointien saamiseksi. Riskejä hallitaan suomalaisen ja eurooppalaisen lainsäädännön välinein, Toikka totesi.

Neuvotteleva virkamies Mikko Puustinen työ- ja elinkeinoministeriöstä muistutti, että kiinalaiset investoivat Eurooppaan vuositasolla vasta noin 20 miljardilla, kun yhdysvaltalaisten yritysten kohdalla vastaava luku on yli 200 miljardia.

Zhen Wang kehotti suomalaisyrityksiä tekemään kotiläksynsä: Kiinan markkinat ovat suomalaisiin verrattuna valtavat, joten niille pyrittäessä ei välttämättä toimi sama keinovalikoima kuin kotimaassa. Myös kiinalaisen kulttuurin tunteminen todettiin tärkeäksi.

Sivun alkuun