Aktiivista arkea etsimässä

Asuntomessuilla 19.7. järjestetyssä liikunta- ja urheiluaiheisessa paneelikeskustelussa nousi esiin jokapäiväisen liikunnan merkitys.

Asuntomessujen paneelikeskustelu kokosi tänään perjantaina 19. heinäkuuta Pioneeripuistoon Kouvolaan kovan joukon liikunnan asiantuntijoita pohtimaan sitä, miten urheilu ja liikunta vaikuttavat kaupunkien vetovoimaan. Keskustelussa syvennyttiin muun muassa kuntalaisten liikuntatarpeiden huomiointiin, liikunta- ja urheiluseurojen merkitykseen, yhteisöllisen liikuntatoiminnan lisääntymiseen sekä liikunnan ja urheilun merkitykseen kaupunkien brändille.

Paneelin puheenvuoroista vastasivat opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan vastuualueen johtaja Tiina Kivisaari, Liikkuva koulu -ohjelman ohjelmajohtaja Antti Blom, kansanedustaja Paula Werning, Kymenlaakson Liikunnan toiminnanjohtaja Tommi Lehtinen, Vantaan liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahti, Lahden liikuntatoimenjohtaja Tommi Lanki ja Kouvolan liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen. Paneelin juonsi urheilutoimittaja Mika Saukkonen.

Asuntomessut liikuntapaneeli
Paneelin juonsi urheilutoimittaja Mika Saukkonen.

Liikkumattomuuden kustannukset suuret

Opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan vastuualueen johtaja Tiina Kivisaari muistutti, että liikunnan arvostuksen lisääminen on tärkeää ja meistä jokaisen vastuulla.

– Liikkumattomuuden vuotuiset yhteiskunnalliset kustannukset ovat valtavat, kolmisen miljardia euroa vuodessa, Kivisaari totesi.

Vantaan liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahti totesi, että liikunnan hyödyt tunnustetaan jo juhlapuheissa, mutta se ei riitä: ennaltaehkäisevän työn arvostuksen tulee näkyä myös kaupunkien toimenpiteissä.

Kuntien tehtävänä on kannustaa aktiiviseen arkeen

AsukasAreenalla puhuttiin paljon siitä, miten madaltaa liikkumisen esteitä.
– Kaupungin roolina on luoda liikunnalle puitteet ja kannustaa sitten ihmisiä hyödyntämään näitä mahdollisuuksia. Haasteena on, miten kannustaa ihmisiä aktiiviseen arkeen, Kouvolan liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen sanoo.
Keskustelussa todettiin, että liikuntapalvelut ovat oikeastaan elämyspalveluita. Elämyksellisyyden näkökulma on erityisen tärkeä, kun vähemmän liikkuvia ihmisiä aktivoidaan ladulle tai lenkkipolulle. Liikunta- ja urheiluseuroilla on kuntalaisten liikuttajina oma ratkaisevan tärkeä roolinsa.
Veli-Matti Kallislahti toi esiin kaupunkisuunnittelun tärkeyden.
– Asuinalueille harkiten sijoitellut liikuntapaikat ovat kaupungeille tärkeä vetovoimatekijä. Ihmisillä on arjessaan vain muutamia tunteja vuorokaudessa työn ja muiden rutiinien ulkopuolista aikaa, jonka käytöstä he voivat vapaasti päättää. Tätä kallisarvoista aikaa ei haluta hukata siirtymiin, Kallislahti tiivisti.

Liikunta on vahva osa kaupunkien brändiä

Keskustelussa todettiin, että liikunta ja urheilu ovat vahva osa monien kaupunkien brändejä.
– Esimerkiksi Kouvola tunnetaan liikunta- ja urheilukaupunkina. Kaupunkilaisilla on myönteinen velvollisuus pitää yllä brändiä. Liikunnan hyödyt ovat suuret niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin, kansanedustaja Paula Werning totesi.
Kymenlaakson Liikunnan toiminnanjohtaja Tommi Lehtinen muistutti, että Kouvola on aktiivinen, jopa edelläkävijä lasten ja nuorten liikuttamisessa ja esimerkiksi Liikkuva koulu -ohjelman hyödyntämisessä.
– Kouvolan kaupungin peruspalveluissa tehdään monissa yksiköissä hyvää työtä junioreiden liikkumisen eteen.

Lisätietoja:
Kouvolan kaupungin liikuntapäällikkö, Teemu Mäkipaakkanen Puh. 020 615 8228, teemu.makipaakkanen(at)kouvola.fi

Sivun alkuun