Valmiuslailla isoja vaikutuksia kaupungin palveluihin
Hallitus on todennut yhdessä tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsee koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot. Hallituksen 16.3.2020 tekemät linjaukset aiheuttavat muutoksia Kouvola kaupungin palveluissa. Linjaukset ovat voimassa 13.4.2020 asti.
Aluehallintovirasto kieltää yli 500 hengen yleisötilaisuudet Manner-Suomessa
Aluehallintovirastot ovat 13.3.2020 antaneet määräykset, joiden mukaan yli 500 hengen yleisötilaisuudet sekä sisä- että ulkotiloissa kielletään uuden koronaviruksen aiheuttaman infektion (covid-19) leviämisen ehkäisemiseksi. Määräykset koskevat kaikkia Manner-Suomen kuntia ja ovat voimassa tartuntatautilain mukaisesti yhden kuukauden eli 12.4.2020 klo 24 asti. Määräys astuu voimaan välittömästi.
Liikunta- ja kulttuuripalvelujen ryhmät, kurssit ja tapahtumat perutaan kevään osalta
Kaupungin järjestämät tapahtumat perutaan kevään osalta koronavirusepidemian ehkäisemiseksi mm. kulttuuritapahtumat ja -ryhmät. Kansalaisopiston kurssit on keskeytetty tältä keväältä. Liikuntapalveluiden kevätkauden liikuntaryhmät perutaan ja liikuntaneuvonta keskeytetään toistaiseksi. Kaikki kirjaston yleisötapahtumat perutaan ja auditorio suljetaan toukokuun loppuun asti.
Kaupunki edistää kiertotaloutta Kiertonetin avulla
Julkisen sektorin kiertotalous on yksinkertaisimmillaan uuden elämän antamista tarpeettomalle omaisuudelle. Kiertonetin kautta verovaroilla hankittujen resurssien hyödyntäminen viisaasti maksimoi käytetyn omaisuuden arvon ja pienentää hiilijalanjälkeä. Kouvolan kaupunki on myös rekisteröitynyt Kiertonetin käyttäjäksi.
Kouvolan urheiluakatemia sai valtiolta 40 000 euroa kehittämisavustusta
Kouvolan urheiluakatemian valtionrahoitus tuplaantui viime vuoden 20 000 eurosta 40 000 euroon. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten toimintaa tänä vuonna yhteensä 3,7 miljoonalla eurolla.
Luistelukenttien ja latujen hoito
Kouvolan kaupungin luistelukenttien ja latujen hoito on lopetettu tältä vuodelta sääolojen vuoksi. Hiihtolomaviikolla pääsee luistelemaan maksuttomille yleisövuoroille kaikissa kaupungin jäähalleissa. …
Kouvolan kaupunki jakoi kulttuurin lahjoitusrahaston avustuksia ensimmäistä kertaa
Kouvolan kaupungin juhlarahasto, Kouvolan kaupungin sivistysrahasto sekä kulttuuritoimen lahjoitusrahasto Valkeala yhdistettiin ja perustettiin Kouvolan kaupungin kulttuurin lahjoitusrahasto 1.1.2019 alkaen. Lahjoitusrahaston …
Hiihtolomaliikuntaa lapsille ja lapsiperheille!
Hiihtolomaviikolla liikunnallista tekemistä lapsille ja lapsiperheille: mm. seinäkiipeilyä, seikkailuratoja, luistelua ja lajikokeiluleiri. Tutustu ohjelmaan!
Asukastiedotuslehti 1/2020 on ilmestynyt
Vuoden 2020 ensimmäinen tiedotuslehti on ilmestynyt ja jaetaan Kouvolan kotitalouksiin tällä viikolla. Tiesitkö, että nuorisotyöntekijät työskentelevät nykyisin kouluissa? Lehti kertoo myös Kimolan kanavasta sekä Voikkaan satamista ja venepaikoista. Lue paljon puhetta herättäneestä RRT-alueesta eli rakenteilla olevasta konttijunaterminaalista.
NuPa NuortenPaikan talvilomaviikko
Kouvolan nuorisopalvelut tarjoaa nuorille monipuolisen kattauksen NuPa NuortenPaikassa (Kouvolankatu 28) talvilomaviikolla. Keskustan NuortenPaikan lisäksi NuortenTalot alueilla tarjoavat mahdollisuuden oleskeluun sekä …
Liikunta- ja kulttuuripalveluilla edessään haastava vuosi
Liikunta- ja kulttuuripalveluilla on edessään haasteiden vuosi: tuloja tulee lisätä, liikuntaverkkoa kehittää ja palvelut järjestää lomautusvuonnakin. – Liikunta- ja kulttuurilautakunta …
Aktiivipuisto sopii koko perheelle
Liikuntapaikkaverkkoa kehitetään pienin askelin ja laatu edellä.