Turvallisesti Kimolan kanavalla – uusi kävelysilta avattu
Uusi kulkusilta, opasteet ja nopeusrajoitukset parantavat Kimolan kanavalla vierailijoiden turvallisuutta niin maalla kuin vesilläkin.
Vaalimainonta kaupungin alueilla on sallittua vain kaupungin pystyttämissä mainoskanavissa ja kaupallisissa ulkomedioissa
Kuntavaalien aikainen vaalimainonta kaupungin hallinnoimilla alueilla on sallittu ainoastaan kaupungin pystyttämissä vaalimainostelineissä sekä kaupallisissa valopylväiden mainostauluissa ja kiinteissä mainoslaitteissa.
Tekninen lautakunta (TELA) päätti 9.3.2021, että nk. vapaa vaalimainonta ei ole sallittua sen hallinnoimilla alueilla, joita ovat mm. kadut ja niiden valaisinpylväät sekä puistot.
Kouvolan liikennepuisto sai lahjoituksena kaksi uutta polkuautoa
Kouvolan VPK on lahjoittanut liikennepuistoon kaksi palokuntateemaista polkuautoa. Tiistaina luovutetut autot tulivat heti ahkeraan käyttöön ja sopivat painorajoiltaan myös nuorille ja aikuisille. Kouvolan liikennepuistossa liikennesääntöjä ja turvallista liikkumista voi harjoitella 46 autolla ohjaajien opastuksessa.
Liikennevalojärjestelmän testaus aiheuttaa muutoksia liikennevalojen toiminnassa 31.5.-2.6.
Liikennevaloetuusjärjestelmä HALI:n laajennuksia testataan Kouvolassa liikennevaloristeyksissä maanantaista 31.5. keskiviikkoon 2.6. asti. Testattavat liikennevaloristeykset ovat pääsääntöisesti vanhan Kouvolan alueella. Testaamisesta aiheutuu muutoksia liikennevalojen normaaliin toimintaan.
Suomenkatu välillä Myllypuronkatu-Kotkankallionkatu suljetaan 31.5.2021 alkaen kadun saneerauksen takia
Kouvolan Sarkolassa suoritetaan Suomenkadun vesihuollon ja hulevesiverkon rakentamista välillä Myllypuronkatu-Kotkankallionkatu. Saneerauksesta johtuen kulkua välillä Myllypuronkatu – Kotkankallionkatu tullaan rajoittamaan vaiheittain …
Melusuojauksen rakentaminen Kuusaantien pohjoispuolelle vaikuttaa kevyen liikenteen kulkuun Kuusaantien kevyen liikenteen väylällä
Kevyenliikenteenväylä Sakaristontien ja Kaunisnurmen Shellin välillä on suljettu 24.5. - 29.10.2021 välisenä aikana ja ohjattu kiertotielle.
Käyrälammesta virkistyskeidas
Käyrälammen kehittäminen jatkuu maankäytön suunnittelulla. Asemakaavan muutoksella tavoitellaan virkistyspalveluiden parantamista ja matkailupalvelujen kasvua Kouvolan suosituimman uimarannan ja vapaa-ajankeskuksen ympäristössä. Kaavaluonnosaineisto on nähtävänä ja kommentoitavana 12.5.-14.6.2021 ja kaavahanketta esitellään asukastilaisuudessa toukokuun lopussa.
Kouvolan liikennepuisto odottaa jo ajajia – liikennepuisto avautuu 4.5.2021
Lapsiperheiden suosima liikennepuisto on valmiina kesään 2021! Kouvolan keskustassa sijaitsevassa Jaakonpuistossa on lasten iloksi myös viime vuonna uusittu leikkipaikka. Liikennepuisto on avoinna kesäkaudella ti-pe 10-17 ja la 10-14. Tiistaina 4.5.2021 käynnistyvä kausi päättyy …
Kouvola on edelläkävijänä mukana hankkeessa, jossa tutkitaan järviruo’osta tehdyn suodattimen toimivuutta
Ruokosuodatin poistaa hulevesistä typpeä, fosforia ja kiintoaineita. Nyt Kouvolassa tutkitaan, jääkö suodattimeen myös mikromuovi.
Henkilövaihdoksia yhdyskuntatekniikan palveluissa – eläköityvien tilalle uusi jätehuoltopäällikkö ja liikenneinsinööri
Katja Kangas aloittaa Kouvolan kaupungin jätehuoltopäällikkönä 1.5.2021 ja Sanna Lehtonen liikenneinsinöörinä 26.4.2021.
Hiekoitushiekan poisto on käynnissä
Tämän kevään osalta hiekoitushiekan poisto on aloitettu kevyen liikenteen väyliltä viikolla 13.
Kouvolan ajankohtaiset kaavoitus- ja infrahankkeet, metsänhoitokohteet sekä tonttitarjonta yksissä kansissa
Kouvola suunnittelee ja rakentaa 2021 esittelee kootusti, missä päin Kouvolaa on tänä vuonna vireillä kaavoitushankkeita, mihin rakennetaan tai kunnostetaan ulkoilureittejä, leikkipaikkoja, katuja tai pyöräteitä, ja missä tehdään metsänhoitotöitä.