+
-+ Tulosta

Ajankohtaista

Kouvolan vahvuudet eivät kantaneet voittoon asti Suomen liikkuvin kunta -kisassa

17.1.2019

Kouvola kisasi tänä vuonna yhtenä kolmesta Suomen liikkuvin kunta -kisan finaalissa. Urheilugaalassa Hartwall Arenalla torstai-iltana 17. tammikuuta järjestetyssä tilaisuudessa Suomen liikkuvimmaksi kunnaksi valittiin Oulu. Kouvolan valtteina kisassa olivat lapset, luonto, yhteisöllisyys sekä monipuoliset liikuntamahdollisuudet.

Kilpakumppaneina finaalissa olivat Oulu ja Vihti, joista voittajaksi valittiin lopulta Oulu. Kaikkiaan Kuntaliiton yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa järjestämässä kisassa oli mukana 73 kuntaa.

Toista kertaa Urheilugaalassa järjestetyssä Suomen liikkuvin kunta -kisassa oli teemana tänä vuonna elinvoimaisuus ja yhteisöllisyys sekä liikunta kunnan vetovoimatekijänä.

Jo finaaliin pääsy oli saavutus

– Jo finaaliin pääsy on ollut koko liikkuvan Kouvolan yhteinen ponnistus. Kiitos kuuluu laajalle harrastajajoukolle, jotka ovat tehneet pitkäjänteistä työtä liikunnan ja urheilun eteen. Kouvola on liikkujille hieno paikka, jossa on mahdollista harrastaa monipuolisesti ja lähellä aina kuntoilutasolta huippu-urheiluun saakka. Kouvolassa liikkumisesta on tullut osa kuntalaisten arkea ja arjen yhteisöllisyyttä, mikä näkyy niin liikuntapaikoilla kuin urheilukatsomoissakin, Kouvolan liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen toteaa.


Liikuntaa harrastetaan Kouvolassa niin seuroissa kuin omaehtoisestikin. Somessa Kouvola on noussut tunnetuksi alun perin seurojen kehittämällä #urheilukaupunki Kouvola -teemalla.

– Kouvolassa 120 aktiivista urheiluseuraa, monipuolinen lajivalikoima ja hienoa junioritoimintaa. Joukossa on myös useita valtakunnallisesti kovatasoisia seuroja. Tämä on vaatinut ison joukon toimijoita ja kuntalaisia. Uudeksi yhteistyömuodoksi on kehitetty kaupungin ja seurojen yhteinen seuraparlamentti, Mäkipaakkanen sanoo.

Kehitystyö liikuntamahdollisuuksien eteen jatkuu

Kouvola on kaupunki, jossa liikunta näkyy. Se on lasten paras liikuntakaupunki, luontopolkujen ja ilmaisten liikuntapaikkojen kaupunki. Kouvola käyttää liikuntapaikkojen ylläpitoon 157 euroa vuodessa asukasta kohden. Liikkuvan elämän mallia viedään kouluihin, eskareihin ja osaksi senioritoimintaa. Pelkästään kevyen liikenteen väyliä käyttää joka päivä noin puolet kuntalaisista.

– Liikkuminen on Kouvolassa koko kaupungin yhteinen juttu ja olemme nostaneet liikunnan osaksi kaupunkistrategiaa. Olemme kaupunki, jossa löytyy aina syitä liikkua ja harrastaa: on liki 200 ilmaista lähiliikuntapaikkaa, aktiivista seuratoimintaa ja upeat luontoliikuntamahdollisuudet mm. Repovedellä, Mäkipaakkanen jatkaa.

Kouvola on kaupunki, jossa kelpaa harrastaa urheilua ja olla ylpeä siitä. Ja moni on. Vuonna 2017 peräti 94 prosenttia kouvolalaisista oli vähintään melko tyytyväisiä liikkumisen edellytyksiin.

– Töitä ja kehitettävää riittää kuitenkin vielä jatkossakin, jotta voimme tarjota entistä monipuolisemmat ja laadukkaammat liikuntamahdollisuudet eri harrastajaryhmille. Kiitokset kaikille finaaliin pääsyn mahdollistaneille ja lähes kahdelle sadalle kouvolalaiselle jotka saapuivat tukijoukoiksi paikan päälle sekä kaikille, jotka kannustivat kotisohvilta käsin, Mäkipaakkanen päättää.

Kouvolan liikuntavaltit:
• Yli 120 seuraa- ja liikuntajärjestöä, joissa yli 25 000 jäsentä
• Kaupunki avustaa seuroja vuosittain 365 000 eurolla
• 200 ilmaista liikuntapaikkaa
• 400 kilometriä pyörätietä
• ilmaiset liikuntavuorot alle 18-vuotiaille
• upeat luontopolut
• 280 kaupungin liikuntapaikkaa, 70 yksityistä liikuntapaikkaa
• pääsarjatason joukkueita muun muassa jääkiekossa, koripallossa, pesäpallossa, amerikkalaisessa jalkapallossa, squashissa ja keilailussa.

Lisätietoja:
Liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen, p. 020 615 8228, teemu.makipaakkanen(at)kouvola.fi
Liikunta- ja kulttuurijohtaja Vesa Toikka, p. 020 615 3831, vesa.toikka(a)kouvola.fi

Kouvola.fi käyttää evästeitä sivuston käytön helpottamiseksi ja käyttöä koskevien tilastojen keräämiseksi. Kun käytät tätä verkkosivua, hyväksyt evästeiden käytön ja tietosuojaselosteemme

Tietosuojaselosteemme