Kuka päättää koronatoimista? Katso kaavio ja listaus vastuiden jakaantumisesta viranomaisten kesken
Vastuu ja päätöksenteko koronatoimista on jaettu useiden toimijoiden kesken.
Perusopetus ja lukio aloittavat lähiopetuksessa 10.1.2022
Kouvolan kaupungin perusopetus ja lukio aloittavat kevätlukukauden lähiopetuksessa. Maskin käyttöä suositellaan 4-luokkalaisista oppilaista lähtien.
Muutoksia liikuntapalvelujen ja kansalaisopistojen aikuisten ryhmien toimintaan
Liikuntapalveluiden ja kansalaisopiston aikuisten verkossa kokoontuvat ryhmät ja alle 10 hengen aikuisten ryhmät aloittavat kauden normaalisti – suurempien aikuisten harrasteryhmien aloitus siirtyy viikolle 5.
Kymenlaakso pysyy kiihtymisvaiheessa, koronatilanne jonkin verran tasaantunut
Kymenlaakso siirtyi kiihtymisvaiheeseen viime perjantaina 2.7.2021 alueen huonontuneen koronatilanteen vuoksi. Tämän jälkeen koronatartuntojen määrä on pysynyt suhteellisen tasaisena, mutta tartuntoja on edelleen enemmän kuin ennen juhannusta. Kymenlaakso jatkaa näin ollen kiihtymisvaiheessa.
Puistolan päiväkodissa korona-altistus – päiväkoti suljetaan ajalle 5.7 – 15.7.2021
Puistolan päiväkodissa on Kymsoten toimesta todettu korona-altistus, jossa koronavirukseen sairastuneet ovat altistaneet muita tartunnalle. Kymsote on asettanut altistuneet karanteeniin. Kymsote on yhteydessä kaikkiin altistuneisiin.
Elintarvikealan koronapandemiaan liittyvät joustot eivät ole enää voimassa
Viime keväänä Ruokavirasto antoi elintarvikealan yrittäjille joitakin joustoja , jotta ala pystyisi sopeutumaan nopeisiin muutoksiin toiminnassa. Toiminnan vakiinnuttua joustoista on …
Uimarannat avautuvat – Tutustu uintietikettiin
Uimarannat avautuvat jälleen ja on tärkeää muistaa yleiset hygienia- ja turvallisuusohjeet. Tämän hetken tiedon mukaan koronaviruksen tarttuminen luonnonvesistä uimisen välityksellä on epätodennäköistä. Tartuntariski liittyy lähinnä uimareiden keskinäisiin lähikontakteihin.