Kymenlaakso pysyy kiihtymisvaiheessa, koronatilanne jonkin verran tasaantunut

Kymsote tiedottaa koronasta

Kymenlaakso siirtyi kiihtymisvaiheeseen viime perjantaina 2.7.2021 alueen huonontuneen koronatilanteen vuoksi. Tämän jälkeen koronatartuntojen määrä on pysynyt suhteellisen tasaisena, mutta tartuntoja on edelleen enemmän kuin ennen juhannusta. Kymenlaakso jatkaa näin ollen kiihtymisvaiheessa.

”Koronatilanteen pelättiin jatkavan kiihtymistään edelleen huonompaan suuntaan. Nyt näyttää siltä, että tilanne olisi tasaantumassa”, hallintoylilääkäri Kari Kristeri toteaa.

”Kymenlaaksolaiset ovat ottaneet viestin huonontuneesta tilanteesta hyvin vastaan ja toimineet sen mukaisesti esimerkiksi hakeutumalla testeihin. Edelleen on tärkeää noudattaa ohjeita huolellisesti.”

Perjantaina Kymenlaakso siirtyi kiihtymisvaiheeseen. Alueella oli juuri todettu tartuntaryppäitä mm. kouvolalaisessa ravintolassa ja ihmisiä kehotettiin hakeutumaan koronatesteihin. Tämän vuoksi viikonloppuna koronanäytteenotto ruuhkautui. Kesäviikonloput ovat näytteenotoissa olleet rauhallisia ja näytteenoton resursseja oli siksi vastikään vähennetty. Näytteenottoaikoja saatiin lisättyä heti alkuviikosta, näytteenotto toimii nyt ilman ruuhkia ja kesäajan näytteenoton resursseja on tarkasteltu uudelleen.

Kymenlaaksossa todettiin tänään 11 uutta koronavirustartuntaa, sairaalahoidossa on neljä koronaviruspotilasta.

Viimeisen kahden viikon aikana 22.6. – 6.7.2021 alueella on Kymsoten tilastojen mukaan todettu 118 uutta koronatartuntaa. Näytteitä on otettu 5070. Tämä tarkoittaa, että positiivisten näytteiden osuus on 2,3 prosenttia.

Tartunnanjäljitys on edelleen noin 75 prosenttia. Tartunnanjäljityksen viime viikon ruuhkautuminen on kuitenkin helpottunut ja tällä hetkellä positiivisen näytteen antaneet on saatu kontaktoitua saman päivän aikana ja suuremmissa ryppäissäkin viimeistään seuraavana päivänä.  Tartunnanlähde on noin 24 prosentissa saatu samassa taloudessa asuvalta tai muusta lähipiiristä, ulkomailta noin 16%, baarit, ravintolat ja yökerhot 14,4%, yksityistilaisuuksista 13,6% ja työpaikalta 9%.

”On tärkeä ymmärtää, että koronavirusta on Kymenlaaksossa ja tartunta on mahdollista saada erilaisista paikoista”, Kristeri muistuttaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan Kymenlaakson ilmaantuvuusluku viimeisen 14 vuorokauden aikana on 58,8 kun se edellisellä tarkastelujaksolla oli 11,6. Ilmaantuvuusluvun perusteella Kymenlaaksossa on Suomen kolmanneksi huonoin koronatilanne Päijät-Hämeen ja HUS-alueen jälkeen.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti tänään, että Kymenlaakso jatkaa viime perjantaina tehtyjä päätöksiä: Kymenlaakso jatkaa kiihtymisvaiheessa ja samoin suositukset ja rajoitukset pysyvät ennallaan.

Kymsoteen tulee tällä hetkellä erittäin paljon yhteydenottoja tapahtumanjärjestäjiltä. Kymsotella ei ole resursseja tapaamisiin ja mahdollisuutta laatia suunnitelmia yhdessä yksittäisten tapahtumajärjestäjien kanssa.

Tämän hetken suositusten mukaisesti yleisötilaisuuksien ja tapahtumien osallistujamäärää ei rajoiteta. Yksityistilaisuuksien järjestäjiä koskee suositus noudattaa yleisötilaisuuksia koskevia vastaavia rajoituksia.

Osallistujien ja seurueiden on vältettävä lähikontaktia toisiinsa, kun sisätiloissa on yli 10 ja rajatuissa ulkotiloissa yli 50 henkilöä.

Yleisötilaisuuden järjestäjän on noudatettava lain hygieniavaatimuksia, kuten asiakkaille tarjottavaa mahdollisuutta käsien puhdistamiseen. Lisäksi pintojen puhdistamisesta pitää huolta. Tapahtumanjärjestäjiä suositellaan noudattamaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeita koronavirustartuntojen estämiseksi yleisissä kokoontumisissa. Lisätietoa on saatavilla myös Kymsoten verkkosivulta: https://korona.kymsote.fi/tapahtumien-jarjestajille/.

”Tämän hetken koronatilanteessa emme voi kuitenkaan terveysnäkökulmasta suositella suurien jopa tuhansien ihmisten yleisötilaisuuksien järjestämistä tai niihin osallistumista Kymenlaaksossa”, Kristeri toteaa.

”Samoin kehotamme edelleen muistamaan perusohjeet ja välttämään kaikkea tarpeetonta matkustamista ulkomaille. Kymenlaakso on kiihtymisvaiheessa ja on tärkeä toimia niin, että tilanne saadaan rauhoittumaan.”

Lisätietoja

Kari Kristeri, hallintoylilääkäri, puh. 040 489 9399, kari.kristeri@kymsote.fi

Sivun alkuun